Lv-ruuna Luukas toipui takaisin normaaliin elämään

Muistatko vielä Luukaksen, josta on kerrottu blogissamme aikaisemmin? Sen vaiheista ravurista ratsuksi voit lukea täältä. Alkuvuoden 2018 kuulumisia löytyy täältä. Vuoden 2018 kesä ja syksy ovat olleet Luukakselle ja sen taustajoukoille raskasta aikaa Luukaksen terveyshuolien vuoksi.

Loppukeväällä Luukaksen toinen takapolvi lukkiutui, jolloin jalka ei toiminut kunnolla. Lukko avautui vain määrätyllä liikkeellä, mutta siitä ei ollut paljon hyötyä, sillä vaiva toistui. Ensimmäisestä lukkiutumisesta ei mennyt montakaan päivää, kun toinenkin takapolvi lukkiutui. Luukas menetti käytännössä katsoen liikuntakykynsä.

Raskaita hoitoyrityksiä

Heti ensimmäisellä lukkiutumiskerralla apuun hälytettiin tuttu eläinlääkäri, jonka neuvoilla polvi saatiin liikkumaan normaalisti aina hetken kerrallaan. ”Kun toinenkin polvi lukkiutui, kiidätimme Luukaksen hevosklinikalle, jossa sen tilannetta pohti useampi spesialisti. Jos kyseessä olisi ollut vain yksi polvi, tilanne olisi ollut hieman helpompi”, kertoi Luukasta hoitava Tanja Hynninen.

Lopullista apua ei klinikalta saatu, ja Luukaksen taustajoukot joutuivat suuntaamaan myöhemmin toiselle klinikalle. Siellä Luukaksen molempiin takapolviin tehtiin sisemmän siteen viiltelyhoito. Siitäkään ei valitettavasti ollut apua. Polvien ollessa lukossa Luukas kaatui joitakin kertoja tallissa, minkä seurauksena Tanja joutui hoitamaan lukkiutuneiden polvien lisäksi myös isoja avohaavoja etupolvissa.

Eräänä päivänä Luukas kaatui tallin käytävälle ja yritti sinnikkäästi nousta ylös, mutta tuloksetta. ”Olimme Luukaksen omistajan kanssa epätoivoisia ja pohdimme vakavasti hevosen lopettamista. Luukas oli ollut liikuntakyvytön jo monta viikkoa. Taistelijaluonteisena Luukas päätti kuitenkin vielä kerran yrittää, ja sitten reilun huilitauon jälkeen ja meidän sitä vahvasti kannustaessa se onnistuikin nousemaan ylös! Se oli kuin ihme”, Tanja muisteli.

”Aloin itsekin olla jo ihan puhki, sillä olin valvonut useita unettomia öitä Luukaksen vierellä ulkona. Luukas asui koko kesän ulkona katoksellisessa isossa tarhassa, koska ei pystynyt asumaan tallissa, jossa se ei päässyt itse ylös. Kun muut nukkuivat, minä seurasin Luukasta, tein muistiinpanoja kaikesta, pohdin asioita ja yritin etsiä apua.”

Kuntoutus käyntiin

Luukaksen tilanne näytti lohduttomalta, mutta Tanja halusi vielä yrittää. Hän otti yhteyttä useaan kuntoutusalan ammattilaiseen, joista parin kokeneen henkilön kautta löytyi sitten apua. ”Aloitimme tiukan kuntoutusohjelman, joka sisälsi monta jumppatuokiota päivässä. Tarkoituksena oli vahvistaa lihaksia sekä palauttaa varsinkin etureisilihasten aktiivisuus. Jumppatuokiot olivat lyhyitä, mutta uuvuttavia Luukakselle. Pikkuhiljaa se jaksoi kuitenkin paremmin”, Tanja kertoi.

Kovan kuntoutusjakson aikana Luukakselle annettiin Nutrolin Hevonen Iho ja karvapeite -öljyn sijasta Nutrolin Hevonen Sportti -öljyä, joka täydensi kovassa rasituksessa kadonneita E-vitamiinivarastoja. Sportin omega-3-rasvahapot auttavat myös hillitsemään elimistössä olevaa matala-asteista tulehdusta.

Lihasten vahvistaminen alkoi vähitellen tuottaa tulosta – takapakeista huolimatta. Polvien ollessa lukossa Luukaksen vuohisten etuosat osuivat useasti maahan, mistä aiheutui pahoja haavoja myös takajalkoihin. Jalkoja piti puhdistaa ja paketoida huolella.

