Hiilistä tuli äiti 23.1. klo 00.15. Hiilin viimeisestä astutuksesta oli kulunut täydet 59 vuorokautta, jotain uskoimmekin, että jotain saattaisi tapahtua. Lauantaina 22.1. Hiilin ruumiinlämpö laski alle 37 asteeseen. Jännityksellä odotimme lämmön nousemista takaisin normaaliksi 38–39 asteeseen. Tilanne ei edennyt ihan oppikirjan mukaan, sillä normaalilämpöön ei päästy. Plussapalloefektillä ensimmäinen pentu suoranaisesti tipahti pentulaatikon pohjalle lauantain ja […]
Tag Archives: koiranpentu
Meillä olisi vajaa viikko H-hetkeen – Hiilin synnyttämiseen. Ihmeellistä, mitä mieleen tuleekaan. Mitä kaikkea pitää varata ja tehdä? Tärkein ensiksi: muista nauttia! Etelä-Suomen hiihtoloman ollessa käynnissä on hyvä ottaa kavereita kylään ja nauttia sosiaalisesta elämästä. Olen aina luvannut kasvateille ja niiden sukulaisille, että meillä on ovi auki spanieleille. Niin nytkin. Ainoa asia, josta olen tarkka, […]
Saapuessaan uuteen kotiinsa pieni 7–8-viikkoinen koiranpentu saa viestilinjat kuumiksi, sillä jokainen haluaisi tulla katsomaan ja palluttelemaan pentua, ennen kuin se kasvaa. Kun pentu varttuu, ihmisten uteliaisuus laantuu. Omistajat kokevat ulkopuolisten osoittaman hellittelyn lisäksi usein muitakin paineita, jotka liittyvät pennun sosiaalistamiseen ja erilaisten taitojen opettamiseen. Mikä on lopulta tärkeää? Uusi ympäristö Aikuisten koirien kohdalla puhutaan usein […]
Minulla on jo toinen pentue tänä vuonna laatikossa tuhisemassa. Kasvatan käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria ja kyselyjä on tullut paljon. Puhelin on soinut riittämiin ja sähköposti täyttynyt viesteistä. Pennun hankkijoiden ajatusmaailma on herättänyt minussa paljon kysymyksiä. Niitä pohdin tässä kirjoituksessa. Käyttökoira ei sovi kaikille Koiran ottaminen ei ikinä saisi olla tunnepohjainen päätös. Parhaimmillaan koiraan tulisi sitoutua moneksi vuodeksi […]