Milo-bokserin iho alkoi oirehtimaan Kanariansaarilla

Aurinkoiset terveiset Gran Canarialta! Asumme ja työskentelemme mieheni ja kahden koiramme kanssa Gran Canarian saarella ja vietämme kesät Suomessa. Perheeseemme kuuluvat kolmevuotias Suomessa syntynyt Milo-bokseri sekä neljä kuukautta vanha sekarotuinen Blanko, joka on espanjalaisen banaanifarmin kasvatti.

Viisi vuotta sitten, kun asuimme mieheni kanssa vielä Suomessa, aloimme kaivata koiraa. Pitkän harkinnan jälkeen roduksi valikoitui bokseri. Tiesimme jo etukäteen, että rodulla on paljon perinnöllisiä sairauksia. Meille olikin hyvin tärkeää löytää luotettava ja vastuuntuntoinen kasvattaja. Sellainen löytyi. Pian sen jälkeen seitsemänviikkoinen Milo-bokseri muutti Helsingin keskustassa sijaitsevaan kerrostalokaksioomme.

Milo oli pentuna leikkisä, luonteeltaan mahtava ja kaiken kaikkiaan aivan ihana. Milon ensimmäinen vuosi oli meille kuitenkin haastava. Pentu sairastui vakavaksi luokiteltavaan kohtutulehdukseen, josta selvisimme onneksemme leikkauksella. Pentuaikana myös useat korva-, silmä-, virtsa- ja ihotulehdukset olivat aika ajoin riesanamme. Nyt jälkikäteen mietittynä ainakin osasta olisimme välttyneet oikealla ruokavaliolla ja lisäravinteilla.

Iho oireili uudessa ilmastossa

Kuten bokserinomistajat tietävät, oikean ruokavalion löytäminen koiralle vaatii jatkuvaa opiskelua. Meillä kesti lähes kaksi vuotta, ennen kuin löysimme Milolle sellaisen ruokavalion, jonka avulla tulehdukset pysyivät loitolla. Bokserimme voi syödä esimerkiksi ongelmitta parsakaalia, mutta kukkakaalille se on allerginen.

Nykyisin Milo syö pelkästään kotiruokaa. Ruoka koostuu riisistä, puurosta, kasviksista, lihasta ja kalasta. Siitä lähtien, kun ruokavalio on ollut kunnossa, Milon vointi on ollut hyvä. Kun muutimme kuivaan ja kuivaan ilmastoon Kanarialle, Milo sopeutui hyvin siihenkin. Ihon oireilu kuitenkin jatkui.

Milon kirsu ja tassun anturat olivat kuivat ja halkeilevat. Myös turkki oli paljon karheampi kuin aikaisemmin. Jo muutamia ravintolisiä ja kalaöljyjä kokeiltuani löysin Nutrolinin. Meillä ei mennyt kauaakaan Nutrolinin Iho & Turkki -lisän käytön aloittamisesta, kun Milon kirsu ja tassut paranivat. Turkistakin tuli hetkessä silkinpehmeä ja kiiltävä.

Nyt jatkamme samalla yksinkertaisella, allergiaa aiheuttamattomalla kotiruokailulla ja lisäämme molemman koiran ruokiin Nutrolinin Iho & Turkki -öljyä. Minulla on todella huojentunut olo, kun olemme vihdoin saaneet Milon voimaan hyvin. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Nutrolin-tuotteisiin. Ne kulkevat mukanamme, minne ikinä päädymmekään.

Mikäli haluat seurata seikkailuamme, löydät matkatarinamme Instagramista (https://www.instagram.com/milosurftravels/?hl=en).

Terveisin Liisi, Joona, Milo ja Blanko