Loppukesästä polvet alkoivat toimia paremmin ja haavat pikkuhiljaa paranivat, mikä helpotti hoitoa. Jalkoja ei tarvinnut enää suojata yhtä huolellisesti. ”Kesä oli kamalaa aikaa. Olimme vähällä luovuttaa, vaikka välillä tuntuikin siltä, että Luukas toipuu. Olimme todella väsyneitä, joten pienikin vastoinkäyminen tuntui raskaalta. Hyviä päiviä alkoi kuitenkin olla koko ajan enemmän, joten jatkoimme jumppatreenejä”, sanoi Tanja.

Mustikkametsässä

Heinäkuun lopussa Luukas pystyi kävelemään jo jonkin verran ilman polvien lukkiutumista.

”Tein loppukesällä Luukaksen kanssa kävelyretkiä metsään ja söimme siellä yhdessä mustikoita. Kun kävely alkoi sujua ongelmitta, tein ohjasajotreenejä ja laitoin kärryt perään. Aluksi en tietenkään hypännyt itse kyytiin, mutta pian pystyin jo menemään kärryille”, Tanja kertoi.

Elokuun alussa Tanja lisäsi treeniin maapuomit ja satulan Luukaksen selkään, toki ilman ratsastajaa. Seuraavaksi hän pani hevosen selkään hiekalla täytetyn satulalaukun. ”Tämä ’pieni ja rauhallinen ratsastaja’ ei aiheuttanut ongelmia Luukaksen liikkumiselle, joten uskalsin nostaa treenien rasitusta”, muisteli Tanja.

Tanja liikutti Luukasta myös liinassa. Elokuussa Luukas otti ensimmäiset askeleet laukassa. Tanja ei käskyttänyt hevosta laukkaan, vaan se laukkasi vapaaehtoisesti ja vieläpä molempiin suuntiin. ”Olin niin onnellinen. Ensimmäiset laukat olivat jonkinlainen päätös koko kesän kestäneelle painajaiselle”, Tanja sanoi.

Syksyllä selkään

Syksyllä Tanja jatkoi ohjasajoa sekä juoksuttamista. Nyt Luukas oli jo niin hyvässä kunnossa, että se pystyi muuttamaan takaisin talliin. Tanja ja Luukaksen omistaja tekivät sille ison karsinan: he yhdistivät kaksi karsinaa toisiinsa ja poistivat niiden välissä olleen väliseinän. Siten Luukas sai riittävästi tilaa liikkumiseen pitääkseen polvet vetreinä.

”Lokakuun alussa Luukaksen voimat olivat siinä kunnossa, että uskalsin mennä sen selkään. Ensimmäinen ratsastus pitkän tauon jälkeen oli tietenkin lyhyt, mutta se meni ongelmitta. Pari viikkoa myöhemmin Luukaksen omistajakin meni sen selkään ja kävi pienellä maastolenkillä.”

Luukas vahvistui koko ajan ja alkoi saada takaisin lihaksia, jotka se oli menettänyt kesällä liikkumattomuutensa vuoksi. ”Luukaksen massan kerääminen onnistui yllättävän hyvin. Jopa niin hyvin, että mietin, pitääkö Luukaksen ruokailuja jopa säännöstellä”, Tanja nauroi.

Marraskuun puolenvälin jälkeen Tanja teki Luukaksen kanssa ensimmäisen kunnon maastolenkin. Hevonen nautti siitä ilmiselvästi. ”Luukas ravasi hyvin ja tarjosi itse laukkaa vanhoissa tutuissa laukkapaikoissa. Oli kyllä huisin hienoa mennä ihan niin kuin ennen vanhaan!”

Harja ratsumittaan

Luukaksen toipumista edisti sen kengitys. Takajalkojen pitkistä kiiloista Luukas pääsi eroon marraskuussa. Samalla Tanja leikkasi pitkäksi kasvaneen harjan ratsumittaan. Se oli tärkeä symbolinen ele, sillä pitkä harja muistutti raskaasta sairasajasta. Lyhyeksi leikattu ratsuharja tarkoitti sairasajan loppumista ja sitä, että Luukas palasi takaisin ratsukäyttöön – normaaliin elämään.

Nykyään Luukas liikkuu kolme neljä kertaa viikossa ilman minkäänlaisia rajoituksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *