Luukakselle kuuluu hyvää vuoden ratsukoulutuksen jälkeen

Muistatko vielä Luukaksen, ravihevosen, josta tulikin ratsu? Tarina siitä löytyy blogistamme täältä. Luukaksen ratsastaja Tanja lähetti meille Luukaksen kuulumisia, joita voit lukea alta:

Viime vuodenvaihteessa oli kulunut vuosi siitä, kun aloin ratsastaa Luukaksella pitkän, pitkän tauon jälkeen. Vuoden aktiivinen ratsukoulutus on tuonut Luukaksen elämään paljon uusia asioita. Entiseen ”vain tarhaan ja takaisin talliin” -reittiin on tullut monen monta muutosta. Hyvillä mielillä voin todeta, että kaikki on mennyt jopa hämmästyttävän hyvin.

Irti peloista

Piikkikammoinen hevonen piti totuttaa rokottamiseen, koska ratsukoulutukseen kuuluu vieraissa paikoissa käyminen. Luukas tottui nopeasti piikitykseen, ja nyt se on normaalissa ratsujen rokotusohjelmassa. Teimme töitä myös kengityskammon kanssa. Kengitystä olemme harjoitelleet jo pidemmän aikaa, ja nykyään kengitys sujuu helposti.

Kun rokotukset ja kengitykset olivat järjestyksessä, aloimme harjoitella lastaamista kuljetuskoppiin. Oli päästävä vieraisiin paikkoihin, kun rokotuksetkin olivat vihdoin kunnossa. Halusin pystyä lastaamaan Luukaksen itse kuljetusta varten. Oli myös tärkeää, että se odottaa itsenäisesti kopissa, jotta saan laitettua takapuomin kiinni. Hevosen ulos ottamisen oli onnistuttava samalla tavalla. Ei tarvittu kuin pari harjoituskertaa ja me opimme sen! Pystyn lastaamaan ja purkamaan Luukaksen itsekseni.

Ensimmäisen kerran lähimaneesilla

Kun koppiin päästiin omin voimin, ja kuljetukseen tarvittava ajokorttikin tuli ajettua, suuntasimme ensimmäiseksi lähimaneesille. Minua taisi jännittää enemmän kuin Luukasta! Kaikki mahdolliset varasuunnitelmat ja apuihmiset olivat maneesilla, jos Luukas ei uskaltaisi mennä halliin sisälle.

Vaan kuinkas kävikään? Luukas käveli vierelläni maneesiin kuin olisi ollut siellä ennenkin.

Sisällä maneesissa oli paljon jänniä juttuja, kuten ovet molemmissa päädyissä. Välillä ovet aukesivat, ja tämän lisäksi joka sivulla oli isot peilit, joista näkyi joku todella komea pikkumusta. Sitä piti kumartua kurkistamaan kerta toisensa jälkeen, oli se niin komea.

Kerran, kesken ratsastuksen, alkoi aurinko paistaa ja auringonsäde heijastui ikkunasta maahan. Heijastuma oli sen verran pelottava, että sen yli piti muutaman kerran hypätä isolla loikalla.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kokemus maneesista oli kerrassaan kannustava. Seuraavalla kerralla kaikki olikin ihan tuttua, ja nykyään maneesilla olemisessa ei ole mitään ihmeellistä. Paitsi ne esteet, joita sinne välillä laitetaan. Maalatut puomit ovat edelleen vähän jännittäviä, ja niitä pitää aika ajoin tutkiskella ennen kuin uskaltaa yli hypätä. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.

Lihashuolto tärkeää

Kunnon treenissä oleva hevonen tarvitsee myös lihashuoltoa pysyäkseen vetreänä ja hyvässä kunnossa. Koska Luukas on ollut aika epäileväinen vieraita ihmisiä kohtaan, suhtauduin tähänkin asiaan periaatteella ”katsotaan, onnistuuko”. Onnistuihan sekin. Nyt säännölliset hieronnat kuuluvat Luukaksen normaaliin treenikuvioon.

Treenissä tulee myös usein hiki. Aivan mielettömän paksulla talvikarvalla varustetulla pienelle mustalle hevoselle tulee todella kova hiki. Onneksi siihen oli helppo ratkaisu: klipataan karvat pois. Jälleen oli pientä epäröintiä, antaako Luukas klipata ja kuinka se suhtautuu koneeseen. Yksi pieni treenikerta koneella teränsuojuksen kanssa riitti. Seuraavana päivänä ajeltiin karvat pois koko hepasta. Olin aivan hämmästynyt, kuinka hyvin tämäkin sujui. Luukaksen kanssa kaikki tuntuu sujuvan kuin tanssi.

Valitettavasti Luukas joutui jäämään tapaturman vuoksi loppukeväällä pitkälle sairaslomalle, mutta siitä huolimatta toivotamme kaikille muille hyviä treeenihetkiä!

Terveisin Tanja ja pikkumusta Luukas

Teksti: Tanja Hynninen  Ratsastuskuvat: Patricia Spåre  Muut kuvat: Tanja Hynninen