Agilitykoiran vuosi – vinkkejä ja rutiineja

shetlanninlammaskoira hyppää esteen agilityradalla ohjaajan juostessa vierellä

Agilitykoiran vuotta voisi kuvailla palapelillä. Siihen kuuluu monta asiaa, jotka yhdessä rakentavat hyvän pohjan lajiharjoittelulle. Siihen sisältyy mm. koiralle sopivan ruokavalion löytäminen ja koostaminen, riittävä lepo, fyysisen kunnon rakentaminen, jumppa, lajiharjoitukset sekä säännöllinen urheilukoiran kehonhuolto. 

Eläinfysioterapia

Vaikka lajia harrastaisikin vähemmän tavoitteellisesti, tai vaikkapa ilman tavoitteita, säännöllisistä eläinfysioterapiakäynneistä hyötyy varmasti jokainen agilitykoira. Aloitellessani lajia en ollut kuullutkaan eläinfysioterapiasta, mutta melko varhaisessa vaiheessa tieto siitä ja sen hyödyistä kantautui omiinkin korviini. Säännöllisistä eläinfysioterapiakäynneistä onkin tullut itselleni tärkeä osa agilityharrastusta. 

Mindy käy fysioterapiassa yleensä noin 2–3 kuukauden välein riippuen kehon kunnosta. Huoltovälistä sovimme yhdessä fysioterapeuttimme kanssa, joka osaa arvioida, millainen väli on sopiva juuri sillä ajanjaksolla. Mindyn keho oli sen pentueen jälkeen huonossa kunnossa, eikä lihastakaan juuri löytynyt.  Löytyi myös paljon ”jumeja” ja kireyksiä, jotka fysioterapeuttimme sai avattua. Suurin osa jumeista olivat sellaisia, jotka eivät päällepäin Mindystä näkyneet, mutta osaavan ammattilaisen käsissä ne paljastuivat syvemmältä kehosta. Fysioterapiakäynneillä saimme jumppa- ja kuntoutusohjeita, joiden avulla pääsimme turvallisesti jatkamaan agilityharrastusta tauon jälkeen.

Mieluummin vien koirani käsittelyyn säännöllisesti ja ennaltaehkäisevästi, kuin liian harvoin tai sitten, kun jotakin on sattunut. Yleensä koiran kehosta löytyy vähintään joitakin pieniä jumeja tai kireyksiä – ainakin meillä.  Säännölliset eläinfysioterapiakäynnit pitävät myös oman mieleni rauhallisena, ja harrastaminen on mukavaa!

shetlanninlammaskoira katsoo tarkasti vieressä seisovaa ohjaajaansa agility-radalla

Hyvä pohjakunto lajiharjoitteiden taustalla

Agilityn harrastaminen edellyttää koiralta fyysistä peruskuntoa ja kehonhallintaa. Nämä tulisi toteuttaa ensisijaisesti lajiharjoittelun ulkopuolella. Kun koira omaa edellä mainitut asiat, lajiharjoituksissa voidaan keskittyä lajiteknisiin harjoitteisiin ja loukkaantumisen riski vähenee. Agility vaatii koiralta mm. lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta ja koordinaatiokykyä, jotka tulisi kehittää urheilukoiran päivittäisessä arjessa. Agilitytreenit eivät siis riitä agilitykoiran liikunnaksi! 

Voimaharjoitukset

Voimaharjoituksia toteutamme muun muassa pitkien ja loivien ylämäkien avulla, jolloin koiraa kävelytetään tai ”ravuutetaan” ylös. Lumihangessa tai vedessä kahlaaminen ovat myös hyviä voimaharjoituksia. Vesi ei ole koskaan Mindyä kiinnostanut, sen sijaan lumessa kahlailu on senkin mielestä kivaa! Nopeusvoimaa puolestaan harjoittelemme yleensä juoksuttamalla Mindyä kiinnostavan lelun perässä. Vaihtoehtoisesti tätä voisi harjoitella vaikkapa juoksuttamalla koiraa ihmiseltä ihmiselle. 

