Kultapisara – unelmien täyttymys

varsa

Projekti, josta jokainen tamman omistaja saattaa joskus haaveilla tai jota voi harkita. Minä aloitin haaveilun jo useampi vuosi sitten. Kuitenkin vasta alkukesästä tammani Tähden Välke, 17-vuotias ikinuori, maailman viisain ja parhain ystävä, varsoi kauniin itsensä näköisen liinakon tammavarsan. 

Projekti Varsa alkoi vuonna 2018 Välkkeen satuttaessa jalkaansa niin, että seuraavan kesän kilpailut olivat epävarmoja. Kaikenlaisia vaihtoehtoja mietittiin ja pyöriteltiin kuntoutuskartanoista vesikävelyyn ja oloneuvostuomiokin taidettiin miettiä silloin hetkellisesti. Iso musta aukko tuli elämään kun kilpailut ja tavoitteellinen ratsastus jäivät yhtäkkiä tauolle. Tuolloin päädyttiin rohkaistua kokeilemaan astutusta ensimmäistä kertaa. Välkkeellä oli ennestään jo kaksi varsomista takana, joten ensikertalaisesta tammasta ei ollut kyse.

Isäehdokasta ei pitkään tarvinnut miettiä, se on jo vuosia ollut selvä. Se oli ”naapurin'” komea liinakko orhi, jota olin jo nuorempana seurannut tallilla ja kilparadoilla. Savelan Hemuli. Ajatus siitä, että kun on hyvä ja kiva tamma, niin täytyy siitä saada varsa.

Ei se sitten ollutkaan niin helppoa. Ainakin kaksi kertaa yritettiin sinä kesänä, tuloksetta. Kaikella taisi kuitenkin olla tarkoituksensa, sillä Välke ei jäänyt tiineeksi, vaan jalka kuin ihmeen kaupalla parani odotettua nopeammin. Tehtiin tämän kesän jälkeen kilpauran parhaimmat ja voitokkaimmat kaudet 2019-2020. Välke palkittiin parhaana suomenhevostammana kansallisten koulukilpailutulosten perusteella ja se nousi I-luokan kantakirjaan. 

suomenhevosvarsa

Kesä 2021 herätti taas varsakuumeen

Viime kesänä ajatus varsasta taas nosti päätään.

Tuntui, että vielä olisi saavutettavaa, mutta toisaalta tiesin, että lopulta olisimme jo saavuttaneet riittävästi. Välke kääntyi 16-vuotiaaksi ja vointi oli hyvä. Ajattelin, että nyt olisi aika. Kolmas kerta toden sanoisi, ja niin sanoi. Jo ensimmäisellä yrityksellä meitä onnisti. Siitä alkoi pelonsekainen, jännitystä ja odotusta täynnä oleva vuosi. Olihan minusta mahdollisesti tulossa ensikertalainen kasvattaja 24- vuotiaana!

Odotusaika sujui hyvin ja varsa kasvoi odotetusti. Välke liikkui melko normaalisti, muttei kilpaillut. Ainoa muutos sen elämässä oli oikeastaan ruokinnan sekä liikunnan suhteen; ruokaa lisättiin loppuaikaa kohden ja liikutusta vähennettiin. Nutrolin® Nivel Duo sekä Skin & Coat ovat kuuluneet Välkkeen päivittäiseen ruokintaan jo vuosia. Niiden syöttö jatkui läpi tiiineysajan ja tottakai edelleen varsomisen jälkeen. Nivel Duossa on sikiön kehityksellä tosi tärkeitä omega-3-rasvahappoja, erityisesti DHA:ta ja EPA:a! 

varsa juo

Välkkeestä tuli yhä enemmän huomionkipeä tiineyden edetessä. Se olisi seurustellut mun kanssa vaikka koko päivän, piti koko ajan rapsuttaa ja leipätarjoilun olla kunnossa. Tälläistä tamma ei normaalisti jaksaisi.

