Kuninkaan uudet vaatteet

Ravikuningas Costello

Ravikuningas Costellon iholle nousi yhtäkkiä kurjia pahkuroita. Sen elämässä ei muuttunut tiettävästi mikään, mutta orin kroppa oli nopeasti täynnä niin kutsuttua nokkosrokkoa. Hetken Costellon taustajoukot Tia Malinen ja Ville Herttua miettivät asiaa, mutta nopealla aikataululla tilaus Nutrolin® HORSE Skin & Coat:sta lähti liikkeelle.

 Kuukauden käytön jälkeen orin karva alkoi kiiltämään ja patit ovat pysyneet poissa.

Costello nauttii elämästään treenaten peruskuntoa ylläpitävästi ja palvellen tamma-asiakkaita. 

”Patit nousivat ihan yllättäen. Muutoksia ei tehty ruokinnassa, kuivikkeissa tai loimituksessa. Ennen öljyn aloittamista rokko ehti olla orilla parisen viikkoa, mutta jo kolme päivää öljykuurin aloittamisesta huomasimme muutoksia parempaan, sillä pahkurat pienenivät.”

Vuoden 2018 ravikuninkaan karvasta huolehdittiin vain ulkoisesti harjaamalla ja pesemällä liikutuksesta tulleet hiet pois vedellä. Viikko Nutrolin® HORSE Skin & Coatia ja patit katosivat kokonaan. Kuukauden kuluttua pihassa oli kauniin kiiltävä liinaharjainen ori.

Costellon taustajoukot antoivat Nutrolin® HORSE Skin & Coatia 1,5 kertaisella annostuksella ja sen jälkeen määrää vähennettiin suosituksen mukaiseksi.

Tuote teki niin hyvän vaikutuksen, että sitä annettiin myös toiselle tallissa asuvalle iho-ongelmaiselle, jolla on useita ihovaurioita, muun muassa kurarupea.

”Tämänkin kohdalla muutoksen huomasi nopeasti. Kuiva karva muuttui rasvaisemmaksi ja huono karva alkoi irtoamaan paljastaen kiiltävän, hienon kesäkarvan. Jatkamme öljyn syöttämistä tälläkin ja maistuvuus on ollut hyvä, tämä öljy jää käyttöön!”

artikkelikuva: Crista Matikainen
muut kuvat: Tia Malinen

COSTELLO

Suomenhevosori, joka on voittanut Ravikuninkuuden, Pohjoismaiden Mestaruuden ja kylmäveristen Suur-Hollola-ajon vuonna 2018.

Startteja 107, joista voittoja 53 ja voittosumma 587 235 euroa.

Jälkeläisiä 311 (1.6.2022)

Ensitilaajille -20% hevostuotteista