shetlanninlammaskoira hyppää esteen yli agilityradalla

Alkulämmittely ja loppujäähdyttely

Myös voimaharjoitteita tehdessä täytyy muistaa, että maitohappoa kertyy erittäin paljon lihaksiin, ja siksi loppuverryttely ja alkulämmittely ovat ehdottomia, kuten missä tahansa muussakin tilanteessa, jossa koiran lihaksisto kuormittuu. Tällaisia ovat mm. kaikki koiraurheilu sekä peuhuleikit koirakaverin kanssa tai vaikkapa rajumman puoleiset leikit koiran ja ihmisen kesken. Mielestäni liian usein näkee sitä, että koira tuodaan suoraan autosta treenihallille ja treeneistä takaisin autoon. Tuskin itsekään lähtisin maratonille ilman kunnollista lämmittelyä ja jäähdyttelyä. Koirat ovat huippu-urheilijoita, joten kohdellaan niitä sen mukaisesti!

Peruskunto

Peruskuntoa ylläpitäviä ravilenkkejä teemme yleensä viikoittain hölkkä- tai juoksutahtiin. Talviaikaan peruskuntoharjoitteita voi olla hankala toteuttaa pakkasen tai lumen määrän vuoksi. Silloin peruskuntoharjoitteet koostuvat meillä reippaista kävelytahtisista lenkeistä, jotka kuuluvat päivittäiseen ohjelmaan normaalistikin – ympäri vuoden. 

Nopeusharjoittelu

Nopeusharjoittelu koostuu Mindyn kanssa yleensä noin 100 metrin spurttiharjoituksista ulkona tasaisella ja pitävällä alustalla. Matkan lopussa sitä odottaa jokin sille mieleinen palkka, kuten lelu tai herkku. Nopeusharjoitteisiin yhdistämme usein aivotyöskentelyä, eli lähtölupaa täytyy odottaa; joskus juoksen Mindyn mukana, joskus en. Välillä teen hämääviä ”lähtöspurtteja”, ja silloinkin lähtölupa täytyy malttaa odottaa. Tällaiset harjoitteet ovat lisänneet mielenkiintoa ja hauskuutta treeniin niin koiralla kuin itsellänikin. 

nuori tyttö shetlanninlammaskoiran kanssa agilityradalla

Koordinaatio

Koordinaatiokyvyn avulla koira pystyy hallitsemaan kehoaan ja liikettään haastavimmissakin olosuhteissa. Koordinaatiokyvyt voidaan koiralla jakaa tasapainoon, ketteryyteen, sulavuuteen sekä reaktio- ja ohjauskykyyn. Ne saattavat olla monille koirille vaikeita, mutta myös hauskoja, ainakin omien koirieni mielestä!

Koordinaatioharjoitusten avulla voi esimerkiksi vahvistaa ja kehittää koiran syviä lihaksia ja tukikudoksia. Meillä koordinaatioharjoitukset koostuvat tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksista, jotka toteutamme jumppaharjoituksina useampana päivänä viikossa. Lisäksi koen, että koordinaatiokyky harjaantuu muun muassa pihalla pallon perässä juostessa, ja tätäkin pyrimme toteuttamaan viikoittain. Ja mikä parasta, se on myös hauskaa yhdessä tekemistä.

Jumppavälineinä käytössämme on mm. tasapainotyyny, jumppapallo, kavaletit, target-alusta, tasapainolauta ja puolipallot. Itse pidän jumppaamisesta koiran kanssa, mutta tiedän, että monen mielestä se ei ole välttämättä lempparipuuhaa. Eräs toinen koiraurheilua harrastava sanoitti tämän hyvin: ”Ajattelen, että kun teen myös tylsempiä treenejä, saadaan vastineeksi kivoja treenejä”. Tästä pidän itsekin kiinni silloin, kun tuntuu, että jaksaminen ja motivaatio eivät riitä sellaisiin asioihin, jotka eivät ole omia suosikkejani. 

Riittävä lepo ja tasapaino liikunnan ja levon välillä

Mindylle sopiva treenimäärä on ollut 1–2 kertaa viikossa. Joskus treenaamme agilitya kolmesti viikossa, mutta silloin olen erityisen tarkka viikon muusta ohjelmasta ja treenien tasapainottamisesta. Lepopäiviäkin on oltava riittävästi.

