Bordercollie Uuno Turhapuron jalkamurheet ja muita kuulumisia

Bordercollie Uunoa on kiusannut jo pidemmän aikaa vasen takajalka, joka on aiheuttanut ajoittain vähäistä ontumista. Syksyllä 2017 Uuno joutui pieneen työtapaturmaan lastatessani kesälampaita traileriin. Yksi martta päätti, ettei suostu hommaan ja juoksi Uunon yli. Uunohan ei tietenkään väistänyt. Se vain seistä jökötti paikallaan ja yritti kovasti viestittää lampaalle, että nyt olisi paras vaihtaa suuntaa ja mennä nätisti kyytiin.

Lammas ei totellut, ja molemmat tekivät pienen kuperkeikan toisiinsa törmätessään. Sitten Turhis haki lampaan uudelleen, ja sillä kertaa kyytiinmeno onnistui ja pääsimme kuorman kanssa liikkeelle. Alussa en huomannut mitään ihmeellistä, mutta samana iltana Uuno levon jälkeen hieman kevensi vasenta takajalkaansa. Sitä jatkui viikon verran. Sitten se meni ohi ja ajattelin, että kyseessä on joku pieni lihasvenähdys tai -revähdys.

Vaiva palaa yllättäen

Turhis kevensi jalkaa syksyn aikana harvakseltaan, mutta aina se vertyi, kun oli hetki kävelty. Kävimme luottohierojamme Annikan ja fysioterapeuttimme Tanjan luona, mutta he eivät löytäneet mitään erityistä. Talvella keventämistä ei enää esiintynyt.

Syksyllä 2018 eräiden agitility-treenien jälkeen sama vaiva ilmeni yhtäkkiä uudelleen, vaikka treeneissä ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Ajattelin, että joku lihas kiristelee, joten levätäänpä hetki ja pannaan se kuntoon. Vaiva parani viikossa. Pari viikkoa myöhemmin seurasin lenkillä Turhiksen ravaamista ja ajattelin, että kylläpä se liikkuu hyvin. Heti sen jälkeen Uuno nosti jalkaa ja kävi pissalla ja liikkui taas epäpuhtaasti… Sillä sekunnilla päätin, että nyt tämä asia tutkitaan.

Lääkärin luona

Tilasin ajan vihtiläiseltä tohtorilta, jonka luo pääsimme melko nopeasti. Vasen takanen kuvattiin joka suunnasta, sitä taivuteltiin ja kokeiltiin muutenkin. Taivuttelussa jalasta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kuvissa näkyi polvesta alkavaa nivelrikkoa eturistisiteen kiinnityskohdissa sekä ulommassa varpaassa. Ortopedimme arveli, että Turhiksen ja lampaan välisessä yhteentörmäyksessä Turhiksen jalka oli vääntynyt ja polven eturistiside rispaantunut vähän, mikä aiheutti jalan keventelyä liikkeelle lähdettäessä.

Syksyn agility-treeneissä Uuno oli varmaan taas taivuttanut polvea ja eturistiside oli kenties rispaantunut lisää. Nivelrikkoa oli muodostunut ehkä siksi, että Uuno oli astunut jalalla eri lailla kuin ennen, ja se oli muuttanut hieman polven asentoa.

Uusiin tutkimuksiin

Sovimme, että kokeilemme kipulääkkeiden ja levon yhdistelmää ja lisäämme pikkuhiljaa liikuntaa. Seurasin vainoharhaisesti jalkaa enkä osannut tehdä mitään muuta kuin katsoa Uunon liikkumista. Niin meni useampi viikko. Ajoittain Uuno liikkui todella hyvin mutta yhtäkkiä liikkumisessa olikin epäpuhtautta. Uuno kävi fysioterapeutilla, joka huomasi, että vasen puoli on hieman heikentynyt ja Uuno on tuonut painoa etupäälle. Liike oli välillä puhdas ja välillä epäpuhdas. Oli varattava uusi aika tohtorille. Varasin samalla ajan leikkaukseen, koska olin varma, että eturistiside on operoitava.

