Elina Jänesniemen treenivinkki – Koiranpennun kesätreeniä kottikärryajelulla

Kesä on tunnetusti pihatöiden aikaa, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että koirasi voi saada loistavan alustatreenin pihatöidesi lomassa? 
Agilityesteistä keinun opettaminen vaatii useimmilla koirilla aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta koira tottuu liikkuvaan alustaan ja uskaltaa suorittaa esteen rohkeasti hidastamatta vauhtiaan. Kottikärryajelu sopii siis mainiosti agilitypennun ja liikearan koiran perusharjoitteluun!

Aloitan sheippaamalla koirani kottikärryihin (pienellä koiralla ja pennuilla käytän portaita, isot koirat saavat hypätä kärryyn itse). Ensimmäisessä vaiheessa kottikärryt eivät koskaan liiku. Koira hyppää/kiipeää kärryyn itse, palkitsen sen ruhtinaallisesti, teen itse mahdollisesti liikehäiriöitä ja vapautan koiran alas kärryistä. Tätä vaihetta toistan muutamia kertoja tai niin kauan kunnes näen koirani menevän rohkeasti ja iloisesti kottikärryyn.
Kun koira haluaa kottikärryihin oma-aloitteisesti ja osaa rauhoittua sinne, nostan kärryt varovasti ilmaan vielä kuitenkaan niitä eteenpäin liikuttamatta. Jos tämäkin on koiralle ok, palkkaan tämän käytöksen muutamia kertoja ja vapautan koiran välillä pois kärryistä, jotta se voi tarjota takaisin kärryihin kiipeämistä itsenäisesti. Nähtyäni ettei kottikärryjen liikuttaminen enää jännitä koiraa, työnnän kärryjä hieman eteenpäin ja palkitsen koiran ruhtinaallisesti. Toistan lyhyttä matkaa, kunnes koira kokee liikkeen turvalliseksi, jonka jälkeen voi matkaa pidentää rohkeasti. 

Kun siedätät koiraasi liikehäiriöihin, muistathan ettei sinun koskaan tarvitse pakottaa koiraa pysymään kärryssä, vaan se voi ja saa halutessaan missä tahansa vaiheessa hypätä pois kärrystä. Mikäli näin tapahtuu, lopeta välittömästi koirasi palkkaaminen ja odota kunnes koira tarjoaa uudelleen kärryyn hyppäämistä/kiipeämistä, jatka heti palkkaamista ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Treeni-iloa!

Elina Jänesniemi

Elina Jänesniemi on kokenut agilityn ammattilainen, jolla on runsaasti kokemusta kilpailemisesta Suomen huipulla sekä kansainvälisissä arvokilpailuissa. Elina on myös arvostettu ja pidetty kouluttaja. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.