Tag Archives: treenaaminen

Tossu on monipuolinen paint-hevonen

stetsonpäinen punatukkainen nainen suutelee mustavalkokirjavan hevosen turpaa

Olen Susanna, ja hevoseni on 18-vuotias paint-hevonen Charlies Doc Cash eli ”Tossu”. Tossu on ensimmäinen oma hevoseni ja ollut omistuksessani 5 vuotta. Olen aloittanut lännenratsastuksen 10 vuotta sitten ratsastuskoulussa, jossa kipinä syttyi välittömästi tähän lajiin. Ennen ”länkkää” ratsastin koulua/esteitä ratsastuskouluissa ja vuokrasin hevosia tavalliseen humputteluun. Kilpaileminen tuli mukaan vasta Tossun kanssa. Olemme kisanneet tähän mennessä kansallisella tasolla Trail-, Horsemanship-, Pleasure- ja Ranch Riding -lajeja SRL:n kisoissa. […]

Kaverikoira Kide ymmärtää ihmisiä

kaksi keskikokoista punaruskeanvalkoista koiraa istuu syksyllä keltaisten lehtien päällä ruskamaisemassa

Joskus harvoin käy hyvä ”flaksi” ja saa hienommista hienoimman koiran elämäänsä. Minulle kävi näin keväällä 2017. Olimme pohtineet perheeseemme uutta koiraa jo jonkin aikaa. Olin ihastunut kooikerhondje rotuun jo vuosia sitten ja ajatus jäi muhimaan vuosiksi. Kunnes sitten keväällä 2017 monien hienojen sattumien kautta saimme perheeseemme Roosnell Geraniumin eli Kiden.  Mukaan kaverikoiratoimintaan Kide on hyväksytty […]

Tavoitteena terve ja hyväkuntoinen koira

ruskeankirjava lyhytkarvainen iso koira juoksee viistosti kuvaajasta poispäin nurmikolla

Kirjoittaja Annakaisa Ventomäki on valmistunut fysioterapeutiksi ja eläinfysioterapeutiksi v 1996.  Hän osti ensimmäisen flatin -98, koska ihastui työssään flattien iloiseen, energiseen luonteeseen ja flattihuumoriin. Ventomäki aloitti flattien kanssa kisaamisen PK-lajeissa, nykyään hän harrastaa metsästystä. Annakaisa on käynyt useassa kansainvälisessä eläinfysioterapia kongressissa. Seuraavassa hän referoi USA:ssa Knoxville, TN, 2018 järjestetyn urheilukoira seminaarin sisältöä. Haluamme pitää harrastuskaverimme […]

Nutrolin® Hip & Joint auttaa villakoira Sykettä kuntoutumaan

“Onko tältä koiralta koskaan tutkittu polvia?” kysyi koirieni hieroja käsitellessään Sykettä keväällä vuonna 2020. “On. Vuonna 2018, molemmat 0/0.” Vastasin. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen hieroja pudisti päätään ja totesi hiljaa: “Valitettavasti ne eivät ole sitä enää, katso miten ne luksoituvat. Sykkeellä on patellaluksaatio.” Epäusko. Shokki. Tämä ei voi olla totta. Minun pieni ja rakas […]

Shettis-Sessin tallikavereiden kuulumisia

tummanruskea lv-ravuri juoksee treenikärryjen edessä peltotiellä kesällä

Kesän aikana oli vähän kriittisiä paikkoja täällä meidän tallissa. Alkukesällä emäntä rupesi höpöttämään, että se on varannut eläinlääkärin ja vielä KAHDELLE HEVOSELLE! Asseri nyt varmasti menee, mutta kuka se toinen on? Pikkuisen alkoivat meikäponin jalkakarvat tästä uutisesta täristä. (Ne ovat muuten pitkät ja tuuheat, kiitos ”karvaöljyn”). Minä en pelkää mitään ja otan rohkeasti kaiken vastaan, mutta […]

Koirien naksutinkoulutuksen perusteet ja salat

ruskea koira katsoo ihmisen kättä ja siinä olevaa naksua

Naksuttimen merkitys ja opettaminen Äänimerkin merkitys opetetaan koiralle yhdistämällä toisiinsa tiiviisti äänimerkki ja palkkio. Tyypillisesti tähän liitettävä asia on ruoka (se on nopea, helppo ja koirat yleensä pitävät siitä). Naksuun voi yhdistää myös jotain muuta koiran mielestä mukavaa, esim. lelu tai leikkiminen. Naksuttimen sijaan voidaan myös käyttää jotain muuta merkkiä, esim. suulla tehty naksautus tai […]

Innostus koukuttaa agilityyn, mutta malttikin on valttia!

Agility voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla erittäin koukuttava laji niin koiralle kuin ohjaajalle. Innokas harrastuskaveri, joka on aivan intoa piukassa päästessään esteille, kestää toistoja eikä näytä helpolla väsymyksen merkkejä. Ohjaajan tehtäväksi jää näin ollen säädellä koiran treeni- ja kisamääriä läpi koko agilityuran siten, että myös palautumisaikaa ja lepoa on riittävästi. Tätä ohjaajan vastuulla olevaa säätelyä, […]

Agilitykoiran vuosi – vinkkejä ja rutiineja

shetlanninlammaskoira hyppää esteen agilityradalla ohjaajan juostessa vierellä

Agilitykoiran vuotta voisi kuvailla palapelillä. Siihen kuuluu monta asiaa, jotka yhdessä rakentavat hyvän pohjan lajiharjoittelulle. Siihen sisältyy mm. koiralle sopivan ruokavalion löytäminen ja koostaminen, riittävä lepo, fyysisen kunnon rakentaminen, jumppa, lajiharjoitukset sekä säännöllinen urheilukoiran kehonhuolto.  Eläinfysioterapia Vaikka lajia harrastaisikin vähemmän tavoitteellisesti, tai vaikkapa ilman tavoitteita, säännöllisistä eläinfysioterapiakäynneistä hyötyy varmasti jokainen agilitykoira. Aloitellessani lajia en ollut […]

Suunnitelmallisuus on avainasemassa agilitykoiran kalenterissa

Esimerkki miten rytmittää tavoitteellisesti kilpailevan agilitykoiran kisavuotta Olen kisannut agilityssa sheltti Stellan kanssa useita vuosia ja viimeisimpinä vuosina jopa MM-tasolla asti. Stellan perusvauhti agilityradalla ei ole kuitenkaan koskaan lukeutunut kaikista nopeimpien minikoirien kastiin Suomessa, mutta lajitekniset taidot ja suoritusvarmuus ovat kompensoineet jonkin verran puutteita etenemisvauhdissa. Stellalle on ollut vuositasolla erittäin tärkeää löytää oikeanlainen rytmi peruskuntoharjoittelun, […]

Vauhdikas ja aina niin energinen bordercollie Aimo

Aimo kasvoi kesän aikana isoksi pojaksi, ja otimme käyttöön Nutrolin® Sport -öljyn, joka on sopinut veijarille todella hyvin. Aimo juoksee luontaisesti paljon ja liikkuu lähes aina täysillä eteenpäin. Se on oikea Ferrari: tassut vain viuhtovat menemään! Välillä huomaan, ettei Aimon pää pysy ihan tassujen vauhdissa. Muutaman kerran se on törmännyt puuhun metsässä, kun tassut ja […]