Varsan potkut tuntuivat ja näkyivät selkeästi loppukuukausina. Voi sitä huolen määrää kun jonain päivinä niitä ei nähnytkään. Tallin omistaja, kokenut kasvattaja, auttoi pitkin vuotta. Talliin oli syntymässä myös useampi muu varsa. Varsomiskamera asennettiin huhtikuussa, oljet haettiin naapurikylästä pakettiautolla. Varsariimua en uskaltanut ostaa, enkä halunnut miettiä väriäkään. Toisi huonoa onnea…

Varsomiskameraa seurattiin viimeiset viikot aktiivisesti vuorokauden ympäri koko perheen voimin. Kuitenkin itse tapahtuma pääsi yllättämään! Päivä ennen laskettua aikaa olin lähdössä kuntosalille ja ennen lähtöä satuin vilkaisemaan kameraa. Välke makasi karsinassa ja nuoli jotakin. Joku ehkä heilahti. Kuitenkin Välke oli kameran edessä niin, etten nähnyt kunnolla. Tallinomistaja oli lupautunut auttamaan varsomisen kanssa, mutta sattuikin pakollinen ulkomaanmatka yllättäen päällekkäin. Soitto tallityöntekijälle matkalla tallille. Puhelu, josta en muista juurikaan mitään. ”Onko siellä varsa karsinassa?!” ”On!” ”Onko elossa?” ”On!”

Matkalla sitten vielä toinen puhelu tallinomistajalle, juuri ennen hänen lentonsa lähtöä. Kertasimme tärkeimmät asiat pikaisesti läpi.

Kun pääsin tallille, Välke tervehti hörisemällä, kuin sanomalla, että ”katsoppas, tein sulle tälläsen!”. Se nuoli ja kuivasi varsaa samalla kun kannoin lisää olkia karsinaan. Pitkäjalkaisella tammavarsalla oli alkuun vaikeuksia mahtua imemään. Siinä todenteolla koeteltiin ensikertalaisen kasvattajan paukkuja. Piti olla kärsivällinen ja rauhallinen. Pitkin iltaa ja alkuyötä tuupittiin Välkkeen kanssa vuoroittain varsaa yrittämään uudestaan imemään tuttipullon avulla. Tiesin ternimaidon tärkeyden ja aloin olla jo huolissani. Sanoin Välkkeelle, että nyt varsa tarvitsee oikeasti apuja. Ja mitä tekee Välke? Asettelee itsensä, nostaa takajalkaansa niin edestä pois, että mahdun vatsan alle houkuttelemaan tuttipullolla varsaa ja samalla se tuuppaa varsaa oikeaan suuntaan turvalla. Onnistuttiin vihdoin ja voi mikä helpotuksen ja ilon tunne!

Loppuyö ja sitä seuraavat viikot tähän asti ollaan eletty sellaisessa varsahuumassa jota varmaan varsakuplaksikin kutsutaan. Jälkikäteen voi sanoa, että olihan tämä kaikki sen arvoista. Nyt minulla on elämäni hevosen varsa, täysi kopio emästään tuolla kasvamassa. Valkoiset pitkät ripset ja kihara liinaharja. Aika ihmeellistä. Toivottavasti saan yhtä monia vuosia sen kanssa kuin Välkkeenkin.  

Varsariimunkin uskalsin hankkia heti syntymän jälkeen ja nimiehdotuskin meni Hippoksessa läpi ja varsasta tuli Kultapisara.

Teksti: Erika Marttinen
kuvat: Marika Hellman

suomenhevosvarsa
kennel kesämää

Lähes samanaikaisesti, noin viikkoa aikaisemmin kotiini syntyi myös toinen Kennel Kesämaan jackrusselpentueeni. Neljästä terhakkaasta pennusta kolme on luovutettu jo uusiin koteihinsa. Niiden lähteminen on aina yhtä haikeaa, mutta tällä kertaa kotiin jäi yksi narttupentu ilahduttamaan muun lauman jatkoksi ❤️

Meillä aikuiset koirat käyttävät päivittäin Nutrolin® Skin & Coatia sekä Sport-öljyä. Pentujen ja emo Pipsan käytössä on ollut jo kanto- sekä pentuaikana Puppy & Mom-öljy. Koko minun koira- ja hevosperhe on kiitollisia Nutrolinin tuesta ja yhteistyöstä! 

Erika ja Kultapisara

Powered by Nutrolin®

Erika Marttinen on Powered by Nutrolin® tiimin jäsen. Hän on kilpaillut kouluratsastuksessa suomenhevostensa kanssa ja kasvattaa pienimuotoisesti jackrusseleita.

Nutrolin® lisäravinneöljyt ovat osa porukan arkipäivää. Erikan koirat ja hevoset saavat päivittäin juuri niille sopivia öljyjä tarpeen mukaisesti.

Laumalla on käytössä koirien Nutrolin® Skin & Coat, Nutrolin® Sport ja Nutrolin® Puppy & Mom. Hevoset saavat kaikkia HORSE-tuoteperheen öljyjä: Nutrolin Skin & Coat, Nutrolin® Sport ja Nutrolin® Nivel Duo.

22,9059,90
109,90
24,9065,90
17,9065,90