Koiran ylipaino on vakava ja koiran terveyttä uhkaava terveysriski

Ylipainoisia koiria arvellaan olevan n. kolmasosan koirista (tai jopa enemmän riippuen mm. maasta, koiran rodusta ja iästä – vanhemmissa koirissa ylipainoisia on vielä enemmän). Koiraa pidetään ylipainoisena, jos sen paino ylittää sen ihannepainon 10-15%. Lihavuus puolestaan on määritelty usein 20% yli ihannepainon. Ihannepainon määrittelyssä voi käyttää apuna koiran painoa sen saavutettua aikuiskokonsa eli painoa 1-2 vuoden välillä rodun koosta riippuen. Toki koira on voinut jo tuolloin olla ylipainoinen (tai alipainoinen), jolloin määrittely ko. aikaisen painon mukaan voi olla hankalaa. Sen vuoksi apuna käytetään koiran silmämääräistä arviointia, tunnustelua sekä liikkumista.

Ylipainoisia koiria arvellaan olevan n. kolmasosan koirista (tai jopa enemmän riippuen mm. maasta, koiran rodusta ja iästä – vanhemmissa koirissa ylipainoisia on vielä enemmän). Koiraa pidetään ylipainoisena, jos sen paino ylittää sen ihannepainon 10-15%. Lihavuus puolestaan on määritelty usein 20% yli ihannepainon. Ihannepainon määrittelyssä voi käyttää apuna koiran painoa sen saavutettua aikuiskokonsa eli painoa 1-2 vuoden välillä rodun koosta riippuen. Toki koira on voinut jo tuolloin olla ylipainoinen (tai alipainoinen), jolloin määrittely ko. aikaisen painon mukaan voi olla hankalaa. Sen vuoksi apuna käytetään koiran silmämääräistä arviointia, tunnustelua sekä liikkumista.

Ylipainon tunnistaminen

Ylipainoisen koiran tunnistaa siitä, että sen kylkiluut tuntuvat kuin tunnustelisi rystysiä kämmenen sisäpuolelta: ne löytyvät vain painamalla. Niiden tulisi tuntua kevyesti sivelemällä (hieman kuten käsi olisi suorana ja rystysiä tunnustellaan käden päältä), mutta ne eivät saa törröttää ulospäin (vrt. käsi nyrkissä ja rystyset). Sopivan kokoisen koiran selkänikamat tuntuvat turkin alla kuitenkaan törröttämättä terävinä. Koiralla tulee olla vyötärö havaittavissa sivulta ja ylhäältä katsottuna. Koiran tulisi pystyä liikkumaan vaivatta, hyppimään ja juoksemaan eikä se saa hengästyä pienestä rasituksesta. Lisäksi sen tulisi palautua rasituksesta nopeasti. Koiran tulisi olla rotutyypillisen mallinen ja ”muotoinen” eikä se saa näyttää tai tuntua pullealta. Sillä tulisi olla hyvät lihakset ympäri kehoa.

BCS

Ylipainoisen koiran tunnistamiseksi on kehitetty koirien ”Body Condition Score” BCS (koiran kuntoluokitus) (1. Siinä omaa koiraa voi verrata ohjeen mukaan kuvan koiriin ja tätä kautta arvioida koiran painoa. Vaikka tämä on hyödyllinen väline, se valitettavasti ei aina auta painon arvioimisessa. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että koirien omistajat arvioivat koiran painon kuntoluokituksen käyttämisestä huolimatta pääasiassa väärin. Arviointi meni alakanttiin ts. ihmiset arvioivat koiran laihemmaksi kuin se olikaan (yleensä ylipainoista koiraa pidettiin normaalipainoisena). Ongelmia koiran painon arvioimisessa on etenkin niillä, joiden koira on ylipainoinen, mikä on todettu muissakin tutkimuksissa. Ylipainoiset koirat ovat joissakin roduissa niin yleisiä, että ”fat is the new normal” ts. ylipainoista koiraa pidetään normaalipainoisena (2.  Ihanteellinen (ja pitempää ikää tuova, esim. Kealy 2002 (3) BCS on 4-5/9.

Nutrolin koirat

Ylipainon syitä

Ylipainon syyt voivat piillä geeneissä (joillakin roduilla esiintyy melko yleisenä ”lihavuusgeeni” eli geenivirhe, joka aiheuttaa ongelmia kylläisyyden tuntemisessa sekä parantaa energiataloutta, esim. labradorit ja sileäkarvaiset noutajat) (4. Tämä ei kuitenkaan selitä koirien ylipainoa kuin pieneltä osin kuten eivät sairaudetkaan (esim. hormonaaliset ongelmat). Jotkut nivelvaivaiset koirat ovat ylipainoisia, koska ne eivät halua liikkua kipujen takia. Toisaalta ylipaino on etenkin näille vahingollista, joten nivelvaivat (tai vanhuus) eivät saa olla syy koiran ylipainoon. Koiran sterilointi tai kastrointi vaikuttaa jossain määrin sen aineenvaihduntaan, mutta ei itsessään aiheuta lihomista. Suurimmaksi osaksi ylipainon syy on koirien vääränlaisessa ruokinnassa – koirat saavat tarpeisiinsa nähden liian paljon energiaan.

