Merkun iho-ongelmat helpottivat

Merkku, virallisesti Korholan Merkurius, on vuonna 2004 syntynyt newforestinponiruuna. Ponin omistajan äiti, Mia Kainulainen, kertoi meille Merkun ikävistä iho- ja karvaongelmista. Mia oli törmännyt Nutrolin Hevonen –tuotteisiin ensimmäisen kerran rasvahappotutkija Mikko Griinarin TDF-ratsastajille pitämällä luennolla alkuvuodesta 2017. Mia päätyi tuolloin testaamaan Sportti- ja Iho & karvapeite -tuotteita omille hevosilleen ja huomasi niiden auttavan.

Kesäihottumaa ja kutinaa

”Merkulla on ollut kesäihottumaa monena kesänä. Se on aikaisemmin hinkannut häntäänsä ja harjaansa. Poni hankasi myös päätään ja korviaan niin, että sen otsatukka kärsi pahasti”, Mia kertoi Merkun oireista. Kun Merkku hankasi päänsä karvan kokonaan, pään ihosta otettiin ihonäyte. Siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään, joka olisi selittänyt kutinan. Puuttui siis edelleen vihje, miten kutinan saisi hoidettua.

”Merkulla on ollut iho-oireita muuallakin kuin päässä. Sillä on ollut rupea selässä hännästä lähtien noin 20 cm:n etäisyydelle asti. Poni on hangannut sitä kohtaa kovasti, joskus jopa niin voimalla, että iho on mennyt vereslihalle”, Mia muisteli.

Merkku on saanut Nutrolin Hevonen Iho & karvapeite™ -ravintoöljyä keväästä 2017 lähtien.

”Yleensä loppusyksyllä ollaan siinä tilanteessa, että Merkku on hangannut hännän ja otsatukan kokonaan pois. Ihotuotteesta on kuitenkin ollut hyötyä, sillä kesäihottuma sekä kutina on vähentynyt huomattavasti. Merkku ei ole enää hangannut itseään samalla tavalla, joten sen iho, häntä ja otsatukka ovat paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin”, Mia sanoi.

Helpotusta kutinaan: näin valmiste toimii

Nutrolin Hevonen Iho & karvapeite™ on varta vasten ihon hoitoon kehitetty ravintoöljy. Se sisältää runsaasti välttämättömiä rasvahappoja, jotka ravitsevat ihoa ja parantavat ihon luontaista suojakerrosta, läpäisyestettä. Hyvin toimiva läpäisyeste pitää yllä ihon kosteustasapainoa ja lievittää ihon kuivumisesta johtuvia iho-ongelmia. Se vähentää kuivan ihon oireita, kutinaa ja hilseilyä. Tämän ravintoöljyn ainutlaatuinen koostumus tukee myös kesäihottuman ja ihotulehdusten hoitoa.

Nutrolin® Hevonen Iho ja karvapeite

Patentoitu koostumus

Suomessa kehitetyn ja valmistetun Nutrolin Hevonen Iho & karvapeite™ -tuotteen koostumus on patentoitu. Öljy sisältää runsaasti linolihappoa, joka on ihon ja karvan hyvinvoinnille välttämätön omega-6-rasvahappo. Lisäksi öljyseos sisältää linolihapon aineenvaihduntaa tehostavia omega-6- ja omega-3-sarjan rasvahappoja: alfa-linoleenihappoa, gamma-linoleenihappoa (GLA) ja stearidonihappoa (SDA).

Tämä öljyseos sisältää myös luonnollista E-vitamiinia, jota tarvitaan ihon hyvinvoinnin ylläpitämiseen. E-vitamiinia on olemassa sekä synteettistä että luonnollista. Luonnollinen E-vitamiini on 1,5 kertaa tehokkaampaa kuin synteettinen. Nutrolin®-tuotteissa on luonnollista E-vitamiinia, josta käytetään nimitystä d-alfa-tokoferoli (pakkauksissamme käytetty termi) tai RRR-alfa-tokoferoli. Synteettinen E-vitamiini on muotoa dl-alfa-tokoferoli, josta käytetään myös nimitystä all-rac-alfa-tokoferoli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *