Keskiviikkona 29. tammikuuta raportoitiin Suomen ensimmäisestä koronatapauksesta, ja siitä alkoi hyvin poikkeuksellinen vuosi. Tilanne näkyy vahvasti myös koiraharrastuksissa ja etenkin koe- ja kilpailutoiminnassa. Kennelliiton hallitus päätti, että kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut sekä Kennelliiton suunnittelemat muut tilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka. Suomessa ei saanut järjestää yli 500 hengen yleisötapahtumia kesä–heinäkuussa. 1.6.2020 alkaen kokoontumisrajoituksia höllennettiin niin, että […]
Tag Archives: koiranpentu
Elämä oli jotenkin liian seesteistä ja tasaista: ei ollut pakko mennä lenkille, jos satoi, ei tarvinnut miettiä, kauanko voi olla pois kotoa päivän mittaan, eikä taskuissa ollut jäänteitä vanhoista makkaroista tai lihapullista. Pitkän harkinnan jälkeen tein päätöksen: meille tulee koira. Pyörittelin ajatuksissani eri rotuja mutta koska meillä on aina ollut paimenkoira, niin nytkin päädyin siihen. […]
Minusta koiranpennun valinta on vaikeaa. Tarkoitan sitä tilannetta, kun on jo valittu sopiva rotu, pentue ja sukupuoli ja pitäisi valita kiinnostavasta pentueesta itselle sopivin pentu. Olenhan valitsemassa itselleni lemmikkiä ja perheenjäsentä toivottavasti yli kymmeneksi vuodeksi. Ehkä aihe on niin jännittävä, koska asetan aina lukuisan määrän toiveita pennulleni. Se saisi olla terve, pitkäikäinen, kivaluonteinen ja mielellään […]
Oletko jo kuullut Nutrolin® Kasvattajakerhosta? Jos olet Suomessa asuva kasvattaja, joka käyttää & suosittelee Nutrolin®-tuotteita, ja jolla on Suomen Kennelliiton hyväksymä kasvattajanimi, tutustu kasvattajakerhomme toimintaan täällä. Kasvattajakerhon jäsenenä voit tilata Nutrolin®-tuotteita verkkokaupastamme kasvattajahinnalla. Voit myös tilata pentupaketit uusiin kotiin lähteville pennuille. Pentupaketti sisältää mm. eskarirepun sekä kupongin, jolla pennunomistaja voi tilata pennulleen kaiverretun nimilaatan ilmaiseksi. […]
Viime kerralla, kun kuulumisiamme oli blogissa, olivat pentumme vasta pieniä. He ovat jo neljännen sukupolven Nutrolin-käyttäjiä, ja heitä näkyy Nutrolin® Puppy & Mom -mainoksissa. Aluksi ei ollut edes tarkoitus pitää pentuja, mutta sitten pentueen pienin ja touhukkain narttupentu alkoi vaikuttaa lupaavalta. Hän sai osuvan nimen Kahdensiskon Ini Mini Miny Mo. Me kutsumme häntä Indiksi. Yllätystulokset […]
Muistatteko vielä taskurakettiani Senna-shelttiä tai Luukas-hevosta? Senna kärsi tassuongelmista ja sai avun Nutrolin® Skin & Coat -öljystä. Luukas voi nykyään tosi hyvin parannuttuaan täysin parin vuoden takaisesta ”onnettomuudesta”. Sen sijaan Senna nukkui pois sydänvian uuvuttamana reilu vuosi sitten. Ikävä on ihan hirveä! Nyt meillä on jotain uutta: belgipentu Ilari. Hän tuli vähän kuin vahingossa. Kävin […]
Koiranpentujen kysyntä on tyypillisesti kasvanut, kun ihmisille jostain syystä tulee enemmän vapaa-aikaa. Tämä on näkynyt myös nyt koronapandemian aikana: koiranpentujen kysyntä on selvästi noussut. Koiranpentua ei kannata ottaa hetken mielijohteesta, sillä muutaman kuukauden kevyempi jakso töistä, hetkellisesti lisääntynyt etätyön määrä tai tauko harrastuksista ei riitä perusteluksi koiran ottamiselle. Toivon mukaan koiranpentu kasvaa ja elää perheessä […]
Pennut oppivat eniten 7–9 viikon ikäisinä. Onkin hienoa, että Suomessa on mahdollista luovuttaa pentu 7-viikkoisena. Perustin pentujen omistajien kesken Messenger-ryhmän, kun pennut olivat vajaan 3 viikon ikäisiä, ja ryhmä toimii edelleen. Oli ihana jakaa alussa kuulumisia ja saada vastaavasti tietoa pennuista luovutuksen jälkeen. Ryhmä on edelleen tiiviissä käytössä pentujen omistajien välillä. Metsästäjien koteihin Pennut muuttivat […]
Terveiset 5-viikkoisilta pennuilta! Aika on hurahtanut viime viikkoina kuin siivillä. Pentueesta selvisi kolme. Neljäs, se pienin ja heikoin, jouduttiin lopettamaan vajaa kaksiviikkoisena. Sen paino ei noussut, ja imeminen oli todella heikkoa. Päätös oli ehdottomasti oikea. Pyysin varmuuden vuoksi avaamaan pennun lopetuksen jälkeen: avaus kertoi useista vaikeista kehitysmuutoksista sekä rakenteellisista vioista. Ihmeen kaupalla pentu jaksoi sinnitellä […]
Samojedipoika Toivo syntyi lokakuun puolenvälin tienoilla yhtä aikaa kahden sisaruksensa kanssa. Toivo saapui kasvattajaltaan laumaamme Paavon sekä isänsä Taavin kaveriksi joulukuun alussa reilun seitsemän viikon ikäisenä. Siitä alkoi meidän yhteinen taipalemme. Loistava luonne vanhemmilta Toivo on alusta asti ollut mitä mahtavin pentu. Se on tullut luonteeltaan kovasti isiinsä. Myös sen äidillä on ihana luonne, joten […]