Category Archives: Koirat

Johtaja Uuno Turhapuro vesipelastuksen pauloissa

Vepe eli vesipelastus tuli minun ja Uunon elämään vahingossa. Kaikki alkoi siitä, että Uuno tykkää uida kovasti. Kävimme sitten kaverini kutsusta seuraamassa yhden koiraseuran vepe-treenejä. Kokeilimme Uunon kanssa kerran – ja sillä tiellä ollaan, sillä vepestä tuli pian yhteinen harrastuksemme. Minä kävin vuosia sitten vanhempieni berninpaimenkoiran kanssa yhden kesän vepe-treeneissä, mutta sitten koira menehtyi ja harrastus […]

Suomen flyball-joukkueen onnistuneet EM-kilpailut

Nyt, kun pöly on vähän laskeutunut, voimme muistella, mitä European Flyball Championship 2018 piti sisällään. Kisat järjestettiin Sopotissa Puolassa 24.­–26.8. Tiedossa oli siis ulkomaanreissu koko porukalle. Saavuimme EFC-kisapaikalle torstaina alkuillasta. Kisapaikkana toimi eräänlainen ratsastuskeskus, jossa olisi voinut järjestää kolmet samanlaiset kilpailut samaan aikaan. Flyball-kisakenttiä oli kolme, ja ne oli sijoitettu peräkkäin laukkasuoralle, jossa oli alueen […]

Taijan kauniit setterit toimivat sertijahdissa ja muissa harrastuksissa

Näyttelyharrastus vie mennessään kun käsissä on hienot koirat. Ja parhaankin koiran turkkia voi aina pyrkiä kaunistamaan lisää, tuumasi Taija Linna. ”Meidän koirillamme on ollut vähän kevyehköt turkit, koska käymme säännöllisesti juoksuttamassa niitä sellaisissa maastoissa, missä turkit joutuvat kovalle koetukselle.” Melkein vuosi sitten Taija päätti ryhtyä syöttämään kahdelle settereistä Nutrolin IHO & TURKKI® -ravintoöljyä. ”Koirien turkit […]

Mistä lähteä etsimään pentua kun pentukuume iskee?

Minulla on jo toinen pentue tänä vuonna laatikossa tuhisemassa. Kasvatan käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria ja kyselyjä on tullut paljon. Puhelin on soinut riittämiin ja sähköposti täyttynyt viesteistä. Pennun hankkijoiden ajatusmaailma on herättänyt minussa paljon kysymyksiä. Niitä pohdin tässä kirjoituksessa. Käyttökoira ei sovi kaikille Koiran ottaminen ei ikinä saisi olla tunnepohjainen päätös. Parhaimmillaan koiraan tulisi sitoutua moneksi vuodeksi […]

Suomalaisjoukkue flyballin EM-kilpailuihin

Unelmamme toteutuu! Osallistumme flyballin Euroopan-mestaruuskilpailuihin! Parin vuoden ajan olemme Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH:n flyball-porukan kanssa haaveilleet osallistumisesta flyballin Euroopan-mestaruuskilpailuihin. Kilpailut on kuitenkin järjestetty aina melko haasteellisissa paikoissa, joten unelmamme on jäänyt toteuttamatta. Kun saimme tietää, että tänä vuonna kilpailut järjestetään elokuussa Puolassa Sopotissa, tiesimme tilaisuutemme tulleen. Yksissä treeneissä päätimme osallistua kilpailuun. Pian meillä olikin jo […]

Bernhardinkoira Maisa sai avun karvanlähtöön, kuivaan kirsuun ja halkeileviin anturoihin

Bernhardinkoirat ovat koiramaailman lempeitä jättiläisiä, joiden kanssa voi harrastaa näyttelyiden lisäksi monia eri lajeja. Rotua pitkään harrastanut Noora Eteläniemi kertoi koiristaan sekä kokemuksistaan Nutrolin-tuotteista. ”2-vuotiaana pitkäkarvaisella bernhardinkoiralla Maisalla oli jatkuvaa karvanlähtöä, kuiva nenä sekä halkeilevat anturat. Maisa kävi jo silloin ahkerasti näyttelyissä. Onneksi kokeilimme Nutrolin Skin & Coat® -ravintoöljyä, sillä siitä lähtien Maisan anturat ovat pehmentyneet, […]

Koiran ylipaino on vakava ja koiran terveyttä uhkaava terveysriski

Ylipainoisia koiria arvellaan olevan n. kolmasosan koirista (tai jopa enemmän riippuen mm. maasta, koiran rodusta ja iästä – vanhemmissa koirissa ylipainoisia on vielä enemmän). Koiraa pidetään ylipainoisena, jos sen paino ylittää sen ihannepainon 10-15%. Lihavuus puolestaan on määritelty usein 20% yli ihannepainon. Ihannepainon määrittelyssä voi käyttää apuna koiran painoa sen saavutettua aikuiskokonsa eli painoa 1-2 vuoden […]

Paimennus vie mukanaan paimenkoiran sekä ohjaajan

Paimennus on valtavan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava harrastus ja meille myös ihan oikeaa työtä. Sipilän Lammastila -nimisellä tilallamme Liedossa kasvatamme suomenlampaita, finndorsetteja ja risteytyksiä. Ensimmäisinä vuosina toimimme ilman paimenkoiria, mutta saimme seurata sivusta paimennusta ja huomasimme, miten kiehtovaa se on. Talossamme on aina ollut koiria, joten ajattelimme, että hankitaanpa mekin paimenkoira. Helppo rotuvalinta Minulle oli selviö, […]

Milo-bokserin iho alkoi oirehtimaan Kanariansaarilla

Aurinkoiset terveiset Gran Canarialta! Asumme ja työskentelemme mieheni ja kahden koiramme kanssa Gran Canarian saarella ja vietämme kesät Suomessa. Perheeseemme kuuluvat kolmevuotias Suomessa syntynyt Milo-bokseri sekä neljä kuukautta vanha sekarotuinen Blanko, joka on espanjalaisen banaanifarmin kasvatti. Viisi vuotta sitten, kun asuimme mieheni kanssa vielä Suomessa, aloimme kaivata koiraa. Pitkän harkinnan jälkeen roduksi valikoitui bokseri. Tiesimme […]

Sennan tassut kuntoon ihoon vaikuttavien rasvahappojen avulla

Shetlanninlammaskoirani Senna kärsi vuosia etutassujen anturoiden aukeamisista. Tassuongelmat ilmenivät aina alkukesällä, ja useana vuonna arvuuttelimme, pystymmekö osallistumaan agilityn SM-kilpailuihin. Tassut nimittäin aukesivat aina juuri kisojen alla. Yhdetkään kisat eivät tainneet jäädä väliin. Muistan silti kisan, jos toisenkin, johon lähdimme tossut jalassa, jotta jo parantuneet tassut eivät aukeaisi juuri ennen rataa. Yllättävä vinkki Eräänä kesänä SM-kisoissa juttelin […]