VILLAKOIRASTA ON MONEKSI

Villakoira ja Nutrolin Iho & turkki

Isovillakoira näyttelyleikkauksessaan on vaikuttava näky. Ei tarvitse olla rodun harrastaja ymmärtääkseen, että tuollaisen koiran turkinhoito vie paljon aikaa. Isovillakoiran turkin pitäminen näyttelykunnossa vaatii omistajalta paljon sitoutumista ja vaivannäköä sekä osaamista.

Tapasimme Koiramessuilla Nina Nerg-Toivolan ja hänen valkoisen isovillakoirauroksensa Zicon. Nina on kokenut isovillakoiraharrastaja: hän on harrastanut rotua lähes kolmekymmentä vuotta. Ennen Zicoa hänellä on ollut monta kansainvälistä muotovaliota, joten hänellä on runsaasti kokemusta rodusta, sen turkinhoidosta sekä myös trimmaamisesta näyttelykuntoon.

Nina on harrastanut koiriensa kanssa jo pitkään myös TOKO:a ja agilitya ylimmissä luokissa. Hänen isovillakoiristaan jo edesmennyt Cafu sekä nyt eläkkeellä oleva Pele ovat molemmat Suomen tottelevaisuusvalioita. Ne molemmat myös kilpailivat agilityssa 3-luokassa. Myös Zico kilpailee edeltäjiensä jalanjäljissä, sillä TOKO:ssa se kisaa EVL:ssa sekä agilityssa 3-luokassa.

Zico on viralliselta nimeltään Martina´s Matteo, ja sen tittelirivistö näyttää tältä: C.I.B POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA RU MVA BALT MVA BY MVA RO MVA PMV-13 V-15. Zico on siis ehtinyt käydä useissa näyttelyissä ja menestynyt niissä erinomaisesti. Se on rakenteeltaan ja liikkeiltään erinomainen rotunsa edustaja. Myös koiran turkki on laadultaan erinomainen.

Nina kertoi kehän reunalla Zicoa näyttelykuntoon viimeistellessään, miten hän valmistelee sen näyttelyyn: ”Näyttelykuntoon laittaminen vie todella paljon aikaa, sillä siihen liittyy paljon muutakin kuin harjaaminen ja malliin leikkaaminen. Jaan eri työt nykyisin lähes aina kolmelle päivälle, sillä niin se on helpompaa itselleni sekä koiralleni kun yhdellä kertaa ei tarvitse kuluttaa montaa tuntia turkin laittamiseen. Nyt, kun näyttely alkoi lauantaina, aloitin valmistelut keskiviikkona. Ensin harjasin Zicon sekä tarkastin, että hampaat ja korvat ovat puhtaat. Torstaina oli vuorossa pesu ja kuivaus. Perjantaina tein konetyöt eli ajelin leikkausmallin vaatimat kohdat lyhyiksi. Täällä näyttelypaikalla viimeistelen vielä turkin eli tupeeraan tarvittavat kohdat sekä viimeistelen saksilla pinnat eli isot tasot turkista.”

Nina listasi meille suuntaa antavia tuntimääriä, joita hänellä menee eri vaiheissa:

  • Harjaus, korvat ja hampaat 2 h
  • Pesu 1 h
  • Kuivaus 3 h
  • Konetyöt ja mallin leikkaus 3 h

Viimeistely ennen kehiä 1,5 h, josta pelkästään tupeeraus vie 45 minuuttia
Aikaa näyttelykuntoon laittamiseen menee siis yhteensä noin 10 – 11 tuntia. Vaikuttavaa!

Ulkopuolinen voisi kuvitella, että Zicon kaltainen näyttelykoira ei pääse viettämään ns. normaalia koiranelämää, mutta se on väärä luulo. ”Voi, kun te näkisitte tämän meidän normaalin lenkin jälkeen kurakeleillä”, Nina nauroi. Hän kertoi, että on todella onnellinen asuinpaikastaan, josta hän pääsee kätevästi metsälenkeille, jolloin koirat saavat juosta vapaana. ”Kun tulen kotiin lenkiltä, niin välillä tuntuu siltä, että koirien karvoissa tulee mukana risuja niin paljon, että niitä voisi käyttää sytykkeinä takassa.

Kyllähän karu totuus on, että TOKO:n ja agilityn treenaaminen vaikuttaa esim. Zicon jalkakarvoihin, sillä ne kuluvat helposti hiekkapohjilla. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan, että jättäisin muut harrastukset näyttelyiden vuoksi. Zico on hurjan aktiivinen koira ja se tykkää, kun se kanssa treenataan, joten tietenkin harrastan sen kanssa muutakin kuin näyttelyitä.”
Zicosta näkee ulkopuolinenkin näyttelykehässä, että se todella liikkuu vapaa-aikanaan. Sen lihaksisto ja liikkeet ovat niin hienossa kunnossa, että niitä ei ole hankittu vain näyttelykehiä kiertämällä.

Nina leikkaa koiriltaan karvan lyhyeksi niiden näyttelyuran päättyessä, ja sen jälkeen karvanhoito on tietenkin helpompaa. Vielä ei ole kuitenkaan Zicon karvanleikkuun aika, sillä sen näyttelyura jatkuu vielä jonkin aikaa.