Kotona laitoimme kaiken kuntoon leikkauksen jälkeistä aikaa varten. Uunolla olisi oma yksiö asustaa ja valjaat, joissa sitä pystyisi helposti ulkoiluttamaan. Lääkäri halusi kuitenkin tutkia jalan vielä kerran. Istuimme lähemmäs tunnin tohtorin kanssa lattialla ja kääntelimme, vääntelimme ja taivuttelimme jalkaa. Ensin Uuno oli hereillä ja sitten nukutettuna. Otimme lisää röntgenkuvia.

Lopputulema oli, että eturistiside oli tosiaan joko rispaantunut tai revennyt. Polvi ei kuitenkaan tuntunut toista polvea löysemmältä tai erilaiselta. Alkavalle nivelrikolle ei voisi mitään. Tohtori mainitsi, että vaikka ristari operoidaan, niin polvesta ei välttämättä tule sen parempaa kuin se tällä hetkellä on. Ja koska ristari on vaurioitunut trauman takia, se voisi hyvinkin kestää Uunon elämän loppuun saakka.

Uunoa ei siis leikattu. Palasimme kotiin ja jatkoimme reilun viikon verran lepoa ja kipulääkkeiden ottoa. Polveen pistettiin hyaluronihappo–kortisoni-injektio. Aloitimme myös jatkuvan nivelravinnekuurin. Jatkoimme Uunon kanssa fysioterapeutilta saatujen jumppaohjeiden tekemistä ja kävelimme mäessä useamman kerran viikossa, jotta saisimme palautettua painoa pikkuhiljaa enemmän takaosalle.

Normaalia elämää

Tänä päivänä Uuno liikkuu ihan puhtaasti. Takajalkojen lihasmassa on lähes symmetrinen, ja paino on hienosti takaosassa, missä sen kuuluukin olla. Tämän eteen on kyllä töitäkin tehty.

Arvostan todella paljon Uunoa hoitanutta ortopedia. Hän näki kokonaistilanteen ja perusteli sen minulle hyvin ja rehellisesti. Moni muu lääkäri olisi vain leikannut dollarinkuvat silmissään; eturistisideleikkaushan maksaa suuren summan rahaa. Tietenkin Uuno olisi leikattu, jos tilanne olisi niin vaatinut. Tämä oli kuitenkin koiraa ajatellen parempi vaihtoehto kuin monta kuukautta kestävä kuntoutus, josta ei kuitenkaan tiedä, miten siinä käy: paraneeko tai kestääkö jalka.

Uuno on joutunut luopumaan agilitysta, mutta muuten elämme nyt ihan normaalia elämää. Turhiksen elämässä on vapaata juoksua, potkukelkalla tehtyjä vetolenkkejä, hiihtoa. En halua, että koirani elävät pumpulissa, vaan että niiden kanssa touhutaan ja tehdään juttuja. Jos jotain sattuu, niin sitten kuntoutetaan ja parannellaan, ja sitten taas elämä jatkuu!

Huoltotiimille kiitos

Emme olisi tässä tilanteessa tietenkään ilman Uunon uskomatonta ”huoltotiimiä”, johon kuuluvat hieroja ja fysioterapeutti sekä jalan kuntouttamisen eteen tehdyt jumpat ja treenit. Uuno syö myös päivittäin Nutrolin® Hip & Joint -nivelvalmistetta, jotta nivelrikko ei haittaisi arkielämää ja sen eteneminen saataisiin pysäytettyä tai ainakin hidastettua. Nutrolin on sopinut Turhikselle oikein hyvin.

Uunolla on suhteellisen korkea kipukynnys, eli polvea on varmasti särkenyt, mutta aika harvoin se on näkynyt ulospäin. Herrahan on niin sanottu työkoira, eli pienet nipistykset eivät elämää haittaa. Pääasia, että pääsee joka paikkaan ja saa touhuta muiden mukana.

Nyt nautimme elämästä emmekä murehdi huomista. Kovasti odottelemme kesäkautta, jotta pääsemme pellolle jälkipuuhiin ja vepeilemään. On tämä Suomen talvikin kuitenkin ihana, kun voi potkukelkkailla ja hiihtää koirien kanssa. Vetopuuhat ovat myös Turhiksen mieleen. Niissä riittää menoa ja meininkiä, eikä sitä uskomatonta ääntäkään passaa unohtaa!

Terkuin Minna ja Turhis