Elina Jänesniemen treenivinkki – jokakoiran kehonhallinta

Elina Jänesniemi treenivinkki

Aina kehonhallintatemppujen ei tarvitse olla hienoja ja vaikeita temppusarjoja, vaan kehonhallintaa voi harjoitella myös koiran aktivointina. Kehonhallintatreenissä maltti on valttia, eli mitä rauhallisemmin koirasi tehtävät suorittaa, sen paremmin se käyttää omaa kehoaan.

Tässä harjoituksessa (katso video sivun alalaidasta) voit käyttää avuksesi tasapainotyynyjä, mutta niiden puuttuessa harjoitteluun sopii vallan mainiosti vaikkapa ihan tavalliset sohvatyynyt. Ideana on, että koirasi sekä etu- että takajalat ovat epätasaisella alustalla.

Etenkin vanhemmille sekä kokemattomimmillle koirille (kuten videolla esiintyvä 11-vuotias Omie) sopii harjoitteluun vallan mainiosti vähemmän liikkuva alusta, jottei harjoituksesta tule koirallesi turhan raskas. Muista myös maltilliset toistomäärät, mielummin muutaman kerran viikossa lyhyet sarjat kuin yksi pitkä treeni kerran viikossa.

Aloita palkkaamalla koirasi lähtöasentoon takajalat yhdellä ja etujalat toisella tyynyllä. Ohjaa aluksi koirasi vaihtamaan tyynyä etujaloillaan ja palkkaa jokainen siirto erikseen. Kun koirasi hoksaa tempun idean, ala tarkkailla koiran takajalkoja, harjoituksessa on tarkoitus opettaa koirasi siirtämään vain etujalkojaan pitämällä takajalat paikoillaan, jolloin myös koirasi syvät lihakset aktivoituvat.

Mikäli haluat lisää haastetta harjoitteluun, voit opettaa koiraasi siirtämään vain yhtä etujalkaa kerrallaan.

Treeni-iloa!
Elina Jänesniemi

Elina Jänesniemi on kokenut agilityn ammattilainen, jolla on runsaasti kokemusta kilpailemisesta Suomen huipulla sekä kansainvälisissä arvokilpailuissa. Elina on myös arvostettu ja pidetty kouluttaja. 

Koirille tyypillinen elämänilo ja liikkumisen riemu ovat myös vanhan koiran oikeus

Nutrolin Seniorin omega-3-rasvahapot, E-vitamiini ja ubikinoni
tukevat vanhenevan koiran elimistöä. Omega-3-rasvahappojen ja antioksidanttien
aikaansaamia näkyviä muutoksia vanhalla koiralla ovat
nivelten liikkuvuuden ja mielialan paraneminen.

Tiesitkö?

Vanhenemiseen liittyy elimistön krooninen, matala-asteinen tulehdus, joka vaikuttaa monella tavoin koiran toimintakykyyn. Tämän seurauksena koiran nivelet kuluvat ja lihasmassa vähenee yhä nopeammin. Oikeanlainen ravitsemuksellinen tuki auttaa ikääntyvää koiraa säilyttämään toimintakykynsä.

Ostoksille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.