Category Archives: Nutrolin® HIP & JOINT

Pennusta senioriksi – Nutrolin®-tuotteet mukana läpi elämän

Nutrolin®-tuotteet pennusta senioriksi

Nutrolin® on kehittänyt ainutlaatuisen tuotesarjan, joka vastaa koiran eri kehitysvaiheiden tarpeisiin pennusta senioriksi.

Kilpakuntoisen whippetin pitkä pakkolepo

Alex-whippet on aikaisemminkin esiintynyt blogissani ollessaan mukana SM – ajueessa kaudella ´20 ja viime kaudella Alexista tuli suoraan viidessä maastokokeessa Suomen käyttövalio maastojuoksuun.  Alexin huima saavutus oli SM – maastokisojen pronssia samalta kaudelta. Marraskuussa seurasi lepokausi ja joulukuussa alettiin taas keräämään pohjakuntoa seuraavaa kautta varten. Tuolloin en arvannutkaan kuinka suunnitelmamme muuttuisivat tuona joulukuisena päivänä. Alex […]

Ennakoiminen kannatti

Viime syksynä aloin tarkkailemaan perheen nuorinta papillonia Neelaa hieman tarkemmin. Neelalla tuntui olevan vaikeuksia hypätä sänkyyn ja sohvalle, erityisesti liukkaalta lattialta. Sille hyvin epätyypilliseen tapaan se siis selvästi varoi hyppäämistä, vaikka se aiemmin tunnettiin perheen pomppupallona ja kiipeilevänä kissana Ikään kuin varotoimenpiteenä ja jatko-oireiden ennalta ehkäisemistä varten Neela alkoi pian saamaan ruoan mukana Nutrolin Hip […]

Arppa – agilityn monitoimimies

Ari ”Arppa” Kuparinen on monelle agilityn harrastajalle tuttu nimi, sillä hän on omien sanojensa mukaan aksahönö, joka rakastaa puuhata erilaisten agilityyn liittyvien asioiden parissa. ”Aloitin harrastamaan agilitya vuonna 2008 ja nyt meillä on vaimon kanssa kolme shetlanninlammaskoiraa, joista kaksi on vielä kilpailuissa mukana. Vanhin koirani, menestynein kilpakaverini Nonnih, eläköityi kilpailuista 10-vuotiaana täysin terveenä ja hyväkuntoisena.” […]

Guess – loukkaantumisen jälkeen takaisin kilpailukuntoon

Guess-malinois

Olen italian-suomalainen Caterina ja asun Italiassa. Intohimoni on lapsuudesta asti olleet koirat. Aloitin koiraurheilun noin 8 vuotta sitten ensimmäisen belgianpaimenkoira malinois -rotuisen Xentian kanssa. Koiralauma kasvoi vuosien aikana ja tässä tarinassa pääesiintyjänä on Guess, belgianpaimenkoira malinois. Mutta kuten me tiedämme, kilpailussa on niin monia muuttujia. Kun palasimme kotiin väsyneinä, Guess liukastui ja löi olkapäänsä kovaa […]

Nutrolin® Hip & Joint auttaa villakoira Sykettä kuntoutumaan

“Onko tältä koiralta koskaan tutkittu polvia?” kysyi koirieni hieroja käsitellessään Sykettä keväällä vuonna 2020. “On. Vuonna 2018, molemmat 0/0.” Vastasin. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen hieroja pudisti päätään ja totesi hiljaa: “Valitettavasti ne eivät ole sitä enää, katso miten ne luksoituvat. Sykkeellä on patellaluksaatio.” Epäusko. Shokki. Tämä ei voi olla totta. Minun pieni ja rakas […]

Nutrolin® HIP & JOINT – Ainutlaatuinen yhdistelmävalmiste koiran nivelrikon tukihoitoon

koiran nivelrikko on kivulias vaiva

Koiran nivelrikon hoito-ohjelmiin kuuluu usein erilaisia ravintolisiä ja kliinisiä erikoisruokia. Ravintovalmisteilla pyritään vähentämään kipua ja lisäämään nivelen liikkuvuutta. Nivelrikkokoirille tarkoitetuissa kuivamuonissa keskeinen vaikuttava aine on kalaöljy ja sen sisältämät omega-3-rasvahapot. Ravintolisissä luotetaan yleisimmin glukosamiinin ja kondroitiinisulfaatin yhdistelmään. Tutkimuksissa on saatu positiivista näyttöä erityisesti kalaöljyn vaikutuksista nivelrikon hoidossa. (Söderlund ja Heikkilä 2019). Tutkimusnäyttö Kalaöljyn omega-3-rasvahappojen vaikutusta […]

Nutrolin® Hip & Joint auttaa saksanpaimenkoira Diegoa liikkumaan kevyemmin

Saksanpaimenkoira Diego on yksi Nutrolinin toimistokoirista. Se on alkuvuodesta 2011 syntynyt uros, jolla on monipuolinen harrastustausta. Diego on omistajansa Saijan kanssa käynyt vaeltamassa mm. Norjassa, Lapissa ja muualla Suomessa. Nuorena Diego harrasti myös pk-hakua. Talvisin Diegon lempipuuhaa on ollut vetää rekeä koirakaverin seurana. Pitkät vaellukset, samoin kuin haku ja valjakkourheilu, ovat viime vuosina jääneet pois […]