Kun ohjaajaa jännittää kilpaileminen, pitää sitä harjoitella. Joku aika taaksepäin laitoin palveluskoiraliiton lisenssin voimaan ja hieman heräteajatuksena ilmoitin Ressin toko-kokeen alokasluokkaan. Tuloksien puolestakin saa olla ylpeä, ensimmäinen tokokoe ja ykköstulos pistein 176/200! Ilman treeniä tulos ei toki tullut,vaan Ressiä on alusta asti totutettu eri treenipaikkoihin. Se ei välitä ihmishäiriöstä tai koirahäiriöstä ja alokasluokan liikkeet ovat […]
Tag Archives: belgianpaimenkoira
Nykypäivänä tuntuu, että kuonokoppa on muuttunut hyvällä tavalla arkiseksi välineeksi yhä useammassa taloudessa. Se on löytänyt paikkansa vahinkojen minimoijana, hoitotoimenpiteiden helpottajana, turvallisuudentunteen tuojana ja arjen helpottajana. Kuonokoppa on loistava väline. Se ehkäisee haitallisten asioiden maasta syömistä, estää puremistapauksia ja tuo turvallisuutta muun muassa hoitotoimenpiteisiin, esimerkiksi eläinlääkärissä. Se on erinomainen väline tilanteissa, joissa ei voi olla […]
Kuten varmaan monen muunkin, myös minun lempivuodenaikani on kesä. Tällä hetkellä vetolajien suhteen vietetään hiljaista aikaa ja keskitytään koiran peruskunnon rakentamiseen. Mutta ennen kesäfiilistelyitä, kerrataanpa hieman kulunutta valjakkohiihtotalvea. Koirille tarkoitettu latu auttoi treenaamisessa Jos toissa talvi oli lumien puolesta surkea, niin viime talvena harjoitusolosuhteet olivat puolestaan loistavat, vaikkakin lumia saatiin odotella Kuopiossa vuoden vaihteeseen saakka. […]
Meidän pieni perheemme sai perheenlisäystä lokakuun lopulla. Saanko esitellä teille Kutinan Duultjen eli tutummin Ressin. Perheeseen muutti pieni tyttönen, jolla on neljä jalkaa, tiitterät korvat sekä valtavan terävät hampaat. Rotua ei varmaan ole kauhean vaikea arvata: malinois, jo toinen perheessämme. Olimme haaveilleet pennusta kauan, se oli siis varsin harkittu ja odotettu. Tein pentuvarauksen hieman jännittynein […]
Rosi on 4-vuotias belgianpaimenkoira malinois -narttu. Rosin kanssa harrastan valjakkohiihtoa, canicrossia ja IGP:tä. Rosin lisäksi laumaamme kuuluu 12-vuotias bordercollie Nera. Eläkkeellä oleva mummokoira harrastaa iän mukanaan tuomia ”omantassun oikeuksia” ja käy silloin tällöin Rosin treeneissä toimittamassa maskotin virkaa. Luonneominaisuuksien lisäksi hyvällä valjakkokoiralla on terve rakenne, joka mahdollistaa sen, että koiran on ylipäätään mahdollista juosta kovaa […]
Muistatteko vielä taskurakettiani Senna-shelttiä tai Luukas-hevosta? Senna kärsi tassuongelmista ja sai avun Nutrolin® Skin & Coat -öljystä. Luukas voi nykyään tosi hyvin parannuttuaan täysin parin vuoden takaisesta ”onnettomuudesta”. Sen sijaan Senna nukkui pois sydänvian uuvuttamana reilu vuosi sitten. Ikävä on ihan hirveä! Nyt meillä on jotain uutta: belgipentu Ilari. Hän tuli vähän kuin vahingossa. Kävin […]
Koiramaailma kasaa lukemattoman määrän eri lajien ja harrastuksien parissa toimivia koirakoita samoihin paikkoihin. Ihmisiä sekä heidän koiriaan on ties minkälaisella taitotasolla. Toiset opettelevat alkeita ja toiset mennä hurauttelevat pitkin arvokisoja kerta toisensa perään. Koiraharrastus sopii jokaiselle eikä koiraan ole karvoihin katsominen. Jokaisessa asiassa on omat haasteensa, ja varmasti jokainen samaistuu vähintään tähän: paineistumiseen. Melkein kaikkien […]
Vuosi 2019 oli mahtava, ja monta ihanaa muistoa rikkaampana aloitimme uuden vuoden. Saimme viime vuonna monta hyvää uutta ystävää ja vietimme aikaa vanhojen kanssa. Nautimme Kaukon kanssa yhteisestä tekemisestä, treenaamisesta, reissaamisesta ja kisaamisesta. MM-kisoista FMBB-kisoihin Vuosi 2019 alkoi valmistautumalla belgien MM-kisoihin, joissa Kauko kilpaili korkeimmassa luokassa tottelevaisuudessa. Kävimme ennen kisoja tokokokeessa, josta Kauko sai ykköstuloksen […]
Vuonna 2006 kisasin agilityssa kultaisennoutajani Tofun kanssa. Ahvenanmaan agility-kisamatkalla tuli puheeksi kavereiden kanssa, että Tofun jäädessä jossain vaiheessa eläkkeelle olisi kiva jatkaa agilityn harrastamista. Kotona ei tosin ollut silloin koiraa, jonka kanssa olisin harrastusta voinut jatkaa. Kouluttajamme Saija oli myös reissulla mukana. Hän kertoi hoidossaan olevasta kahdeksan kuukauden ikäisestä kodinvaihtajasta, malinois Dorista, ja ehdotti sitä […]
Belgianpaimenkoirien maailmanmestaruudet ratkotaan tänä vuonna toukokuun alussa FMBB-kilpailuissa Písekissä Tšekissä. FMBB-lyhennys tulee sanoista Federation Mondiale Berger Belges. Lähes viikon kestäviin kilpailuihin kokoontuu satoja belgejä kymmenistä eri maista mittelöimään IPO:ssa, mondioringissa, agilityssä, koirajuoksussa ja -pyöräilyssä sekä tokossa. Huolellista treenaamista Meidät valittiin Kaukon* kanssa Suomen tokojoukkueeseen kolmosluokkaan, joka vastaa Suomen erikoisvoittajaluokkaa. Olimme mukana myös viime vuonna, ja […]
- 1
- 2