Rakkautta ja rahanmenoa eli juttusarja ratsu-ja raviharrastuksesta, osa 2

Tässä juttusarjassa tutustutaan ratsu- ja raviurheiluun ja seurataan kahden harrastajan ja heidän nuorten kilpahevostensa kehittymistä. Kahta eri lajia ei voi, eikä ole syytäkään suoraan vertailla, mutta pääurheilijan ollessa sama uljas karvakorva, on mukava herättää keskustelua lajien samankaltaisuuksista ja eroista. Juttusarjan toisessa osassa keskitytään nuorten hevosten kilpailuttamiseen.

Aloittamisen ajoitus

5-vuotiaan lämminveriravurin Ykän (Midnight Prince) omistaja-valmentaja Heikki Lehtiniemi on viime ajat ollut hymyssäsuin, sillä ruuna on aloittanut kilpauransa kuuraketin tavoin. Yhdeksästä startista Ykä on voittanut kuusi ja kahdesti sijoittunut hopealle. Menestys ei liene sattumaa, vaan pitkän linjan ravimiehellä alkaa olla tietotaitoa siitä, miten nuorta hevosta on kilpailutettava. ”Hevosen on oltava valmis kilpailemiseen henkisesti ja fyysisesti”, Heikki toteaa. Uran alkutaipaletta ei kannata tehdä hevoselle epämukavaksi liiallisella yrittämisellä tai riittämättömällä palautumisella. ”Hevosen tietää olevan valmis, kun meno on helpon tuntuista ja hevonen ottaa vauhtia omasta halustaan. Myös kokemuksen myötä tulee tuntuma, että nyt voisi starttia kokeilla”, Heikki kertoo.

Kerttu Kiviluoto ratsastaa 5-vuotiasta Connaa (KOM Conquistador), mutta koronan vietyä ratsastuskilpailut, he ovat keskittyneet aktiiviseen ja monipuoliseen treenaamiseen. Kertun mielestä on tärkeää, että nuoret hevoset saavat positiivisia uusia kokemuksia ja tottuvat esimerkiksi kuljetukseen ja vieraisiin paikkoihin jo nuorena. Näin kilpaileminen voi tulevaisuudessa olla helpompaa. ”Nuoren hevosen kanssa voi käydä harjoittelemassa kilpailutilannettakin rataharjoituksissa niin, että jää positiivinen kokemus uudesta tilanteesta. Meidän ja monen muun kohdalla valmentaja on ratsukon apuna kertomassa milloin voimme mennä kisoihin ja mihin luokkaan”, Kerttu toteaa.

Kuskin penkille kokemusta

Kun hevonen on iskussa, on suotavaa, että kuskikin on parhaimmillaan. Ravikilpailuissa on tyypillistä, että hevosta ohjastaa ammattiohjastaja. Heikin mielestä ammattikuskin ajamana hevonen saa kykyjensä mukaisen menestysmahdollisuuden. Myös nuorilla ratsuhevosilla on yleistä, että kilpailuissa selässä on ammattilainen. ”Usein kyseessä on kuitenkin sama ratsuttaja, joka ratsastaa hevosta muutenkin”, Kerttu toteaa. Ravilähdöissä tilanne voi joskus olla se, ettei kuski ole hevosta nähnytkään ennen starttia. Kerttu pohtii miten vieraan ohjastajan käyttäminen vaikuttaa hevoseen. ”Voisiko joillakin ravureilla saada parempia tuloksia, jos sillä kilpailisi ja treenaisi sama tuttu henkilö?”, Kerttu miettii.

Heikki pitää tärkeänä, että nuoren hevosen ensimmäiset startit ajaa sama ohjastaja. Näin hevosen kehittymisestä saadaan luotettavaa tietoa. ”Tärkeää olisi, että jokainen amatööri ajaa joskus kilpaa. Se auttaa ymmärtämään oman hevosen mahdollisuuksia menestyä, ymmärtää lähtöpaikkojen merkityksen ja kokee kaikkea mitä siellä tapahtuu. Kokee pienet kärryjen kolahdukset ja tunteen, kun omalta hevoselta on bensa loppu”, Heikki kuvailee.

Menestyminen rakentuu monista palasista

Molemmissa lajeissa menestyminen on monen tekijän summa. Kertun mielestä hevosen kanssa menestyminen pohjautuu pitkälti asianmukaiseen treeniin ja valmentautumiseen. Heikki pitää tärkeänä, että myös varsinainen kilpailupäivä sujuu hevosen kannalta rauhallisesti. ”Kotoa lähteminen, kuljetus ja olo valjastuskatoksella ennen starttia pitäisi saada sujumaan ilman härdelliä. Jos ihminen hermostuu, niin tekee hevonenkin”, Heikki toteaa.