Lajitreenien välissä olemme pitäneet vähintään 2–3 välipäivää, jotta koiralla on oikeasti riittävästi aikaa palautua. Muina päivinä teemme normaalin arjen ohella peruskunto- tai nopeusharjoittelua. Periaatteenani on, että agilityvuoteen mahtuu kaksi lyhyempää kahden viikon taukoa ja yksi pidempi 3–4 viikon tauko. Pidempää lepokautta on edeltänyt selkeästi pidempi ja rankempi harjoittelu- ja/tai kisakausi. 

shetlanninlammaskoira istuu ohjaajansa jalkojen vieressä agilityradalla

Ruokinta vaikuttaa agilitykoiran suorituksiin ja arkeen

Koiran ravinnolla on merkitystä siihen, miten koira suoriutuu niin fyysisesti kuin henkisestikin agilitysuorituksesta (kuten mistä tahansa urheilusuorituksesta). Heikko ruokavalio huonontaa suoritusta. Koira ei jaksa keskittyä suoritukseen, tai tekee sen täydellä powerilla, esimerkiksi kisa- tai treeniradalla.

Pitkät kisapäivät ovat koiralle raskaita, ja erityisesti silloin täytyy huolehtia, että koiralla riittää energiaa. Ennen kisoja en anna Mindylle kokonaista ruoka-annosta, koska vatsan ollessa liian täysi tavoiteltu suoritus voi jäädä vain haaveeksi. Liian täysi vatsa voi jopa estää suorituksen toteutumisen odotetulla tavalla. Liian myöhään annettu ateria voi taas vähentää suorituskykyä radalla, ainakin Mindyn kohdalla.

Urheilukoiran ruokavalion tulisi sisältää sopivassa suhteessa rasvaa ja proteiinia. Myös monet hivenaineet ja vitamiinit auttavat rakentamaan koiralle sellaisen lihaksiston, joka jaksaa useammankin startin pidempänä kisapäivänä. 

Hyvästä nesteytyksestä on myös syytä huolehtia. Omat koirani ovat kumpikin huonoja juomaan, mutta kun sekaan laittaa muutaman ruokanappulan tai märkäruokaa, alkaa vesikin yleensä maittaa!  

Agilityyn ja koiran ruokintaan liittyy vahvasti myös painon tarkkailu ja ylipainon ehkäiseminen. Agility rasittaa ylipainoisen koiran niveliä todella paljon. Vaikka ylipainoa olisi koiralla vain vähän, se saattaa silti vaikuttaa koiran suoritukseen radalla. Muistetaan siis tunnustella ja punnita koiriamme sekä tarvittaessa vaihdella ruoan määrää.

Nutrolin Sport -ravintoöljy

Mindyn ruokavalio koostuu laadukkaista, urheilukoirille räätälöidystä täysravintonappulasta, sekä Nutrolin® Sport -ravintoöljystä, joka pitää sisällään omega-3-rasvahappoja, E-vitamiinilisän, beetakaroteenia ja ubikinonia. Sport suojaa työ- ja urheilukoirien niveliä, jänteitä ja lihaksia ja ylläpitää niiden joustavuutta sekä auttaa koiraa palautumaan nopeammin suorituksen jälkeen. Ja kirsikkana kakun päällä: kaikki Nutrolin-tuotteet ovat kotimaisia, alusta loppuun Suomessa valmistettuja! Tämä on meille myös ehdottoman tärkeää.

shetlanninlammaskoiran yksi jalka Nutrolin Sport -pullon vieressä

Nutrolin® Sportin käytön jälkeen olen huomannut Mindyn suorituskyvyssä, palautumisessa ja ylipäätään vireystilassa eroa. Se on pirteä, innokas ja ”joustava”. Sen lihaksistokin kasvaa ja kehittyy selkeästi nopeammin.

Lisäksi öljy maistuu erinomaisesti: se syödään ruoan joukosta aina ensimmäisenä. 

Sport-öljy on yllättänyt minut myös monessa muussakin asiassa, kuten siinä, että herkkävatsaisella Mindylläkään ei ole mennyt siitä vatsa sekaisin, kuten käy tavallisen lohiöljyn kanssa. Kätevän kokoinen 500 ml:n pullo mahtuu hyvin jääkaappiin ja korkki on helppo avata. 

Suosittelemme lämmöllä kaikille urheilu-, työ- ja metsästyskoirille!

Kiitos Nutrolin, että saamme tehdä yhteistyötä kanssanne!

 

Kirjoitus: Helmi Räty          Kuvat: Rita Larjava / Mageekuva sekä Helmi Räty