Julia Kiviholma kirjoitti blogiimme aikaisemmin suomenhevosruuna Kirihaista, joka on syönyt Nutrolin® Horse Skin & Coat -ravintoöljyä kuraruven tukihoitona. Tuon artikkelin löydät täältä. Kirihain hyvän kokemuksen innoittamana Julia aloitti ihoöljyn syöttämisen Moimoi-nimiselle suomenhevoselle, joka myös asuu hänen ja Rami Mäenpään tallissa. Kesäihottuma puhkesi yllättäen ”Moimoi on syönyt päivittäin Skin & Coat -öljyä keväästä 2019, enkä voisi […]
Tag Archives: ravihevonen
Hevoset eivät erottele toisiaan ammattinsa perusteella, vaan selänrapsuttajaksi samassa tarhassa kelpaavat kaikki. Me ihmiset puolestaan emme aina ole yhtä varauksettomia. Pitkään on ajateltu, että ratsu- ja raviharrastajien välillä vallitsee sellainen kahtiajako, ettei heitä uskalla samaan tarhaan laittaa – ainakaan ilman takakenkien irroittamista. Vaikka moni asia toistemme toimintatavoissa aiheuttaa ihmetystä, vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä miettiä, mitä […]
Muun maailman ohella myös hevosurheilijat ovat eläneet poikkeuksellisen kevään ja muun muassa kilpailutoiminta on ollut tauolla. Kevät onkin ollut monelle meistä hyvää aikaa huoltaa kilpureitaan. Jo ennen maailman menon muuttumista olin sopinut Pasille kuntoutusjakson hevoshieroja Minna Rampan luona Kokemäellä. Tähän kirjoitukseen haastattelin Minnaa vesimattokävelyn saloista. …ja vammojen hoitoa Pasin viimeisimmät startit ja treenit osoittivat vanhojen […]
Iiro oli myynnissä kauan, ja palasin aina uudestaan sen myynti-ilmoitukseen. Seurasin mustanruunikon ruunan startteja aika intensiivisesti. Halu ostaa juuri tuo hevonen oli suuri! Iiro vaikutti satuhevoselta. Intuitioni sanoi, että Iiro on elämäni hevonen. Tarjouksen teon jännitystä 16.06.2018 olimme suomenhevosemme kanssa Kannuksen kesäraveissa. Siellä oli myös Iiro. Sen tumma karva kiilsi kuumassa auringossa. Hevonen käveli ylväänä […]
Julia Kiviholman ja Rami Mäenpään tallissa asuva suomenhevosori Kirihai päätyi mukaan testaamaan, olisiko Nutrolin® HORSE Skin & Coat -ravintoöljystä hyötyä kamppailussa kurarupea vastaan. Testiin etsittiin hevosia, joilla oli ollut aikaisemmin kurarupi vaivanaan, ja joiden omistajat olisivat innokkaita testaamaan, voisiko kurarupeen vaikuttaa sisäisesti hevosen ravitsemuksen kautta. Öljy vaikutti positiivisesti, kurarupi helpotti ”Vierailimme talvella 2018 Tampereen hevosklinikalla […]
Olemme sisarukset Urjalasta, ja hevosurheilu kuuluu vahvasti jokapäiväiseen elämäämme. Lapsuutemme vietimme Tampereen pohjoispuolella Kurun hienoissa maisemissa, jossa saimme nauttia täysin siemauksin raviurheilun huippuantimista. Tallimme tähti oli nimittäin tuohon aikaan suomenhevosori Teme, joka voitti Pohjoismaiden mestaruuden sekä lukuisia muita avoimen tason sh-lähtöjä. Lisäksi jalostusjätti Turo oli kilpailuikänsä Sarin osaomistuksessa. Oma hevosurheilumme alkoi kuitenkin paljon vaatimattomimmissa merkeissä. Vietimme […]
Vuodenvaihteessa 12-vuotiaaksi kääntynyt lämminveriravurimme Seabiscuit on ollut osa perhettämme syntymästään saakka. Se syntyi Laukon kartanossa Vesilahdessa, ja alkujaan vesilahtelainen on myös hevosen yksi kolmesta kasvattajasta, mieheni Juhu Mäkilä. Kaksi muuta kasvattajaa ovat Riku Niittynen ja Timo Nurmos. Tuo kolmikko myös omisti hevosen sen uran alkuvuodet, ja tuolla porukalla hevonen voitti muun muassa Suomen suurimman nelivuotiskisan, […]
Ihmiset hakevat jännitystä elämäänsä monin eri tavoin. Varmin tapa saada adrenaliiniryöppyjä ja heittelehtiä tunteiden vuoristoradassa lienee kuitenkin ravihevosen omistaminen. Yllättäviä käänteitä, riemua, surua ja vaarallisia tilanteita tulee jatkuvasti kohdattavaksi enemmän kuin suomalaisessa saippuasarjassa keskimäärin. Haluankin esitellä sinulle omien öitteni valvottajan ja päivieni ilahduttajan – hevoseni Pasin. Harjaa hulmuttavaa vauhtia Pasi on kuusivuotias lämminverinen ravihevonen, joka […]
- 1
- 2