Minulle on tullut pari uutta kilpailukumppania, ja kerron nyt teille, keitä he ovat ja millaisia tavoitteita minulla on. True Love on jäänyt eläkkeelle. Koetamme saada häntä tiineeksi, jotta meillä kasvaisi hyviä nuoria hevosia. Kisoissa uuden kilpailukumppanin kanssa Kisakauteen 2020 lähden kolmen hevosen voimin. Sain heinäkuussa 2019 rinnalleni uuden kilpailukumppanin nimeltään Luigi 241. Luigi eli suomalaisittain […]
Tag Archives: ratsu
Löysin aikoinaan Nutrolinin tuotteet eläinlääkärin suosituksesta. Päätin kokeilla, ja huomasin niiden todella auttavan ratsujeni hyvinvointiin. Kuulen usein ihmisiltä, että hevosteni karva kiiltää upeasti. He saattavat kysyä, onko niihin suihkutettu showshinea muuallekin kuin jouhiin. Vastaus on ei. Koen, että terveys lähtee sisältäpäin, ja mm. karvan ja jouhien kuntoon vaikuttaa useampi tekijä. Mielestäni myös hevoset tarvitsevat hyviä […]
Terveisiä Paraisilta! Meille Kapun kanssa kuuluu hyvää. Tätä kirjoittaessani on todella kylmä talvipäivä ja aika paljon lunta. Olemme jatkaneet treenejä kotona sekä valmentajamme Lillin luona että maajoukkuevalmennuksissa. Olemme muun muassa työstäneet laukkaa, ravisulkuja ja muita ponien kouluohjelmista tuttuja kuvioita. Olemme myös suunnitelleet uutta küriä viimeistä ponikautta varten ja käyneet istuntavalmennuksessa. Kür on vielä vähän kesken, mutta toivottavasti saamme sen pian valmiiksi ja pääsemme kunnolla harjoittelemaan. Kisakausi […]
Fyysinen rasitus tuntuu hevosten lihaksissa samalla tavalla kuin ihmisillä liikunnan jälkeen. Rasituksen määrästä riippuen, lihaksissa on epämiellyttävää tunnetta tai jopa lähes kipua. Seuraavana päivänä liikkeet voivat olla jäykät, ennen kuin lihakset taas vertyvät toimimaan normaalisti. Syynä rasituksen jälkeiseen lihaskipuun on rasituksen aikana lihaksissa ollut oksidatiivinen stressi ja tulehdus. Oksidatiivinen stressi tarkoittaa elimistön tilaa, jossa elimistössä […]
Malin Holmlundin puoliveriratsu on valtavan kokoinen hevonen. Se on siis kaikkea muuta kuin ”lilla gubben”, ”pieni ukko”. Sen säkäkorkeus on 181 senttiä ja paino noin 700 kiloa. Viralliselta nimeltään se on St. Anger, mutta sekään ei kuvaa Lilla Gubbenia, joka on kaikkea muuta kuin täynnä pyhää vihaa tai raivoa. Lilla Gubben on erittäin sosiaalinen ja […]
6-vuotias FWB-tamma Maybe Spooky (i. Don Laurie, e. Barbet DK) eli tuttavallisemmin ”Spooky” asustelee Pohjois-Karjalassa, jossa on maaliskuun lopussa vielä lähes metri lunta. Kevätaurinko lämmittää ihanasti ja Spooky tykkää paistatella päivää auringossa. Harmittavasti pakkasia on ollut vielä maaliskuussakin ajoittain lähes kolmekymmentä astetta, joten melko ohutkarvaisella Spookyllä on täytynyt pitää loimea sekä tallissa että ulkona. Lämpimimpinäkin […]
- 1
- 2