Category Archives: Sekalaiset

Rakkautta ja rahanmenoa eli juttusarja ratsu-ja raviharrastusten eroista ja yhtäläisyyksistä, osa 2

Tässä juttusarjassa tutustutaan ratsu- ja raviurheiluun ja seurataan kahden harrastajan ja heidän nuorten kilpahevostensa kehittymistä. Kahta eri lajia ei voi, eikä ole syytäkään suoraan vertailla, mutta pääurheilijan ollessa sama uljas karvakorva, on mukava herättää keskustelua lajien samankaltaisuuksista ja eroista. Juttusarjan toisessa osassa keskitytään nuorten hevosten kilpailuttamiseen. Kerttu Kiviluoto ratsastaa 5-vuotiasta Connaa (KOM Conquistador), mutta koronan vietyä […]

Harrastuskaverina seniori – hyvinvoinnin merkitys korostuu

Olen Eerika Mirtola, 20-vuotias tavoitteellinen näyttelyharrastaja Porista. Tällä hetkellä kotoa löytyy huhtikuussa 9 vuotta täyttävä kleinspitznarttu Bonzo, jonka kanssa ajattelin ensin keskittyä tokoon, mutta mieli muuttui ja päälajiksi valikoitui näyttelytoiminta. Innostuin samoihin aikoihin junior handlerista, jossa kilpailinkin aikani. Junior handler -uran myötä näyttelyistä tuli rakas harrastus, ja sillä saralla tavoitteet ovat korkealla. Bonzo on tällä […]

Nutrolin® huolehtii myös Korkeasaaren eläimistä

Pesukarhu

Syksyllä 2018 saimme Korkeasaaresta sähköpostia. Eläintarhassa oli huoli, sillä monen eläimen karva oli huonossa kunnossa. Lisäksi vanhuseläimistä useammalla oli niveloireita, tai ikä alkoi jo muutoin painaa askelta. Korkeasaaressa eläimet elävät usein paljon vanhemmiksi kuin luonnossa, joten kremppaakin ehtii tulla. Korkeasaaren eläinten ruokinnan suunnittelusta vastaava Aino Pietikäinen oli ollut yliopistolla rasvahappotutkija Mikko Griinarin luennoilla ja pyysi […]

Ted muutti Lontooseen, Lily Lohjalle

Ted and Selina

Muistatteko jutun Englannin maaseudulla syntyneestä Lily-pennusta, joka muutti konttorikoiraksi Nutrolin®-meijerille Lohjan Saukkolaan? Tasan eivät mene matkaliputkaan, sillä Lilyn velipoika Ted muutti seuraavana  päivänä Lontooseen. Muut pentuesisarukset päätyivät perheisiin lähelle kasvattajaa Herefordshireen, Walesin rajan tuntumaan.  Kävimme kurkistamassa Tedin arkeen kun pennut olivat yhdeksänkuisia. Pennun emäntä Selina on pitkään tehnyt yli puolet työviikoistaan töitä etänä kotoa, mikä […]

Kanin ja marsun kuiva iho: voiko rasvahappotäydennys auttaa?

Kanien ja marsujen iho saattaa kuivua kuten muidenkin eläinten iho. Varsinkin pitkäkarvaisten kanien ja marsujen iho kuivuu ja hilseilee herkästi. Kokenut kani- ja marsukasvattaja Kirsi Ruotsalainen (Delfoin kanit ja marsut) kertoi meille havainnoistaan. Kuiva iho ja hilseily yleinen ongelma Pitkäkarvaisten kanien ja marsujen turkki on todella tiivis. Iho ei pääse ilman kanssa kosketuksiin, joten eläimille […]

Kärsiikö koirasi korvatulehduksista?

Kärsiikö koirasi korvatulehduksista?

Kaikki koirat voivat saada korvatulehduksen, mutta etenkin raskaat luppakorvat sekä tuuheaturkkiset koirat ovat alttiita korvatulehduksille. Hiiva ja bakteerit nimittäin viihtyvät lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Myös allergiset ja ihosairauksista kärsivät koirat sairastuvat keskivertoa useammin korvatulehdukseen. Koiran voimakas pään kallistelu ja korvien raapiminen saattavat kieliä korvatulehduksesta. Korvatulehduksen oireet eivät kuitenkaan aina ole kovin tunnistettavia, joten on todella […]

Nutrolin® on tänäkin vuonna mukana Taitaja-kilpailussa

Taitaja, eli ammattitaidon SM-kilpailu, on vuosittain järjestettävä ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma. Kilpailussa alle 21-vuotiaat ammattikoululaiset kilpailevat oman alansa Suomen mestaruudesta. Tänä vuonna Taitaja järjestetään Joensuussa 21.-23.5. Taitaja-kilpailun osallistujat karsitaan valtakunnallisten semifinaalien kautta. Eläintenhoidon kilpailun finalistit, sekä tietoa finaalin tehtävistä löytyy täältä. Nutrolin® on mukana eläintenhoidon kilpailussa yhteistyökumppanina. Nuorten tukeminen on tärkeää Nutrolinille, joten mukaan lähteminen oli […]

Rhyn, Coelin ja Rhemyn vauhdikas vuosi 2018

Talven ja kevään vietimme ja työskentelimme Pohjois-Englannissa ja Etelä-Walesissa. Joulu- ja helmikuun välillä on paljon työtä koirille ja ne ovat aika lujilla. Uuhet, joita on noin 800, laiduntavat nummilla ja vuorilla eri kokoisissa laumoissa. Säännöllisin välein niitä muun muassa madotetaan, rokotetaan, otetaan sisälle sairauden vuoksi ja niille annetaan vitamiineja. Tällöin ne kerätään koirien avulla ja kuljetetaan […]