Muistatko vielä FWB-ratsu Ukon? Ukko, viralliselta nimeltään Frac Attraction, on hieno kouluratsu, josta löytyy juttua täältä. Ukon omistaja, Kaisa Sirkko, haastatteli ratsastaja Tiina Polsoa, joka kertoo ratsukon tuoreita kuulumisia.
Miten kisakausi on sujunut, Tiina Polso ja Frac Attraction aka ’Ukko’?
Kisakautemme on ollut maltillinen määrällisesti. Osin koronan takia, mutta myös aivan suunnitellusti olemme keskittyneet treeniin kohti vaikeampia tehtäviä.
Olemme käyneet pari osakilpailua 7-8 v kilpailusarjaa ja pari avointa luokkaa. Olemme myös startanneet ensimmäisen avoimen Prix St Georges -luokan! Kilpailuissa on mennyt vaihtelevasti. Ohjelmissa on selkeitä onnistumisia, mutta valitettavasti myös virheitä. Tämä johtuu osin siitä, että olemme jo harjoitelleet vaikeampia tehtäviä, ja Ukko on yleensä vähän liikaa menossa kilpailutilanteessa, jolloin on ollut vaikea saada hevonen pysymään kyseisen ohjelman tehtävissä. Olen kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen. Innokkuutta tarvitaan jatkossakin ja ajan kanssa saamme varmasti riittävästi malttia myös radan ratsastamiseen.
Mitä Ukon kanssa on nyt treenattu ja minkälainen on teidän treeniohjelma?
Treenaamme nyt tehtävätasolla jo interin ja GP:n liikkeitä. Treenissä pyrimme kasvattamaan tehtäviin voimaa ja rentoutta. Sitä kautta tehtävistä tulee helpomman tuntuisia ja hevonen jaksaa kantaa itsensä niissä paremmin ja pehmeämmin. Teemme myös paljon helpompia tehtäviä, jotta mieli pysyy hyvänä ja into säilyy. Ohjelmistoon kuuluu lisäksi maastoilua, joskus pieniä esteitä ja kävelyä. Pyrin sisällyttämään treeneihin vaihtelua ja myös lepoa, joka on tarpeen palautumisessa.
Oletko tyytyväinen siihen, miten Ukon kehitys kohti vaikeampia luokkia on edennyt?
Treenit on sujuneet hyvin ja hevonen on kehittynyt koko ajan kohti tavoitteitamme.
Tärkeää on, että matkassa on tiiviisti mukana valmentajani Janne Bergh. Hän ohjaa vankalla ammattitaidolla tietämme eteenpäin. Vaikka treeni on tavoitteellista ja rankkaakin, on hevonen pysynyt koko ajan terveenä!
Se on iso plussa, sillä valmennus on voinut mennä koko ajan eteenpäin. Ukon into työntekoon on säilynyt ja hän on parhaimmillaan mitä vaikeammiksi tehtävät menevät!
Kirjoitus: Kaisa Sirkko Kuvat: Kaisa Sirkko ja Nutrolin/Jenni Liukkonen (ylin kuva)