Koira saattaa lihoa siksi, koska se ei liiku tarpeeksi eikä sillä ole tarpeeksi aktiviteetteja elämässään. Monet koirat lepäävät yli koirien normaalin tarpeen ja niiden aktiivinen aika vuorokaudessa rajoittuu muutamiin tunteihin. Täten ei ole ihme, että kestäväksi pitkiä matkoja ravaavaksi kehittynyt tai päivittäin pitkiäkin aikoja ruokaa etsivä koira lihoo nukkuessaan suurimman osan päivästä. Jos koira liikkuu pääasiassa kävellen hengästymättä lyhyitä aikoja (alle tunnin) eli harrastaa matalatempoista liikuntaa, ei sen energiankulutus nouse kovinkaan korkeaksi.

Ruokinta

Koira voi saada liikaa ruokaa tai liian energiapitoista ruokaa. Tätä on kuitenkin yllättävän vaikea arvioida ruoan pakkauksen perusteella. Ruuista löytyy helposti niiden sisältämä proteiini- ja rasvamäärä (ne on pakko ilmoittaa), mutta ruuan sisältämää energiamäärää ei ole pakko ilmoittaa (muutosta tässä on tulossa, esim. USAssa v. 2017 lähtien on pitänyt ilmoittaa), joten sen löytäminen ei aina ole helppoa. Eri ruokamerkkien sisältämät energiamäärät vaihtelevat paljon (esim. n. 3400-4200 kcal/kg), joten eri ruokamerkkien perusruokia (tai muitakaan) ei ole helppo vertailla keskenään. Täten kuluttaja voi ostaa perusruokaa kotikoiralle tietämättä, että se käytännössä sopisi paremmin aktiiviselle koiralle.

Jotain viitettä ruuan sisältämästä energiasta voi saada ruuan proteiini- ja rasvamääristä, mutta ne eivät suoraan kerro miten paljon energiaa ruuasta saa. Toki ruuan sisältämä energiamäärä ei ole ainoa totuus, vaan tämän energian hyödyntämiseen vaikuttavat ruuan sisältämät valmistusaineet, valmistusmenetelmät, ruuan imeytyminen jne. Täten paljon energiaa sisältävä ruoka A (esim. 4000 kcal/kg) voi olla käytännössä vähemmän energiaa koiralle antavaa kuin vähemmän energiaa sisältävä ruoka B (esim. 3500 kcal/kg), koska ruuan A sulavuus on heikompaa kuin ruuan B (eli koira ei saa ravintoaineita siitä yhtä hyvin käyttöönsä).

Koira voi siis syödä tavallaan itselleen tarkoitettua ruokaa (esim. peruskoiran ruoka), mutta koska ruokamerkkien sisällöt ja energiamäärät ym. vaihtelevat paljon, ruoka voi olla liian ”vahvaa” sille, jolloin se lihoo. Tuolloin pitää joko vaihtaa toiseen ruokamerkkiin tai vähentää annettua ruokamäärää.

Laihdutusruuat

Kun ruokia tutkii, voi huomata, että ruokamerkkien nimet (esim. adultmaintenanceactivelightweight control…) eivät aina korreloi niiden sisältämän energiamäärän kanssa. Jonkun ruokamerkin ”kevyempi” ruoka voi sisältää enemmän energiaa kuin toisen ruokamerkin perusruoka (vaikka kevyemmässä ruuassa on vähemmän rasvaa). Kuluttaja voi siis vahingossa ostaa koiralleen mielestään kevyempää ruokaa, mutta se sisältääkin enemmän energiaa kuin perusruoka. Ja päinvastoin – jonkun merkin perusruoka olisi parempi ylipainoiselle koiralle kuin toisen merkin laihdutusruoka. Toki tässä pitää huomioida koiran hyvän rasvanhyödyntämiskyky ja kun näissä kevyemmissä ruuissa on rasvan määrää vähennetty, on se nostanut esim. sulamattoman kuidun määrää, mikä heikentää ruuan energian hyödyntämistä.

Kevyempiä ruokia voidaan markkinoida esim. weight controlhealthy weight tai less active, mutta nämä eivät kerro koko totuutta ruuasta, koska tällaisia väitteitä ruuasta ei tarvitse todistaa tutkimuksilla. Ne ovat ruokamerkkikohtaisia eli ruuan Z ”reduced calories” –ruuassa on vähemmän kaloreita kuin ruuan Z perusruuassa (mutta ei välttämättä vähemmän kuin ruuan X perusruuassa). ”Less fat” –ruuassa taas on vähemmän rasvaa kuin saman merkin tavallisessa ruuassa (mutta ei välttämättä vähemmän rasvaa kuin toisen merkin tavallisessa ruuassa). Nämä merkinnät ovat siis ruokamerkkikohtaisia, joten tuotteet eivät ole keskenään suoraan samanarvoisia.

