Koirat
Siperianhusky Ruska on ystävä ja lohduttaja
heinä
Aava Pohjantuli ei voisi kuvitella elämää ilman koiraa. Lemmikki tuo iloa ja pakottaa liikkumaan. Se on tärkeää, sillä Aava sairastaa reumaa, eikä pysty harrastamaan yhtä monipuolisesti kuin moni muu.
On kaunis kesäpäivä, ja Ruska nuokkuu koiratarhan kopin katolla. Hereillä ollessaan se kohottelee kulmiaan nuorempien lajitoveriensa kisailulle. Pohjantulien kotiin on keväällä tullut kaksi uutta siperianhuskya, Cicero ja Solar. Hohhoijaa, miten lapsellisia ne ovatkaan, Ruska tuntuu miettivän.
Ruska on Aavan ensimmäinen kokonaan oma koira. Aiemmin hän on omistanut yhdessä isänsä kanssa toisen siperianhuskyn, Zorron. Nimi tuli mustavalkoisesta naamiomaisesta pään kuviosta.
Pohjantulien perheessä on ollut siperianhuskyja jo ennen Aavan syntymää. Valjakkoharrastus on ollut isän juttu, ja Aavakin on kokeillut ohjastusta kotikulmillaan Kotkan edustalla merenjäällä. Se oli ollut hauskaa; ihmiset olivat pysähtyneet kuvaamaan.
Aava, 19, kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi Karhulan lukiosta ja kävi kaksissa pääsykokeissa. Jos kaikki menee hyvin, hän lähtee opiskelemaan espanjaa Turun yliopistoon tai Helsingin yliopistoon. Turku on toivelistan ykkönen.
Ruskan hän haluaisi ottaa mukaansa. Ehkä se ei onnistu heti, jos on muutettava soluasuntoon. Yksiö toimisi koiran kanssa paremmin.
Reuma puhkesi alakoulussa
Viisivuotias Ruska on Aavan ystävä, lohduttaja ja liikuttaja. He ovat pitäneet yhtä kaksi vuotta. Ruska osaa tulkita Aavan oloa. Se jaksaa kuunnella, mitä Aavalla on sydämellään.
Aava sairastui lastenreumaan kymmenen vuotta sitten kahdeksanvuotiaana. Hänellä on laajentunut oligoartriitti eli harvaniveltulehdus, joka on yleisin lastenreuman muoto.
Sairauden puhkeaminen oli yllätys: kellään muulla Aavan perheessä, tai edes suvussa, ei ollut reumaa. Eräänä aamuna hän vain heräsi kivuliaana. Polvea kuumotti ja särki, eikä hän pystynyt kävelemään kunnolla.
Siitä käynnistyi pitkä hoitopolku reumalääkärien hoteissa Kymenlaakson keskussairaalassa. Nyt hoitomuotona on biologinen lääke, jota Aava pistää itse kerran kuussa. Silloin väsyttää ja on otettava iisisti. Kipuja hän hoitaa kipulääkkeillä. Kipuja on vaihtelevasti; joskus ei moneen päivään, joskus joka viikko.
Kivut ovat vaikuttaneet tulevaisuudensuunnitelmiin. Aava soittaa pianoa ja kannelta, mutta hän ei voi haaveilla musiikinopettajan ammatista. Jokapäiväinen, pitkäkestoinen instrumentin soitto rasittaisi ranteita liikaa.
– Espanjanopettaja on yksi vaihtoehto. En ole kuitenkaan päättänyt, mikä minusta tulee isona, Aava sanoo.
Se lienee kuitenkin varmaa, että koirat eivät kaikkoa Aavan elämästä koskaan. Reuman vuoksi Aava ei voi osallistua moniin harrastuksiin ystävien tavoin, mutta Ruskan kanssa hän voi aina puuhastella ja lähteä vaikka lenkille.
– Ruska on mun ystävä. Se ei pysty puhumaan, mutta se ymmärtää. Se on aina täällä, sitä voi rapsuttaa ja halia. Se saa hyvälle tuulelle.
Ruskan kanssa näyttelyssä
Pienikokoisena narttuna Ruska ei ole koskaan osallistunut perheen valjakkoharrastukseen. Luonnossa koira kävelee rauhallisesti, mutta välillä se kääntyy katsomaan emäntäänsä tietty ilme kasvoillaan: juostaanko? Senkin se tarkastaa, pysyykö Aava perässä.
Aava voisi kuvitella kokeilevansa Ruskan kanssa potkupyöräilyä. Koirien virallisessa siperianhuskyjen erikoisnäyttelyssä he ovat jo näyttäytyneet.
– Tuomari tykkäsi tosi paljon Ruskasta. Se oli hoikassa kunnossa ja tuomari kysyi, syökö tää koira. Vastasin, että syö, mutta se on nirso.
– Ollaan kokeiltu erilaisia nappuloita, lihaa ja kanaa. Välillä se katsoo ruokaa, hyi, en syö. Se ajattelee olevansa prinsessa, jolle pitää antaa ruoka posliinilautasella. Apteekista saatavaa ravintotahnaa se lipsuttelee menemään.
Ruska nyrpisti kuonoa myös Nutrolin® Skin & Coat -öljylle. Cicerolle öljy on sen sijaan maittanut, ja nyt kaksivuotiaan koirakaverin turkki on muuttunut kuivasta kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi.
Teksti: Helen Partti Kuvat: Marika Pohjantuli
