Tag Archives: esteratsu

Esteratsastaja Emmi Krohnin talvikauden kuulumisia

nuori nainen kävelee kohti kuvaajaa kahden puoliverisen kanssa

Kerron hieman meidän kuulumisista ja uusista tuulista, joita vuodenvaihde toi tiimiimme. Viime syksy meni Polaren kanssa hieman alle riman, ja aloin kaivata omaan sileän puolen ratsastukseen Polaren kanssa apuja. Polare on hirveän herkkä edestä, mutta jalalle hidas ja kuuro. Polarella on myös vahva luonne ja omat mielipiteet työntekoon, mikä tuo haasteensa. Pohjalla on kuitenkin suurisydäminen […]

Esteratsastaja Juulia Jyläs elää hevostensa ehdoilla

Juulia Jyläs on yksi Suomen kokeneimmista ja menestyneimmistä esteratsastajista. Hänellä on kilpailemisen lisäksi runsaasti kokemusta erilaisten ja eri-ikäisten hevosten ratsastamisesta sekä kouluttamisesta. Hän on myös nostanut useita hevosia Grand Prix -tasolle. Tässä blogissa Juulia kertoo meille ajatuksiaan hevosten kouluttamisesta. Oma-aloitteisuus sallittava Ratsastajan täytyy antaa hevosen suoriutua tehtävistään alusta loppuun asti. Hevosen pitää olla oma-aloitteinen, ja […]

Polaren liikkuminen letkeämmäksi Sportin avulla

Polare on vuonna 2013 syntynyt tamma, joka toimii nuoren ratsastajan, Emmi Krohnsin, kilparatsuna. Emmin äiti, Marika, muistelee tamman alkutaivalta heillä. ”Polare tuli meille syyskuun lopussa 2018. Nuorella hevosella oli lihasköyhyyttä, ja piti miettiä tarkkaan, miten tukea sen lihaksistoa ja niveliä kehityksen sekä mahdollisen kasvun edetessä. Meillä oli Nutrolin® Hevonen Sportti -öljystä oli jo vanhemman hevosemme […]

Juulia Jyläksen lahjakas Courage on rakas kilpakumppani

Juulia Jyläksen esteratsu Courage T Z (i. Calvino Z, e. T.T., ei. Calvin Z) on 12.4.2008 syntynyt tamma. Juulia on tehnyt Couragen kanssa hienoja ratoja kansainvälisellä tasolla viiden tähden kilpailuissa. Courage on Juulian puolison Herman van Triestin kasvatti. Katso oheiselta, kesällä 2018 kuvatulta videolta, mitä Juulia kertoi tästä hänen rakkaasta kilparatsustaan. Erinomainen reaktionopeus Juulia kuvailee […]