Hiilin pennutus, osa 3.

Hiilistä tuli äiti 23.1. klo 00.15. Hiilin viimeisestä astutuksesta oli kulunut täydet 59 vuorokautta, jotain uskoimmekin, että jotain saattaisi tapahtua.

Lauantaina 22.1. Hiilin ruumiinlämpö laski alle 37 asteeseen. Jännityksellä odotimme lämmön nousemista takaisin normaaliksi 38–39 asteeseen. Tilanne ei edennyt ihan oppikirjan mukaan, sillä normaalilämpöön ei päästy. Plussapalloefektillä ensimmäinen pentu suoranaisesti tipahti pentulaatikon pohjalle lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä.

Olen nähnyt Hiilin äidin Sallin, samoin Sallin äidin sekä Sallin mumminkin äitiolemuksen. Niillä kaikilla emona olo on ollut helppoa. Odotimme siis, että pentujen synnyttäminen olisi helppoa myös Hiilille. Näin myös kävi. Hiili rikkoi sikiökalvon, katkaisi napanuoran ja aloitti kovan nuolemisen. Ensimmäinen pentu hieman haukkoi happea, joten jouduimme kuivaamaan sitä vähän lisää. Imemisrefleksikään ei ollut heti vahva, mutta pienen herättelyn jälkeen pentu alkoi imeä.
Hiili oli alussa hieman hämillään saapuneesta mustasta kasasta, mutta äidinvaistot heräsivät nopeasti hoitamiseen ja ihmettely muuttui hoitamiseksi.

Iloa ja surua

Hiilin polttoja oli äärimmäisen hankala havaita, joten seuraavatkin pennut syntyivät plussapallon tavoin. Sama kaava toistui, ja kahden aikaan yöllä pentulaatikossa oli jo vilskettä.

Kolmen saapuneen pennun jälkeen eteen tuli normaali kasvattajan arki, kun samalla työnnöllä syntyi kaksi pentua. Jouduin toteamaan pennut menehtyneiksi. Syy oli mahdollisesti rikkoutunut istukka tai jokin muu; lopullista syytä emme koskaan saa tietää.

Tutkin molemmat pennut ja näin, että toisessa oli selkeästi jotain vikaa. Se ei näyttänyt normaalilta ja oli oudon värinen. Kello 4.00 saimme vielä yhden pennun, joka suoranaisesti juoksi tissille, kun pääsi pussista ulos. Lopputulemana oli kaksi narttua ja kaksi urosta. Seuraavan seitsemän viikon pentuarki alkoi.

Ensimmäinen kriittinen viikko

Pentujen kriittisin ajankohta ovat ensimmäiset seitsemän vuorokautta. Sain nähdä sen läheltä. Hassua, miten juuri nyt, kun kirjoitan tätä blogia, “pääsen” kokemaan kaiken ikävän ja iloisen uudestaan.

Ensimmäisen vuorokauden aikana nelonen alkoi heiketä. (Puhun pennuista yleensä painojärjestyksessä, jolloin ykkönen on isoin.) Seuraava päivä menikin siinä, että annoimme sille puolen tunnin välein pullosta pari tippaa Royal Caninin pentumaitoa. Se ja apteekista hankittu Aptus Puppyboosteri antoivat pienimmälle voimaa. Kolmosen kanssa oli käydä samalla tavalla, mutta tippa Puppyboosteria sai sen menemään tissille eikä se ole sen koommin siitä irti päästänyt. Ykkönen ja kakkonen paahtavat menemään mörssäriasenteella.

Nyt seitsemän vuorokauden iässä nelonen on edelleen heikoilla hapoilla. Siinä on kova elämisen vauhti. Se pistää menemään pentulaatikossa, mutta ruokailu ei ole edelleenkään sen ”juttu”. Se ei näytä sairaalta tai huonovointiselta, saatikka apaattiselta.

Minusta se muistuttaa enemmänkin pitkäjalkaista chihuahuaa. Pahoin pelkään, että se ottaa takapakkia. On helpompi ajatella jo etukäteen niin, mutta toivon todella, että se kasvaa vahvaksi ja elinvoimaiseksi pieneksi pennuksi.

Pentulaatikosta pentuhuoneeseen

Nyt pentulaatikko on ollut jo seitsemän vuorokautta hiljainen ja pennut ovat siirtyneet pentuhuoneeseen. Niin kuuluukin olla.

Hiili on osoittautunut sekä loistavaksi että hellyttäväksi äidiksi. Se ruokkii ja putsaa pentunsa ja voi hyvin. Eilen se jopa kantoi lapseni kengän pentuhuoneeseen. Ehkä se ajatteli vievänsä pennuilleen leikkikaverin. Se oli kuitenkin liian aikaista.

Teksti ja kuvat: Sanna Toivola-Järvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *