Mari Vidgren – pintaa syvemmältä

Mari Vidgren on pitkän linjan ammattilainen eläinten hyvinvoinnin saralla. Hän on Suomessa ja maailmalla arvostettu hevososteopaatti, joka on ensimmäisenä suomalaisena suorittanut The Vluggen Instituutissa Saksassa kansainvälisestiarvostetun hevososteopaattitutkinnon EDO®. Lisäksi Mari on opiskellut paljon alaa, muun muassa koirien manipulaatiota ja osteopatiaa Saksassa, hän on suorittanut hevosten ravitsemustieteen opintoja Isossa-Britanniassa ja parhaillaan Mari suorittaa maisteriopintojen kaksoistutkintoja Suomessa ja Itävallassa.

”Ammatinvalinnan taustalla on luonnollisesti tarina. Itselläni sattui ikävä kaatuminen hevosen selässä hevosen kaatuessa päälleni toistakymmentä vuotta sitten. Kehoni ongelmien vuoksi päädyin naprapaatti Kai Veiksolan vastaanotolle, joka kannusti minua silloin koulutukseltani sairaanhoitajaa, opiskelemaan manuaaliterapiaa. Siitä ne sitten lähtivät, ensin ihmispuolen opinnot, joista luonteva siirtyminen hevosten osteopatian pariin. Kävin ensin vuoden Brightonissa Englannissa ESAO koulussa manuaaliterapiaa koirille ja hevosille, mutta matkustaminen sinne oli niin aikaa vievää ja kallista että oli etsittävä muu koulu.

Vluggen Institute tuli vastaan ja pääsin aloittamaan VET-kurssilla, joka oli tarkoitettu eläinlääkäreille, fysioterapeuteille ja osteopaateille. Koulu oli paras oppi hevososteopatiaan. Opin myös ihmisosteopatiasta siellä enemmän kuin Suomessa aikoinaan. Koulutus on rankka ajallisesti, rahallisesti, ja erittäin vaativa neurologioineen kaikkineen. Kiitosta olen saanut eläinlääkärikunnastakin kattavasta koulutuksesta. Toki asiaa helpottaa aiemmat tutkintoni sekä 15 vuoden työkokemus terveydenhuollon eri osa-alueilta.”

Koska Mari on jo vuosia puhunut omega-rasvahappojen puolesta, on hänen kauttaan Nutrolin® -tiimiin päätynyt kilpailevia koirakoita ja hevospuolen osaajia.

”On aivan eri asia nivelten terveydelle, syöttääkö kasvilähteistä omega-3 valmistetta vai kalaöljypohjaista. Maailmalla on jo valtava määrä tutkimuksia kalaöljyn hyödyistä nivelten ja suolistonkin terveyteen sekä treenistä palautumiseen. Itse jos olisin kilparatsastaja, en jättäisi tätä kotimaista, laadukasta täsmätuotetta käyttämättä”.

Jos Marin ammattitaito ja kirjoitukset herättävät kiinnostusta, niin klikkaa tänne lukeaksesi lisää: www.edomarividgren.fi.

Oona Ylipuranen

Mari on käynyt hoitamassa Oonan islanninhevosia vuosien ajan ja hoitoja seurannut Oona inspiroitui samalle urapolulle. Yhteistyö toimi myös toiseen suuntaan, sillä Oona vinkkasi Marille kotimaisista rasvahappotuotteista eläimille.
Ensin hän opiskeli koira- ja hevoshierojaksi ja lähti sitten suorittamaan osteopaatin tutkintoa Saksaan.

Julia Pitkäranta ja lauma

Turun kupeessa asuva Julia perheineen on aktiivisia koiraharrastajia. Perheen koirat ovat kilpailleet vuosia agilityssä aina maajoukkuetasolla saakka menestyen. Nyt kotona on tapahtunut sukupolvenvaihdosta, sillä Julian ja Santun tytär on ottanut harrastamisessa enemmän roolia.

Urheilukoirien ennaltaehkäisevä hoito on tärkeää, ja siinä Mari on ollut tämän tiimin tukena vuosien ajan. Koirien kuppeihin on myös lisätty Nutrolinia ”aina”.

Mia Kainulainen

Kouluratsastaja ja hevosalan yrittäjä Mia Kainulainen on käyttänyt Marin palveluita kauan. Myös hevosille vieraampaan kalaöljyyn hän päätyi tutustumaan Marin vinkkauksen perusteella ja on ollut Powered by Nutrolin -tiimissä jo pitkään. Sport onkin Mian tallissa yksi käytetyimpiä tuotteita tänä päivänä!