Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 5.

Pennut oppivat eniten 7–9 viikon ikäisinä. Onkin hienoa, että Suomessa on mahdollista luovuttaa pentu 7-viikkoisena.

Perustin pentujen omistajien kesken Messenger-ryhmän, kun pennut olivat vajaan 3 viikon ikäisiä, ja ryhmä toimii edelleen. Oli ihana jakaa alussa kuulumisia ja saada vastaavasti tietoa pennuista luovutuksen jälkeen. Ryhmä on edelleen tiiviissä käytössä pentujen omistajien välillä.

Metsästäjien koteihin

Pennut muuttivat 7-viikkoisina sekä metsästäviin että metsästyksestä kiinnostuneisiin koteihin. Näin ollen koiria tullaan varmasti näkemään kokeissa. Kokeissa käynnit ovat ehdottomasti tärkein asia, kun jalostetaan metsästävää rotua. Metsästysspanielien kokeet eivät kovin paljoa eroa käytännön metsästyksestä, ja koemaastossa riistarikkaus on varmaa. Tarkoituksenahan on arvostella, miten tehokkaasti koira löytää riistan ja miten se toimii riistan kanssa.

Luovutuksen yhdessä annan uusille perheille aina alkuopetusta, ja sen jälkeen pyrin kaikin tavoin tukemaan ja auttamaan heitä. Kun koirat olivat vajaat 9-viikkoisia, näimme ensimmäisen kerran luovutuksen jälkeen. Tiivis yhteydenpito ja kohtaamiset edistävät treenimotivaatiota nyt ja jatkossa.

Tärkeintä on hallinta

Jalostuksellisesti pyrimme aina siihen, että kasvattamissamme koirissa olisi sisään rakennettuna koko metsästys: haku, nouto sekä vahva omistajan miellyttämisen halu. Spanielin kanssa metsästäminen on intensiivistä ja tapahtumarikasta, joten jotta metsästys olisi turvallista niin koiralle, ohjaajalle kuin luonnollekin, koiran hallinnan on oltava kunnossa.

Hallintaa treenataan spanielipennun kanssa tiiviisti ensimmäiset 6–12 kuukautta. Sen jälkeen aloitetaan niin sanottu lajioppi.

Hallinta

1. Istuminen ja paikalla olo ovat tärkeimmät opit. Tapahtui luonnossa mitä tahansa, paikalleen pysähtyminen takaa metsästyksessä turvallisen ampumisen ja auttaa arjessa useissa asioissa. Koiran kasvaessa lisäämme suulliseen istu-käskyyn pillipysäytyksen.

2. Luoksetulo. Jokaisen koiran perusasia niin arkiturvallisuuden kuin harrastamisenkin yhteydessä. ”Tänne!” on oltava koiralle maailman mieluisin käsky. Mikään ei saa voittaa ihmisen luona pysymistä.

3. Sivulla kävely on rentoa sekä hihna löysällä että jopa ilman hihnaa. Metsästystilanteessa hihna on aina tiellä.

4. Temput ja yhdessäolo. Mitä enemmän ihminen tekee, sen enemmän koira nauttii ihmisen seurasta. Moni käyttökoiraa harkitseva miettii, että koiran kanssa on aloitettava vähintään juoksuharrastus tai oltava jotenkin muuten aktiivinen ulkonaliikkuja. Käyttökoira ei kuitenkaan eroa normaalista perhekoirasta aktiivisuudellaan, jos vain omistaja tekee koiransa kanssa niin sanottua ylläpitotreeniä sen koko 14 elinvuoden ajan.

Pään aktivointi kehittää koiran ajattelua, purkaa energiaa ja parantaa varsinkin yhteistä aikaa. Istu-, maahan- ja seiso-käskyt, ämpäreiden kiertämiset, ämpäriin meno, laatikoiden päällä seisominen kaikilla neljällä tassulla, takatassuilla tai etutassuilla ovat loistava tapa parantaa yhteistä tekemistä ja sopivat myös kehittyvälle pennulle. Kaikki koirat osaavat myös tarjoamisen jalon taidon. Kun koira osaa asioita (vaikka vain istumisen ja kiertämisen), istu lattialle, ota nameja käteen, pyydä koira eteesi ja odota, että koirasi tarjoaa sinulle asioita. Päätä itse, mistä sitä palkitset. Kohta sinulla on pentu, joka esittää sinulle kaikki maailman temput ja nauttii aivojumpasta sekä varsinkin sinusta.

Noutaminen

Edellä mainittujen asioiden lisäksi pennun tärkeimpiä opittavia asioita on noutaminen. Spanielin suussa on usein kaikkea, mitä sisältä löytyy: kenkiä, vaatteita, leluja, kaukosäädin, kaljatölkki.

1. Istu lattialle. Ota pentu haarojen väliin, älä puhu. Ole rauhallinen ja varma otteistasi.

2. Heitä lelu, joka on koiralle mieluisa.

3. Odota, että pentu on rauhallinen.

4. Anna nouto-käsky, kun rauhallisuus on huipussaan.

5. Kun pentu tarttuu leluun, kehu hurjasti ja ole iloinen.

6. Kutsu pentu luoksesi ja tarkkaile kehoasi. Varo, ettet käännä rintaa kohti koiraa vaan taivutat mieluummin selän lähemmäs maata. Pidä kädet levällään. Näytä omalla vartalollasi, että olet ”vapaa”.

7. Pennun tullessa älä tartu noutoesineeseen, äläkä tartu koiraan. Kehu ja rapsuta pentua.

8. Ota pentu mieluiten syliin ja kehu sitä.

9. Pyydä lelu kauniisti pennulta. Anna lelu myös takaisin, jotta pentu tietää, että hauskuus jatkuu.

10. Mikäli lelua putoaa, älä puutu siihen. Luovutuksen opettelun aika on vasta useiden kuukausien päästä. Noudon on aina lähdettävä vauhdilla ja palauduttava vauhdilla. Koiran on nautittava luoksesi saapumisesta ja saaliista. Mikäli koirasi kääntää päätä saaliin kanssa, on se usein merkki siitä, että saalis (lelu) on otettu koiralta pois.

Rakenna nouto kahteen osaan: vauhdikas nouto ja palautus sekä luovutus. Yhdistä vasta sitten yhdeksi kokonaisuudeksi.

Annoin Hiilin pentujen omistajille uusia läksyjä:

1. Istuminen sujui jo niin hienosti, että nostimme rimaa. Seuraavalla kerralla eli kahden viikon päästä koiran voi jättää istumaan ja koiran luokse voi palata.

2. Treenattava takana-käskyä.

3. Noudoissa jokainen pentu tuo noutoesineen omistajan haarojen väliin. Noutoon lähetykset olivat hienoja, luoksetulot vauhdikkaita, mutta suoraviivaisuutta puuttui. Siihen panostamme.

Kirjoitus ja kuvat: Sanna Toivola-Järvinen