Koetoiminta ja poikkeusjärjestelyt koronan aikana

Keskiviikkona 29. tammikuuta raportoitiin Suomen ensimmäisestä koronatapauksesta, ja siitä alkoi hyvin poikkeuksellinen vuosi. Tilanne näkyy vahvasti myös koiraharrastuksissa ja etenkin koe- ja kilpailutoiminnassa.
Kennelliiton hallitus päätti, että kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut sekä Kennelliiton suunnittelemat muut tilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka. Suomessa ei saanut järjestää yli 500 hengen yleisötapahtumia kesä–heinäkuussa. 1.6.2020 alkaen kokoontumisrajoituksia höllennettiin niin, että aiempi yli 10 hengen yläraja nousi 50 henkeen.

Lila menestyi mammaloman jälkeen

Lila sai pennut joulukuussa 2019, ja pennut muuttivat omiin koteihinsa helmikuussa. Meille jäi kasvamaan yksi pentu, joka sai nimekseen Bertta. Lila palaili pikkuhiljaa harrastusten pariin ensin kuntoa kasvatellen ja sen jälkeen omatoimi- ja pienryhmätreeneihin osallistuen koronarajoitusten sallimissa rajoissa. Pääasiassa kevään harrastuksiin kuuluivat noutajien rodunomaiset lajit ja metsästyskoirien jäljestämiskoe (mejä), sillä ulkona riittää tilaa ja turvavälien pitäminen oli mahdollista.

Kesäkuussa, kun Kennelliitto antoi luvan kokeiden järjestämiseen, Ikaalisissa järjestettiin ”koronakesän” ensimmäinen NOME-B:n ALO-koe, johon Lilakin sai paikan. Koejärjestelyt poikkesivat totutusta siinä mielessä, että tuomari kertoi kaikille kokeen kulun yhteisesti. Toisten suoritusta ei saanut mennä katsomaan. Oman suorituksen jälkeen arvostelulomakkeen sai heti ja pääsi kotimatkalle. Osasta tämä järjestely tuntui oikein mieleiseltä, sillä kaikki eivät pidä siitä, että omaa suoritusta on seuraamassa useampi silmäpari.

Jutun kääntöpuoli on se, että tehtäviä ei näe ennen omaa suoritusta. Lila suoriutui kokeesta mammaloman jälkeen varsin mallikkaasti. Hän sai ALO1-tuloksen ja sen myötä menolipun avoimeen luokkaan.

Erikoisjärjestelyjä mejässä

Kesäkuussa, kun kerran kokeita järjestettiin, osallistuimme Lilan kanssa kaksi kertaa myös mejän voittajaluokkaan. Myös heinä- ja elokuussa kävimme mejä-kokeissa. Mejässä koejärjestelyt ja koepäivä poikkesivat perinteisestä siinä, että kun ennen tulokset on luettu kaikille yhteisesti koepäivän päätteeksi, niin nyt jokainen kuuli tuomarilta jäljen jälkeen tuloksen ja koepöytäkirja lähetettiin osallistujille sähköpostissa. Tämä järjestely lyhensi osan koepäivää huomattavasti: jos sattui olemaan aamun ensimmäisellä jäljellä, pääsi kotimatkalle hyvissä ajoin. Etenkin pitkämatkalaisista tämä järjestely tuntui mieleiseltä.

Lilalla mejä-kokeet menivät vaihtelevasti maastosta ja lämpötilasta riippuen, mutta saavutimme kuitenkin kesän aikana 2x VOI1-tuloksen eli vain yksi uupuu valionarvosta.

Lila ja Bertta menestyivät kokeissa

Hakukokeeseen kuuluu myös niin sanottu esineruutu, josta koira etsii maastoon tietylle alueelle kätkettyjä esineitä. Esineet ovat kaikille samat, ja koska jokainen ohjaaja ottaa ne koiralta vastaan, niin ohjaajan tuli käyttää kumihanskoja. Hakukokeesta nappasimme Lilan kanssa hienolla ykköstuloksella koulutustunnuksen HK1.

Myös Lilan pentu Bertta, jota kutsun myös koronapennuksi, on päässyt aloittelemaan harrastuksia. Se suoritti noutajien taipumuskokeen hyväksytysti jo yhdeksän kuukauden ikäisenä. Bertan matkassa äidinmaidosta saakka on kulkenut Nutrolin® Puppy & Mom.

Kisajärjestäjille iso kiitos

Oman kokemukseni perusteella ja kisaajan näkökulmasta katsottuna koejärjestelyt ovat sujuneet hienosti, ja haluankin kiittää kaikkia koetoimitsijoita ja talkoolaisia heidän panostuksestaan. Toivotaan, että myös loppuvuonna päästään eri lajien kokeisiin. Muistetaan kuitenkin, että koira nauttii aivan yhtä paljon harrastuksista, vaikka ei kokeisiin pääsisikään.

Kirjoitus ja kuvat: Marita Yli-Huhtala