Tag Archives: koiranpentu

Kaverikoira Kide ymmärtää ihmisiä

kaksi keskikokoista punaruskeanvalkoista koiraa istuu syksyllä keltaisten lehtien päällä ruskamaisemassa

Joskus harvoin käy hyvä ”flaksi” ja saa hienommista hienoimman koiran elämäänsä. Minulle kävi näin keväällä 2017. Olimme pohtineet perheeseemme uutta koiraa jo jonkin aikaa. Olin ihastunut kooikerhondje rotuun jo vuosia sitten ja ajatus jäi muhimaan vuosiksi. Kunnes sitten keväällä 2017 monien hienojen sattumien kautta saimme perheeseemme Roosnell Geraniumin eli Kiden.  Mukaan kaverikoiratoimintaan Kide on hyväksytty […]

Noutaja tulee – olenko valmis?

musta noutajanpentu juoksee lujaa kohti kuvaajaa keväisellä pellolla

1990-luvun alussa etsiskelin oikeaa koirarotua. Halusin säänkestävän koiran, jonka kanssa voisin harrastaa erilaisia koirajuttuja, olla metsässä, liikkua. Olin jo varaamassa itselleni kultsua, keltaisesta pörssistä kuten siihen aikaan oli tapana, mutta siskoni tuli väliiin ja ehdotti toisenlaista rotua. Niin lopulta monen sattuman summana löysin bordercollien. Meni vain hetki, ja huomasin, että just tämä on minun rotuni, […]

Rauhoittumisen taidosta; opettele ensin itse ja opeta sitten koirasi

vaaleatukkainen nainen kyykyssä nurmikolla musta pieni koira edessään kesäisenä päivänä

Aivan kuten meidän ihmisten pitää pennunkin oppia rauhoittumisen taito. Rauhoittuminen on niin sanottu kehollinen kokemus, ja siksi sitä pitää harjoitella usein. Puhutaan impulssikontrollista eli mielen hallinnasta. Harjoittelemalla luomme aivoihin uusia neuraalisia ratoja ja luomme valmiita polkuja mielen kulkea. Tavoista tulee rutiinia ja mielemme ”taipuu” yhä nopeammin haluttuun tilaan. Kun harjoittelemme rauhoittumista, opetamme itseämme ja koiraamme […]

Tryffelikoira Gemman ensimmäinen vuosi

kahden kuvan kollaasi, jossa toisessa pieni vaaleakeltainen koiranpentu tryffelisienen kanssa viltillä ja toisella sama koira aikuisen kokoisena tammimetsässä syksyllä

Vuosi sitten pentue lagotto romagnoloja, Italian tryffelikoiria, syntyi Cantharellin kenneliin. Yhden niistä, Gemman, odotettiin muuttavan meille joulun alla 6-vuotiaan Caldan kaveriksi. Gemma sai ensikosketuksensa tryffeleihin jo pentulaatikossa nuuskutellessaan tryffelin vahvoja aromeja. Caldasta löytyy aikaisempi kirjoitus, johon voit tutustua täällä. Caldan tryffelikausi jäi tältä syksyltä väliin Tryffelikauden alkua varjosti toisen koiramme, Caldan, äkillinen selkäkipu, joka diagnosoitiin […]

Vauhdikasta elämää samojedien seurassa

kaksi valkoista karvaista koiraa juoksee metsäpolulla kohti kuvaajaa aurinkoisena kesäpäivänä

Olen Katja, pian 50-vuotias koiraharrastaja Turun seudulta. Sen lisäksi, että harrastan omien koirien kanssa agilitya, rally-tokoa, jälkihommia ja arkitottista – koulutan paikallisessa koirakerhossa arkitottista ja rally-tokoa. Kipinän kouluttamiseen sain jokunen vuosi sitten ja sen jälkeen olen saanut sekä arkitottelevaisuus- että rally-tokokoulutusohjaajan paperit. Tällä hetkellä minun ja mieheni talossa hyörii neljä koiraa, kaikki valkoisia ja pörröisiä […]

Elämää koiranpennun kanssa: Pentu tulee taloon

Pissoja, raatoja ja kaaosta Ollessani matkalla kuistille nauttimaan sinne viemääni aamiaista huomaan, että nuoremman poikani huoneen ovi on jäänyt vahingossa auki. Suljen – ja näen pienet sievät kakat huoneen takanurkassa, kauniisti siinä rumpupolkimen vieressä. Haen paperia ja pesupullon ja kävellessäni kohti ruokajäännösläjää astun pissaan. Jahas. Pennulla on ollut koko aamun pääsy takapihalle, jossa olemme kaikki […]

Kennel Kahdensiskon tapahtumarikas koronavuosi

kaksi springerspanielia juoksevat iloisina talvella lumessa jäässä ruovikon edessä

Tässä hieman meidän ja erityisesti meidän nuoren uroksemme Ukin viime vuoden kuulumisia. Uki eli LT, BY MVA, EE, LT JMVA, CISV-20, BALTV-20 Kahdensiskon Just A Top Scorer on neljännen sukupolven oma kasvatti, joka on jo äidinmaidosta asti saanut Nutrolinin hyödyt. Viime vuonna meillä oli paljon suunnitelmia näyttelyiden suhteen, varsinkin Ukille, joka oli juuri aikuistumassa. Helmikuussa […]

Papilloninpentuja ja lukuloma pentulaatikossa

papilloninpentu ihmisen kädellä

Hurr mikä viima ja kylmyys tuolla pihalla onkaan. Ihana syy lenkiltä tullessa karata pentuhuoneen lämpöön oleskelemaan.  Ensimmäinen papillonpentueeni syntyi 20.2.2020. Pennut syntyivät ensimmäiselle omalle papillonilleni, kun ”Nilla” synnytti maailmaan kaksi kaunista tricolour narttua.  Jo valmiiksi koirantäyteinen arkemme muuttui melko paljon. Kotona on nyt viiden koiran sijasta seitsemän. Onneksi emä tekee suurimman hoitotyön pienten parissa.  Molemmat […]

Malinoispentu Ressin ihana kamala pentuarki

belgianpaimenkoira malinoispennun pää talvella

Miltä pentuarki on tuntunut? Ihanalta, hieman kamalalta, mutta paremmalta kuin odotinkaan. Ressi on hieno pentu. Se kehittyy loistavasti ja on toistaiseksi ollut varsin mallikas kaikessa arkisessa ja vähemmän arkisessa tekemisessä. Ressi sujahti arkeemme yhtä helposti kuin kadonnut palapelin palanen, joka oli vain odottanut löytymistään. Vanhat ja uudet tavat yhdistyivät melkein huomaamatta harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tytöt eli Ressi […]

Pitkään odotettu ja kaivattu pentu talossa, vihdoinkin!

Meidän pieni perheemme sai perheenlisäystä lokakuun lopulla. Saanko esitellä teille Kutinan Duultjen eli tutummin Ressin. Perheeseen muutti pieni tyttönen, jolla on neljä jalkaa, tiitterät korvat sekä valtavan terävät hampaat. Rotua ei varmaan ole kauhean vaikea arvata: malinois, jo toinen perheessämme. Olimme haaveilleet pennusta kauan, se oli siis varsin harkittu ja odotettu. Tein pentuvarauksen hieman jännittynein […]