Olen italian-suomalainen Caterina ja asun Italiassa. Intohimoni on lapsuudesta asti olleet koirat. Aloitin koiraurheilun noin 8 vuotta sitten ensimmäisen belgianpaimenkoira malinois -rotuisen Xentian kanssa. Koiralauma kasvoi vuosien aikana ja tässä tarinassa pääesiintyjänä on Guess, belgianpaimenkoira malinois.
Covid-pandemiavuosien kilpailutauon aikana täällä Italiassa ei ollut helppoa päästä treenaamaan koiria, sillä kaikki ylimääräinen liikkuminen oli kiellettyä pitkään. Emme päässeet edes poistumaan asuinpaikkakunnaltamme vähään aikaan. Kun tilanne palasi melkein normaaliin, tunne oli että koiran kanssa on tehtävä mahdollisimman paljon ja saatava tuloksia mahdollisimman pian.
Kun elettiin joulukuuta 2021, olimme päässeet harjoittelemaan normaalisti vasta loppukesästä alkutalveen, tähtäimenä ensimmäiset mestaruuskilpailut.
Osallistuttuamme mestaruuteen ja oman sarjan voitettuamme olin erittäin iloinen ja silti hieman epäuskoinen, vaikka olen aina luottanut koirani suureen potentiaaliin.
Mutta kuten me tiedämme, kilpailussa on niin monia muuttujia. Kun palasimme kotiin väsyneinä, Guess liukastui ja löi olkapäänsä kovaa seinää vasten ja teki omituisen hypyn. Tajusin heti, että jotain oli vialla nähdessäni koiran ontuvan selvästi.
Mieleeni tuli heti kisassa sattuneet tapahtumat. Kilpailupaikka oli aiemmin tulvinut ja siellä Guess oli myös liukastunut.
Ihmisillekin pahimmat vammat tapahtuvat, kun olemme rentoutuneempia ja omissa ajatuksissamme.
Seuraavana päivänä ontuma pahentui ja lähdimme eläinlääkäriin. Eläinlääkäri ei valitettavasti tiennyt kuinka vakava ongelma oli, joten vietimme kuukauden odottaen ja toivoen, että Guess toipuisi pienellä levolla, kipulääkkeillä ja laserilla.
Ontuminen muuttui kuitenkin yhä selvemmäksi jopa kipulääkkeillä, joten päätin viedä Guessin ortopedille ja otattaa röntgenkuvat. Otimme CT:n ja MRI:n saadaksemme tarkan diagnoosin ongelmasta.
Olkapää oli huonossa kunnossa. Trauman aikana olkaluun päästä oli irronnut luunpala ja suunnittelimme leikkauksen seuraavalle viikolle. Leikkaus meni paremmin kuin odotimmekaan, vaikka alussa kirurgi oli epäileväinen. Hän kyseenalaisti myös, voisimmeko kilpailla enää. Asia, jota en koskaan uskonut kuulevani tämän koiran kanssa.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että se oli todella vaikea ajanjakso. Guess on aina ollut aktiivinen, terve koira, joka oli käynyt vain eläinlääkärissä rokotteilla ja tämä pakkopysähdys oli meille molemmille haastavaa, koska elämme erittäin aktiivista elämää.
Oli myös vaikeaa luopua kaikista kilpailuista ja korkeampien luokkien tavoittelusta, sillä tiesin että kuntoutus kestää pitkään. Kalenterista oli helppo laskea, ettei Guess pääsisi kunnolla treenaamaan ennen alkukesää, eikä tämä tietenkään ollut helppo asia sulattaa.
Leikkaus suoritettiin tammikuun lopussa. Muutama päivä leikkauksen jälkeen Guess ei enää ontunut ja sydämessäni tunsin, että olemme vihdoin oikealla tiellä, kun en enää nähnyt Guessin ontuvan.
Leikkauksen jälkeen odotimme kuukauden päivät ennen kevyen fysioterapian aloittamista. Aluksi ne olivat vain lyhyitä kävelylenkkejä, jotta nivelet pysyisivät liikkuvana.