Jos ruoka on ”light”, ”lite” tai ”low calorie”-ruokaa, silloin siinä pitää olla selvästi vähemmän energiaa kuin perusruuassa (energiamäärä 15% pienempi kuin normaaliruuassa).  ”Low fat” –tuotteissa pitää olla vähennetty rasvapitoisuus. Usein light-ruokien energiamäärä on korkeintaan n. 3100 kcal/kg, mutta tähän ei kannata sokeasti luottaa, vaan katsoa, miten paljon energiaa ruuassa oikeasti on ja millaisia määriä ruokaa pitää koiralle syöttää. Huomioitavaa on myös se, että ruoka voi kertoa ”tukevansa”, ”auttavansa” tai ”edistävänsä” painonhallintaa, mutta tämän ei tarvitse pitää paikkaansa (ts. siitä ei tarvitse esittää todisteita tutkimuksen tms. muodossa). Jos tuote kertoo ”vähentävänsä”, ”parantavan” tai ”estävänsä” jotain sairautta tms., silloin kyse on lääkinnällisestä väitteestä, joka pitää todistaa (ns. eläinlääkäriruuat, esim. eläinlääkäriltä ostettu laihdutusruoka).

Herkut

Koiria koulutetaan paljon nameilla ja lisäksi niille on tarjolla monenlaisia herkkuja, puruluita ym. Herkkujen antaminen pitäisi aina muistaa koiran ruoka-annosta laitettaessa (vähentää ruoasta) tai antaa koiran ruokaa koiralle nameina herkkujen sijaan (mikä ei tokikaan ole sama asia…). Herkuissa piilee myös vaara, koska jotkut herkut sisältävät todella paljon energiaa. Esim. 10 kg painava aikuinen koira tarvitsee erään laskentakaavan mukaan n. 700 kcal energiaa päivässä. Jos tälle koiralle antaa herkun, jossa on energiaa 3200 kcal/kg ja herkun paino on 100g, saa koira tästä energiaa 320 kcal. Tämä on lähes puolet koiran tarvitsemasta energiamäärästä, joten tuolloin koiran saamaa ruoka-annosta pitäisi pienentää normaalista lähes puoleen.

Miten toimia?

Jos havaitsee koiransa olevan ylipainoisen, kannattaa aluksi selvittää, ettei koira ole jollain tapaa sairas ja sen takia liho. Jos sairautta ei todeta, voi tehdä mm. jotain seuraavista tai useampia näistä:

  • pyytää apua koirien ruokintaan perehtyneeltä henkilöltä ruokavalion suunnittelussa ja koiran laihduttamisessa
  • vähentää selkeästi koiran saamaa ruokamäärää
  • vähentää koiran saamien herkkujen määrää
  • vaihtaa koiran ruuan selvästi kevyempään ruokaan (huom! Selvitä ruuan sisältämä energiamäärä ja valitse lisäksi sellainen, jossa on selvästi vähemmän rasvaa kuin tavallisessa ruuassa)
  • vaihtaa koiran saamat herkut kevyempiin herkkuihin
  • vaihtaa koiran syömä liha rasvattomaan lihaan
  • antaa ruoka useammassa osassapäivän mittaan
  • hidastaa syömistä, esim. lisää ruokaan vettä, virikkeellistävä ruokintatapa (hitaan syömisen on todettu vaikuttavan koiran kylläisyyden tunteen lisääntymiseen)
  • enemmän aktivointia, liikuntaa ja tekemistä, yhdessä tekemistä koiran kanssa, lisää aktiivista (= energiakuluttavaa) aikaa
  • hitaasti pureskeltavat herkut
  • vähemmän rasvaa, riittävästi proteiinia ja hieman enemmän kuitua ruuassa

 

1) BCS, esim. https://www.aaha.org/public_documents/professional/guidelines/weightmgmt_bodyconditionscoring.pdf, https://petobesityprevention.org/pet-weight-check/, http://rachelebaker.com/dog-body-condition-score-bcs-illustration/

2) http://slimdoggy.com/when-did-overweight-labs-become-the-new-normal/

3) Kealy RD, Lawler DF, Ballam JM, et al. Effects of diet restriction on life span and age-related changes in dogs. J Am Vet Med Assoc. 2002; 220 (9): 1315-1320

Laflamme D. Development and validation of a body condition score system for dogs. Canine Practice 1997b; 22 (4): 10-15.

4) https://www.koirangeenit.fi/projektit/tutkimusprojektit/metaboliset-sairaudet/massakkuus/, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/10/lihotko-kilpaa-koirasi-kanssa-syyna-sama-geenivirhe, https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/johtaa-helposti-liikalihavuuteen-yksi-koirarotu-on-muita-persompi-ruoalle/5879578

Rehujen merkinnöistä:

Suomi: https://www.evira.fi/globalassets/elaimet/rehut/ohjeet/rehujen_merkintaopas.pdf

EU: http://www.fediaf.org/self-regulation/labelling.html

USA: https://talkspetfood.aafco.org/, https://petfood.aafco.org/

Kirjoittaja: Pipa Pärssinen