Esteratsastaja Emmi Krohnin talvikauden kuulumisia

nuori nainen kävelee kohti kuvaajaa kahden puoliverisen kanssa

Kerron hieman meidän kuulumisista ja uusista tuulista, joita vuodenvaihde toi tiimiimme.
Viime syksy meni Polaren kanssa hieman alle riman, ja aloin kaivata omaan sileän puolen ratsastukseen Polaren kanssa apuja. Polare on hirveän herkkä edestä, mutta jalalle hidas ja kuuro. Polarella on myös vahva luonne ja omat mielipiteet työntekoon, mikä tuo haasteensa. Pohjalla on kuitenkin suurisydäminen hevonen.
Tuntui, että mikään ei onnistunut.

Lähdin kuitenkin liittovalmennusten katsastukseen 12.–13.12.2020, ja omasta mielestäni onnistuimme. Sainkin tiedon, että minut on valittu kaudelle 2021 liittovalmennusten B-renkaaseen Polaren kanssa.
Liittovalmennuksissa valmentajana toimi Juho Norilo, ja koin, että Juholla oli minulle ja Polarelle oikeita työvälineitä tarjottavaksi, jotta voimme taas edetä. Nyt vuoden vaihtuessa Polare on ollut säännöllisesti viikoittain Juhon silmän alla, ja olemme kehittyneet ratsukkona huimasti. Juho on myös ratsastanut itse Polaren viikoittain.

nuori nainen seisoo kahden puoliverisen välissä talvisessa maisemassa

Terveenä kohti uusia tavoitteita

Polare on pitkärunkoinen, valuu helposti pitkäksi esteiden välissä, jolloin myös rytmiin tulee rikkoja. Nyt Polaren kanssa keskitymme suoruuteen, rentouteen, rytmin säilyttämiseen ja takaosan käyttöön. Oli myös aika tsekata Polaren veriarvot tammikuussa. Teemme sen säännöllisesti ennen treeni- ja kilpailukautta sekä kilpailukauden päätyttyä. Polarella oli loistavat veriarvot, joten siltä osin voimme hyvillä mielin edetä kohti tavoitteitamme ja unelmiamme.

Polaren päivittäiseen ruokintaan kuuluu Nutrolin® Hevonen Iho ja karvapeite -öljy sekä kuureina Nutrolin® Hevonen Sportti -öljy. Polare on hirveän herkkä saamaan rivin, ja siksi emme syötä Sportti-öljyä kuin kuureina; Iho ja karvapeite -öljyllä saamme pidettyä rivin kurissa. Polaren iho ei hilseile ja karva kiiltää. Nutrolin-öljyistä on meille todellista apua. Niiden avulla saamme omegarasvat ja E-vitamiinin oikeaan tasapainoon.

Kauden 2021 tavoite on päästä nostamaan tasoa 130 cm:n luokkiin. Mutta ensin kisojen pitää käynnistyä.

nuori nainen kävelee kahden puoliverihevosen kanssa kohti kuvaajaa talvisessa maisemassa

Hipun kanssa kisaamaan

Polaren lisäksi minulla on 5-vuotias FWB-tamma Tenlook Amalie, tutummin Hippu. Se tuli minulle 23.10.2020, joten yhteinen matka on vielä kovin alussa. Hipun kanssa tavoitteena on päästä kisaamaan nuorten luokkia kaudella 2021. Hippu on vielä täysin kokematon, jopa loimien käyttöön piti hänet totuttaa. Luonteeltaan hän on utelias, rohkea, puuhakas, ja kyllä sieltä silmäkulmasta pieni pilkekin löytyy. Hippu on vahvarunkoinen ja omaa näyttävän vahvan liikkeen.

Hipun kanssa etenen pienin askelin kohti esteratoja. Myös Hipun veriarvot tarkistettiin tammikuussa, ja niissä olikin sanomista sen verran, että neidin ruokintaan lisättiin muun muassa aminohapot. Hipun päivittäiseen ruokintaan kuuluu Nutrolin® Hevonen Sportti -öljy. Se on turvallinen öljy nuorellekin hevoselle ja takaa myös päivittäisten omegarasvojen ja E-vitamiinin saannin.

nuori nainen taluttaa kahta ruunikkohevosta poispäin kuvaajasta

Kehittymistä kahdella hevosella

Itse keskityn omien virheideni korjaamiseen. Sitä teen valmentautumalla säännöllisesti kummallakin hevosella valmentajani silmän alla. Tekemistä ja korjaamistahan riittää aina, joten haasteet eivät lopu itseltäkään. Kahdella täysin erilaisella hevosella ratsastaminen antaa paljon, mutta tuo myös paljon lisätyötä omaan tekemiseen. Haluan kehittyä ja menestyä. Oma kisatavoitteeni on päästä Polaren kanssa kaudella 2021 SM-kisoihin juniorluokissa.

Kirjoitus: Team Krohns                        Kuvat: Susanna Lingel

Tutustu sporttiin

SUOJAA

Sportti suojaa kudoksia ja auttaa palautumaan. Siinä yhdistyvät
omega-3-rasvahappojen ja luonnollisen
E-vitamiinin tehokas yhdysvaikutus.

OMEGA-3

Sisältää kaikkia tärkeitä omega-3-rasvahappoja: ETA, EPA, DPA ja DHA, jotka hillitsevät rasituksen aiheuttamaa tulehdusta elimistössä.

E-VITAMIINI

Luonnollinen E-vitamiini on 1,6 kertaa tehokkaampaa kuin synteettinen. Kaikissa Nutrolin®-tuotteissa käytetään vain luonnollista E-vitamiinia.