Ravi- ja ratsastuskilpailut eroavat toisistaan luonnollisesti suuresti arvioinnissa. Karkeasti voisi sanoa, että raveissa lopulta mitataan vain sitä, kuka juoksee ensimmäisenä ravilla maaliin. Tyylipisteitä ei jaeta, mutta toki esimerkiksi sääntöjen vastaisesta ajotavasta sakotetaan. Ratsastuskilpailuissa arvioidaan ”kaikkea” niin kuin Kerttu asian kiteyttää. ”Ratsukkoa arvioidaan kokonaisuutena, mutta myös radan jokainen tehtävä tai liike arvioidaan erikseen. Arvioinnin alla on myös esimerkiksi ratsastajan istunta, apujen käyttö ja hevosen kuuliaisuus”, Kerttu luettelee.

Erot varusteissa

Ravi- ja ratsastuskilpailujen yksi näkyvimpiä eroja ovat hevosen varusteet. Molemmissa kilpailuissa sallitut varusteet on tarkasti määritelty säännöissä, mutta maallikon silmään ravimaailman laput, himmentimet, päätangot, kurkkutuet tai pullariverkot voivat näyttäytyä erikoisina. Heikki ei anna suurta lisäarvoa ”varustekikkailulle”, vaikka uskookin, että oikein käytettynä niistä voi saada apua. ”Usein hevosessa on jotain vikaa, jos tarvitaan paljon varusteita”, Heikki kommentoi.

Kouluratsastuskilpailuissa hevoset ovat riisutumpaa mallia, koska esimerkiksi suojia ei saa olla jaloissa eikä apuohjia saa käyttää. Hevosen korviin ei myöskään saa laittaa ravureille tyypillisiä pumpuleita, mutta ääntä eristävää huppua voi käyttää.

Kerttu on vieraillut raveissa hevosenhoitajana ja on huomannut, että raveissa varusteille annetaan isompi merkitys kuin ratsastuskilpailuissa. ”Erilaiselta tuntui varusteiden hienosäätö ja se, että viime hetkellä saatetaan muuttaa tai jättää pois jotain lämmittelyssä käytettyä varustetta”, Kerttu toteaa. Varusteiden käyttöä ravikilpailuissa valvoo kilpailueläinlääkäri avustajineen.

Yhtäläisyytenä taiat ja tiivis tunnelma

Kilpailemiseen liittyy aina lajista riippumatta suuria tunteita ja mahaa kipristävää jännitystä. Heikki on käynyt katsomassa monia ratsastuskilpailuja ja on nähnyt kilpailutunnelmassa ainakin yhden yhtäläisen piirteen eli ”ihmisten turhan teputtamisen”. Moni asia ja varuste pitää tuplavarmistaa ennen suoritusta, vaikka sen olisi juuri tehnyt.

Kilpailuissa menestymistä voi molemmissa lajeissa varmistella myös pienin taioin. Onnen talismaaneja Heikki ei ainakaan heti myönnä taskussaan kantavan, mutta esimerkiksi starttipäivänä hän ei koskaan leikkaa hevosen harjaa tai häntää. ”Tosin tämäkin taika murtui, kun viimeksi puoliso Raija leikkasi ja hevonen silti voitti. Voittokakkua on myös leivottava tai muuten menestys loppuu”, Heikki myhäilee.

Uusien leipomusten toivossa Ykällä on huhtikuulle tavoitteena Pilvenmäki Specialin karsinnat ja finaalipaikka. Kerttu on saanut ahkeralla treenaamisella herkkähipiäistä Connaa itsevarmemmaksi ja nyt tarkoitus on pitää hevonen ikäistensä taitotasolla, jotta ratsastuskilpailujen vihdoin alkaessa he olisivat valmiita. Toivotaan kuitenkin, että Kerttu ei saa kakkua syödäkseen, koska ratsumaailmassa leipomishommiin pääsee perinteisesti silloin, jos tipahtaa satulasta.

Satu Lyytinen

(Kirjoittaja on villapesun kestävä raviharrastaja ja helppo Ö-tasoinen ratsastaja)

Kuvat: Maisa Hyttinen www.maisahyttinen.fi, Mira Järvenpää, Ninja Hellman ja Satu Lyytinen