Eri alojen asiantuntijalla shettis-Sessillä on asiaa

vanhan shetlanninponitamman pää

Kuulin, että kaikki ovat nykyään somessa, eikä kukaan enää harrasta kirjeenvaihtoa, joten pakkohan minunkin oli tänne omat turpakarvani tuoda.

Kerron aluksi hieman itsestäni, että tiedätte, kenen kirjoituksia luette. Olen siis shetlanninponi, jota myös Sessiksi kutsutaan. Syntynyt olen legendojen vuonna -89. Olen siis elänyt villin 90-luvun, oi niitä aikoja!

vanha rautias shetlanninponitamma seisoo punaisen tallin seinän edessä nurmikolla keväisessä auringonpaisteessa

Ammatiltani olen ehdottomasti asiantuntija. Kyllä, luit oikein. Olen joka asian asiantuntija. No ei kai. Olen ravivalmentaja, jonka olisi pitänyt jäädä eläkkeelle jo kymmenen vuotta sitten, mutta tässä edelleen olen täydessä työntouhussa.

Ikää ja elämänkokemusta minulle on jo reilusti kertynyt, mutta olen aina sanonut, että ikä on vain numeroita.

Ihanat päivärutiinit

Päiväni kuluvat hyvin kiireisesti. Aamuni alkaa aamupuurolla, joka tietysti tarjoillaan minulle ensimmäisenä. Rakkaat palvelijani eivät uskaltaisi tehdä minulle sitä, että joku muu saisi ruuan ensin. Siitä pidän kyllä huolen!

Sen jälkeen menemme koko porukka pihalle. Minä tietysti ensin, ja minuahan ei pihalle talutella. Pyh ja pah. Matkalla tarhalle pitää tarkistaa monta juttua, mm. onko leipälaatikkoon tuotu uusia leipiä, entä kuinkas heinäpuoli, onhan paali varmasti hyvä ja tuore?

vanha shetlanninponitamma katsoo suoraan kuvaajaan ison heinäpaalin vieressä tallin sisällä

Kun olen nämä kaikki tärkeät asiat tarkistanut, voin lopulta päättää, että enpäs menekään tarhaan tänään vaan lähden kiitolaukalla kiertämään tiluksia. Yleensä ajoitan karkailuni vielä siten, että rakkaat ihmispalvelijani joutuvat rukoilemaan minua takaisin aitaukseen, koska kuulemma myöhästyvät työstänsä?! Mutta luonteeltani olen kuitenkin hyvin kiltti ja rauhaa rakastava mummeli. Kunhan asiat hoidetaan minun tavallani, ei tule ongelmia.

läsipää rautias suomenhevonen katsoo kohti kuvaajaa toinen korva hörössä

Työteliäs apuvalmentaja

Eläkeiän lähestyessä olen ottanut itselleni apuvalmentajan, joka hoitaa kaikki likaiset työt. Tämäkin on jo varttuneempi herra, 18-vuotias suomenhevonen Killi.

Killillä on ihan konkreettinen kosketus ravimaailmaan, ja on se jopa kilpaillut, mutta menestystä ei ole tullut, ei sitten yhtään. Olen melko varma, että valmennus on ollut pahasti pielessä, itsehän olen ollut muilla talleilla töissä Killin uran aikana. En ole siis voinut vaikuttaa Killin uraan, valitettavasti.

Apuvalmentajana Killi toimii oikein loistavasti. Supisuomalaiseen tapaan se on kova poika tekemään töitä ja ottamaan ohjeita vastaan sekä jakamaan niitä meidän nuorisolle.

No sitten päästäänkin meidän valmennettaviin, eli nuorisoon. Kutsumme heitä nimillä Iso A (Asseri) ja Pikku A (Allu).

Raviuran edistysaskelia

Nimensä mukaan Iso A on hitusen vanhempi ja kokeneempi. Hän on syntynyt vuonna 2014 ja aloittanut jo raviuransa hienosti ja lupaavasti. Sitten sattui vakava loukkaantuminen, ja Iso A on ollut vuoden päivät pois radoilta.

Treenaamisen saimme aloittaa tammikuussa, ja kehitys on ollut hyvää. Jalka ei oireile enää ollenkaan. Minulla on ollut toki haasteita pitää iso poika rauhassa ja vähän jarrutella, jottei lenkeillä kaahoteta täysillä.

punaruunikko lämminverinen ruuna vetää harjoituskärryjä
punaruunikko lämminveriruunaravuri kuopii etukaviollaan lattiaa valjastuskatoksessa

Pikku A taas on syntynyt vuonna 2017 ja hiljalleen avaamassa raviuraansa. Tämän kanssa valmennus on ollut erittäin helppoa ja seesteistä, oikein valmentajan unelma.

Salainen ase päivittäisessä käytössä

Noh, miten me hieman varttuneemmat valmentajat pysymme nuorten poikien perässä?

Meillä on siihen salainen aseemme, ja se on supervoimaa tuova vauhtijuoma Nutrolin.

punaruskea vanha shetlanninponitamma nuuhkii maassa olevia Nutrolin Hevonen -tuotteita punaisen tallin seinustalla keväisessä auringossa

Minun hieman vanhat ja ysärin diskoissa kuluneet niveleni saavat Nutrolin® Hevonen Nivel Duo -valmistetta. Tämän ansiosta jaksan juosta vielä vanhoilla päivillä nuorten poikien perässä. Valmennusmielessä, tietenkin.

Olen huomannut, että on tämä valmennus muuttunut vuosien saatossa ja ehdottomasti parempaan suuntaan. Minäkin kehityn koko ajan ja haluan, että Isolla ja Pienellä A:lla myös ruokinta-asiat ovat kunnossa tiukan valvontani alla. Voimaa täytyy piisata raskaassa treenissä. Jotta palautuminen olisi mahdollisimman nopeaa, olen lisännyt niiden ruokintaan myös Nutrolin® Hevonen Sportti -valmisteen.

Mutta nyt on palattava takaisin askareiden pariin, ja laitettava talli raikaamaan ysärien tahtiin. Kerron itsestäni ja valmennettavistani myöhemmin lisää.

 

Kevätterkuin

Päävalmentaja Sessi, apuvalmentaja Killi sekä Iso ja Pieni A.

 

PS Haluatko tutustua minuun vielä paremmin?

Minun ja muiden elämää, valmennusta ja muitakin konkhotuksia, pääset seuraamaan Instagramissa nimellä valmentaja_sessi.