Category Archives: Koirat

Hallintaa ja harrastuksia metsästyskoiralle

Seisovan tai ylösajavan metsästyskoiran tärkeä kriteeri on hallinta. Hallinta tarkoittaa ennen kaikkea molemminpuolista kunnioitusta koiran ja ohjaajan välillä, mutta hallinta on myös säännöllistä arkipäivän toimintaa. Hallintaa eli tottelevaisuutta voi vuoden ympäri treenata erilaisilla variaatioilla tai toiminnalla. Useat koiraharrastusseurat tarjoavat tottelevaisuuskoulutusta, mutta tottelevaisuutta voi harjoittaa myös kotikonstein. Tärkeintä on koiralle selkeys. Kun kerran sanot jotain, sen pitää olla pysyvää. […]

Bordercollie Uuno nauttii kesästä ja varsinkin uimisesta

”Emännys” on kirjoittanut pari viimeistä juttua, koska minulla on ollut kiireitä, mutta tällä kerralla päätin ihan itse runoilla teille. Arvatkaa, mikä on tällä hetkellä parasta? Tietenkin se, että on tullut kesä ja olen päässyt uimaan. Sitä puuhaa ei voita mikään. Hyppäsin ainakin viisikymmentä kertaa laiturilta heti ensimmäisellä kerralla, ja olin ihan täpinöissäni. Minua ei meinattu […]

Hurmaava ja energinen käyttölinjainen cockerspanieli Ruu

Minulla on ilo kirjoittaa uutena Nutrolin-tiimiläisenä kasvatistani Ruusta, joka täytti juuri kolme vuotta. Kasvatan pienimuotoisesti käyttölinjaisia cockerspanieleita, joiden elämästä aktiivisina harrastuskoirina ei vauhtia eikä varsinkaan vaarallisia tilanteita puutu. Vuodet ovat tuoneet monenlaisia kokemuksia sekä menestystä reilun kokoisen riistalaukun verran. Ruun ”riistalaukun sivutaskuun” on tungettu E-lonkat, jotka seuraavat sitä läpi elämän. Niistä kerron hieman myöhemmin. Ensimmäinen […]

Jälki, oi jälki – Hanna Närhen hyviä vinkkejä jäljen treenaamiseen

Kaunis luonto, vaihteleva suomalainen sää ja metsän moninaiset hajut tarjoavat oivan ympäristön koiran ja ohjaajan yhteiselle harrastukselle, jäljestykselle. Koira nauttii jäljestyksestä erityisesti, sillä se on yksi sen ominaisimmista toiminnoista. Jäljestystä voi harrastaa ilman viralliseen kisaamiseen tähtääviä tavoitteita tai sitten hyvinkin tavoitteellisesti. Tässä jutussa keskitymme Suomen Palveluskoiraliiton alaisen jälkikokeen treenaamisen aloittamiseen. Jos koe ei ole kisamuotona tuttu, […]

Villakoirat Heka ja Syke Neljän Tähden Illallisella

Varmasti jokainen on joskus ainakin kuullut kyseisestä ohjelmasta, missä neljä julkisuudesta tuttua henkilöä valmistaa kukin vuorollaan illallisen itse valitsemassaan paikassa. Illallisen lisäksi tapana on järjestää myös jonkinlainen yllätys vieraille, esim. musiikkiesitys. Koiristani eritoten Heka on tunnettu erilaisista tv-esiintymisistään. Suurimpina tv-tuotantoina voin mainita ainakin Talent Suomi-ohjelman kolmannen tuotantokauden vuodelta 2011 sekä Voitolla Yöhön-estradiviihdeohjelman vuodelta 2015. Jälkimmäisenä […]

Elina Jänesniemen treenivinkki – Tasapainoharjoitus puomilla

Juoksukontaktit on nostaneet suosiotaan myös Suomessa, joten tämänkertainen treenivinkki lähtee juoksukontaktien treenaajille (mutta sopii samalla myös 2on-2off koirille).  Kun koirasi on puomilla rento ja osaa hallita kehonsa kaikissa eri tilanteissa ja vauhdeissa, on esteen suorittaminen koiralle miellyttävämpää ja ennenkaikkea turvallisempaa. Aloittaessani juoksukontaktien opettelua, käytän paljon aikaa siihen, että koirani kovaa juoksemisen sijasta ajattelee puomilla ja […]

Hanna Närhen vinkit kisakauteen valmistautumiseen

kahden kuvan kollaasi, jossa molemmissa kuvissa nainen mustavalkoisen koiran kanssa

Vaikka omassa taloudessa ei ole nyt palveluskoirakokeisiin suuntaavaa kisa- tai treenikoiraa, huomaan vanhasta tottumuksesta katsovani kalenteria sillä silmällä. Kohta kisataan jo täysillä – oletko valmis? Kaikki tiet vievät Roomaan Moni menestynyt koiraurheilija ei tee suunnitelmia, mutta koska itse lukeudun ehdottomasti projekti-ihmisiin, jotka nauttivat asian kehittelemistä paperilla, olen odottanut jo kauan helmikuuta. Se kääntää katseet kohti […]

Bordercollie Uuno Turhapuron jalkamurheet ja muita kuulumisia

Bordercollie Uunoa on kiusannut jo pidemmän aikaa vasen takajalka, joka on aiheuttanut ajoittain vähäistä ontumista. Syksyllä 2017 Uuno joutui pieneen työtapaturmaan lastatessani kesälampaita traileriin. Yksi martta päätti, ettei suostu hommaan ja juoksi Uunon yli. Uunohan ei tietenkään väistänyt. Se vain seistä jökötti paikallaan ja yritti kovasti viestittää lampaalle, että nyt olisi paras vaihtaa suuntaa ja […]

Riitta Kempen vinkit valjaiden pukemiseen ja sovitukseen

Nutrolin_Riitta_Kempe

Moni koiranomistaja lenkkeilee koiran kanssa juosten, hiihtäen tai vaikka potkukelkan kanssa niin, että koira pääsee samalla vetämään omistajaansa. Vetolajit ovat periaatteessa hyvin helppo aloittaa eikä varusteisiin tarvitse satsata paljon rahaa. Tärkein varusteista on koiralle hyvin sopivat valjaat. Niiden löytäminen ja sovittaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Koirarotujen rakenteissa on suuria eroja, mutta onneksi tarjolla on […]

Belgianpaimenkoira Timi vaihtoi Sportista niveltuotteeseen

Timi on vuonna 2009 syntynyt belgianpaimenkoirauros, joka rakastaa liikkumista. Se kävelee kyllä kiltisti hihnalenkillä, mutta vapaana juokseminen on sen juttu. Tosin ehkä sitäkin enemmän se rakastaa agilitya, uimista ja kickbiken sekä kicksparkin vetämistä. Timillä on kaksi vaihdetta liikkumisen vauhdin suhteen. Ensimmäinen on ”täysillä” ja toinen ”vielä vähän lujempaa”. Sportista Niveleen Timi on syönyt Nutrolin Sportti® […]