Puolentoista kuukauden kuluttua aloitimme pidentämään kävelyitä ja passiivista olkapään mobilisaatiota, kahden kuukauden fysioterapian jälkeen jatkoimme mobilisaatiolla ja laserilla.
Kahden hoidon jälkeen aloitimme vesiterapian, koska koira reagoi erittäin hyvin alkaneeseen kuntoutukseen. Tämän lisäksi aloin käyttämään Nutrolin® Hip & Joint -ravintoöljyä, joka uudistaa ja suojaa niveliä sekä tukee kudosten uusiutumista ja kuntoutusta. Lisäsin myös Nutrolin Skin & Coatin aamuruokaan, koska takana oli pitkä ajanjakso stressiä ja Guess oli myös menettänyt paljon karvaa.
Tuloksia ei jouduttu odottamaan kauaa. Jo muutamassa viikossa tilanne lähti paranemaan. Vesimatolla saimme vihdoin haluamamme tulokset: Guess vastasi vesiterapiaan erittäin hyvin ja olkapään liike vahvistui, lukittui hitaasti ja lihakset palasivat näyttämään itseltään. Ennen vammoja Guess oli 42 kiloinen koira. Toipilaana ollessaan lihakset alkoivat häviämään ja paino putosi kilojen verran.
Vesiterapialla oli mahdollista lisätä kävelyjen kestoa ja intensiteettiä. Rasitusta pystyi lisäämään myös painoliivillä, mutta odotamme innolla tätä kesää, jotta voimme aloittaa myös vapaan uinnin meressä ja saamme Guessin takaisin kuntoon seuraaviin kilpailuihin syyskuussa.
Kolme kuukautta leikkauksen jälkeen aloitimme urheiluharjoittelun. Onneksi harrastimme jälkeä, koska emme voineet tehdä mitään muuta alussa ja Guess on palannut treeneihin motivoituneempana kuin ennen.
Tämä luonnollinen motivaatio ja koiran suuri palo saivat minut haluamaan paluuta kilpakentille Guessin kanssa mahdollisimman pian ja toukokuun lopussa teimme “debyyttimme” FH jäljessä erinomaisella tuloksella.
Negatiivisista asioista pitää aina yrittää löytää myös positiivista, jotta voimme päästä irti ja voittaa ne parhaalla mahdollisella tavalla. Minulle on tärkeää työskennellä tavoitteita kohti. Tällaiset äkilliset pysähdykset antavat meille enemmän aikaa pohtia asioita, joita emme aiemmin edes ajatelleet ja kiinnittää entistä enemmän huomiota koiran kuntoon. Guessin kaltaiset koirat tuskin näyttävät mitään oireita ja kun ne sen tekevät, on jo liian myöhäistä.
Omega-3-rasvahapot ja nivelravinteet vahvistavat toistensa vaikutuksia. Ne hillitsevät tulehdusta ja tukevat nivelkudosten uudistumista.
Luonnollinen E-vitamiini täydentää vaikutusta hillitsemällä tulehdukseen liittyvää hapetusstressiä.
Kalaöljyn ja nivelravinteiden yhdistelmä on vahvempi kuin kumpikaan yksin.
Nutrolin® Hip & Joint on markkinoiden ainoa niveltuote jossa on runsaasti molempia.
Parantaa ikääntyneen koiran elämänlaatua.
Tutkitut, lääkelaatuiset raaka-aineet.
Kehitetty ja valmistettu Suomessa.
Lue lisää
Guessin tulevaisuuden tavoitteet
Oikealla kuntoutuksella tulevina kuukausina ja oikeilla ravintolisillä, kuten Nutrolin®, uskon, että voimme saavuttaa pitkän uran urheilussa. Varsinkin puolentoista kuukauden säännöllisen Nutrolin® Hip & Joint -tuotteen käytön jälkeen liike on tehnyt mahtavan muutoksen, emmekä ole joutuneet turvautumaan kipulääkkeisiin. En malta odottaa, että voin taas jakaa tulevien kilpailujen harjoituksia ja tuloksia!
Onnellinen koira on kivuton koira, joka nauttii urheilusta.