Juulia Jyläs kutsui Nutrolinin kylään

Juulia Jyläs on Suomen tunnetuimpia ja menestyneimpiä esteratsastajia. Hän on asunut lähes 25 vuotta Hollannissa, jossa hän pyörittää puolisonsa Herman van Triestin kanssa Stal van Triest -nimistä valmennus- ja myyntitallia Elburgissa. Juulia on rakentanut alusta lähtien määrätietoisesti ratsastusuraansa. Hän on kilpaillut paljon ja erilaisilla hevosilla. Tavoitteena on ollut eteneminen maailman huipulle.

Kaudella 2016–2017 Juulia sijoittui kahdesti esteratsastuksen maailmancupin pistesijoille hevosellaan Finishing Touch Wareslage. Göteborgin EM-kilpailujen yhteydessä järjestetyssä GP-luokassa hän sijoittui neljänneksi hevosella Courage T Z, joka on oman tallin kasvatti. Lokakuussa 2017 Oslon viiden tähden GP-kilpailussa Juulia ja Courage sijoittuvat toiselle sijalle.

Juulian kilpaura on jatkunut hienosti tänäkin vuonna. Hyviä sijoituksia on tullut kevään aikana useita. Yksi parhaimmista napsahti toukokuun lopussa. Juulia ja Fini tekivät tuplanollan Uggerhalnen GP-kilpailussa, jossa he sijoittuivat kovassa seurassa neljänneksi.

Elämää hevosten ehdoilla 

Juulian ja Hermanin tallissa hevosista huolehditaan todella hyvin. Hevoset voivat nauttia kauniista maalaismaisemista ja tallin välittömässä läheisyydessä sijaitsevista laitumista, jossa ne saavat laiduntaa säännöllisesti. Treenimahdollisuudet ovat hyvät. Maneesiin voi siirtyä suoraan tallista, ja maneesin vieressä on hyvä ulkokenttä. Kentän pohja sopii erinomaisesti estehevosille. Pohjamateriaali antaa kavioille loistavan pidon ja jouston. Pohjan kosteutta säädellään sen alla olevan kastelujärjestelmän avulla.

Tallilla työskentelee ammattitaitoisia ja kokeneita hevosenhoitajia, jotka huolehtivat hevosten perushoidosta ja monenlaisista tallitöistä. Kilpailuihin lähtee mukaan aina hoitaja, joka on erikoistunut hevosten hoitoon kilpailureissuilla.

Juulia ja Jyläs ja Nutrolin yhteistyössä

Juulia alkoi testata Nutrolin Hevonen™ -tuotteita syksyllä 2017. Tuotteista oli selvästi hyötyä hänen hevosilleen, joten muun muassa Courage ja Fini ovat jatkaneet niiden käyttöä. Molemmat esteratsut kilpailevat maailman huipulla. Ravitsemus on erityisen tärkeä osa niiden hyvinvointia.  

Nutrolinin väki iloitsee yhteistyöstä kansainvälisellä tasolla erinomaisesti menestyneen esteratsastajan kanssa. Juulia on mieluinen yhteistyökumppani siksikin, että hänet tunnetaan ratsastajana, joka tekee aina parhaansa hevostensa eteen. Kesäkuussa 2018 Nutrolin kävi tutustumassa Juulian ja Hermanin talliin ja hevosiin. Julkaisemme lähiaikoina juttuja tuolta reissulta, joten kannattaa seurata blogiamme.