Arkistot tageille: metsästys

Noutava koira on tärkeä kumppani metsästyksessä

Syksy on monelle noutavalle koiralle sekä koiran ohjaajalle kiireistä ja antoisaa aikaa, niin myös labradorinnoutaja Lilalle. Lila on jo suhteellisen kokenut metsästyskaveri, sillä ikää Lilalla on jo kuusi vuotta, ja päiviä metsällä sekä noutoja on kertynyt mukavasti. Millaisia ominaisuuksia ja taitoja noutavalta koiralta vaaditaan Hyvällä metsästysnoutajalla on vahva itseluottamus, halu löytää riistaa, hyvä keskittymiskyky, se […]

Kennel Kahdensiskon tapahtumarikas koronavuosi

kaksi springerspanielia juoksevat iloisina talvella lumessa jäässä ruovikon edessä

Tässä hieman meidän ja erityisesti meidän nuoren uroksemme Ukin viime vuoden kuulumisia. Uki eli LT, BY MVA, EE, LT JMVA, CISV-20, BALTV-20 Kahdensiskon Just A Top Scorer on neljännen sukupolven oma kasvatti, joka on jo äidinmaidosta asti saanut Nutrolinin hyödyt. Viime vuonna meillä oli paljon suunnitelmia näyttelyiden suhteen, varsinkin Ukille, joka oli juuri aikuistumassa. Helmikuussa […]

Nutrolin® Skin & Coat -ravintoöljy suojaa metsästyskoirien anturoita ja kynsiä

kuvakollaasi, joista toisessa kolme harmaata norjanhirvikoiraa hihnoissa ja toisessa harmaa norjanhirvikoira koppinsa katolla

Saamme ilahduttavan usein palautetta tyytyväisiltä Nutrolin®-käyttäjiltä, jotka kertovat, miten tuotteista on ollut hyötyä heidän koirilleen. Jokainen kertomus luetaan toimistolla tarkasti ja jokaisesta kertomuksesta ollaan kiitollisia, sillä on aina ilahduttavaa lukea, mitä eläinten omistajat kertovat rakkaista nelijalkaisistaan. Metsästyskoiria pitkään harrastanut Tiia Ketola otti alkuvuodesta yhteyttä.Hän kertoi, miten oli huomannut selkeän eron koirissaan, kun niillä oli ollut […]

Cockerspanieleiden Mestaruus ja derby 2020

Koekäynnit ovat tärkeä osa metsästävien rotujen jalostusta. Kokeiden tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää metsästyskoirien käyttöä ja suoritusten perusteella arvioida koiran tasoa jalostustyön pohjaksi. Spanielien kanssa tehtävissä kokeissa tavoitellaan normaalia käytännön metsästystä vastaavaa tilannetta, joskin sillä erotuksella, että kokeessa arvostellaan jokainen osa-alue. Pääriistana on usein fasaani, mutta kaikki kyseisenä ajankohtana metsästettävät linnut sekä rusakot katsotaan myös […]

Koetoiminta ja poikkeusjärjestelyt koronan aikana

Keskiviikkona 29. tammikuuta raportoitiin Suomen ensimmäisestä koronatapauksesta, ja siitä alkoi hyvin poikkeuksellinen vuosi. Tilanne näkyy vahvasti myös koiraharrastuksissa ja etenkin koe- ja kilpailutoiminnassa. Kennelliiton hallitus päätti, että kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut sekä Kennelliiton suunnittelemat muut tilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka. Suomessa ei saanut järjestää yli 500 hengen yleisötapahtumia kesä–heinäkuussa. 1.6.2020 alkaen kokoontumisrajoituksia höllennettiin niin, että […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta; pentujen treenikuulumisia

Spanieli ostetaan yleensä tietoisesti jotakin harrastuslajia varten. Päivämäärillä on merkitystä. Varsinkin 10.8. on usein syy ostoon, koska silloin alkaa spanielin kanssa suoritettava metsästys. Metsästys aloitetaan kyyhkyistä, joista jatketaan 20.8. sorsiin ja sen jälkeen 1.9. metsäkanalintuihin. Metsästyskausi spanielin kanssa kestää helmikuun loppuun asti. Jotkut saattavat jatkaa vielä pienpetopyyntiä. Hiilin pennut ostettiin osaltaan metsästykseen. Koirien täyttäessä 6 […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 5.

Pennut oppivat eniten 7–9 viikon ikäisinä. Onkin hienoa, että Suomessa on mahdollista luovuttaa pentu 7-viikkoisena. Perustin pentujen omistajien kesken Messenger-ryhmän, kun pennut olivat vajaan 3 viikon ikäisiä, ja ryhmä toimii edelleen. Oli ihana jakaa alussa kuulumisia ja saada vastaavasti tietoa pennuista luovutuksen jälkeen. Ryhmä on edelleen tiiviissä käytössä pentujen omistajien välillä. Metsästäjien koteihin Pennut muuttivat […]

Hyödynnä kesä ja laita metsästyskoiran anturat kuntoon

Paljon liikkuvien koirien anturat joutuvat koetukselle jo pelkästään mekaanisen rasituksen vuoksi. Erilaiset haastavat teiden ja maastojen pinnat lisäävät mahdollista riskiä anturoiden iholle. Joustava ja kimmoisa antura kestää paremmin ulkoista rasitusta verrattuna kuivaan ja kovaan anturan ihoon. Metsästyskoirien lihakset ovat kovilla niiden työskennellessä, mutta sama koskee myös niiden anturoita. Jos anturat eivät ole kunnossa, se väistämättä […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 1.

Kun pentu muuttaa uuteen kotiin, se avaa elämänkirjassaan uuden luvun. Samalla se sulkee edelliset luvut, joiden sisään kätkeytyy monenlaisia tilanteita, vaiheita sekä kokemuksia. Luvuissa on kohtia, joita se ei koskaan edes tiennyt tapahtuneen. Tämä blogisarja kertoo siitä, mitä tapahtuu ennen pennun muuttamista omaan kotiin. Blogin tarinan päätähtenä on oma kasvattini Hiili, Hossing Pax, joka on […]

Aktiivinen harrastuskoira Lila jää mammalomalle

Vuoden 2019 aktiivinen harrastuskausi piti sisällään paljon treenejä, liki 30 koestarttia, leirejä, paljon luonnossa liikkumista sekä syksyllä sorsastusta ja jahteja. Aktiivinen harrastaminen vaihtuu vähitellen pentujen odotukseen. Treenitauolle emme kuitenkaan jää niin, että treenit loppuisivat kuin seinään. Meille suositeltiin, että ottaisimme pentujen alullepanon jälkeisen viikon hieman rauhallisemmin etenkin, jos nartulla on taipumusta stressiin. Ensimmäiset tiineysviikot narttu […]