Kooikerhondje Rasmus jätti ihanan muiston

Laumaamme kohtasi valtava suru joulukuun alussa, kun koirista vanhin jouduttiin lopettamaan. Pikkuhiljaa kuningas Rasmuksen silmistä hiipui elämisen ilo ja askel lyheni. Edessä oli aika raskaiden päätösten.
Olen aina hokenut itselleni, että suurinta rakkautta on päästää toinen menemään, kun sen aika on, mutta kyllä se vain kova paikka oli.

Rasmus oli elämäni koira

Rasmus täytti syyskuussa 15 vuotta. Kiersin sen kanssa ympäri Eurooppaa näyttelyissä, ja esimerkiksi Englannissa se osallistui Cruftsiin ja sijoittui hienosti PU2:ksi. Rasmus oli uskomaton koira, komea rotunsa edustaja, joka voitti näyttelyissä kaiken mahdollisen.

Ennen kaikkea Rasmus oli todella suuri persoona ja ihan mahtava kouluttaja nuoremmille karvavarpaille. Rasmus opetti minullekin todella paljon koiran kouluttamisesta ja ylipäätään koiran kanssa elämisestä. Se oli varsinainen luottokoirani. Aina melkein tiesin, miten Rasmus reagoisi, tai mitä se tekisi – huikea koira kerrassaan.

Rasmus piti aina huolen, että kotona kaikki koirat olivat järjestyksessä ja pennut eivät ala hyppiä nenälle tai käyttäytyä sopimattomasti. Rasmus laittoi pennut ojennukseen ja varmisti, että järjestys myös säilyi. Rasmus ei ollut paha mutta hyvin määrätietoinen. Se muistutti aina samoista asioista eli muiden koirieni oli todella helppo elää sen kanssa; riitti että käyttäytyi niin kuin oli kerrottu.

Rasmuksen auktoriteetti ylettyi myös ystävieni koiriin, jotka se piti myös ojennuksessa. Se oli ihan uskomatonta: usein riitti, kun Rasmus vain katsoi. Muut tiesivät, että nyt pitää olla nätisti tai jokin touhu tuli lopettaa. Mahtavaa, että sain viettää niin monta vuotta ja kokea monen monta hienoa seikkailua ja reissua Rasmuksen kanssa!

Muutoksia laumassa

Luopumisen hetki on aina vaikea ja raskas, mutta jotenkin olen todella tyytyväinen, kun sain kokea luopumisen rauhassa ja ajan kanssa. Yhtenä päivänä se vain tuli vastaan: nyt oli aika päästää rakas ystävä pois.

Mietin jo etukäteen, miten Rasmuksen kuolema vaikuttaa muiden koirieni elämään ja miten lauman rakenne muuttuu, kun ns. pomo on poissa. En tiedä, olenko vainoharhainen mutta jotenkin uskon, että muutkin koirat tiesivät, että lähdön hetki tuli. Uuno oli Rasmuksen kuoleman jälkeen muutaman viikon selkeästi poissaoleva ja vietti paljon aikaa itsekseen. Se oli myös todella huolissaan minusta ja seurasi minua kaiken aikaa. Uunon käytös voi tietenkin johtua siitäkin, että olin surullinen ja käyttäydyin varmasti eri lailla kun normaalisti.

Aimosta en taas huomannut mitään poikkeavaa; se vain juoksi ja oli oma höpsö itsensä. Sanoinkin muutamalle ystävälleni, että Aimo ei varmaan edes huomannut, että joku puuttuu. Aimo on sellainen Hessu Hopo, joka elää hetkessä. Se ei pahemmin murehdi, kunhan vain saa juosta metsässä päivittäin ja höpsötellä omia juttujaan. Rokka-spanieli on selkeästi rauhoittunut Rasmuksen kuoleman jälkeen ja jotenkin myös vanhentunut. Rasmuksella ja Rokalla oli aina vähän skismaa keskenään. Olisikohan se nyt siksi vähän rauhallisempi, kun sen ei tarvitse ”egoilla” yhtään, vaan se voi elää normaalisti lauman yhtenä jäsenenä?

Totuttelua uusiin kuvioihin

On kyllä ollut mielenkiintoista seurata koirien käytöstä, kun laumassa tapahtuu muutos ja uudet rutiinit alkavat pikkuhiljaa muodostua. Niiden mukaan sitten eletään ja ollaan. Tällä hetkellä lauma näyttää hyvin tasapainoiselta ja tuntuu siltä, että kaikki koirat voivat hyvin.

Olen ollut joulu- ja tammikuun kotona opintovapaalla, ja on ollut ihana liikkua paljon koirien kanssa metsässä ja viettää niiden kanssa aikaa.

Onhan se ollut iso muutos, kun ei tarvitse miettiä, miten lenkki tehdään, jotta Rasmuskin jaksaa, tai missä vaiheessa se tuodaan kotiin. Nyt voi mennä ihan minne haluaa.

Raskaita aikoja on siis meillä ollut. Nämä asiat ovat kuitenkin aina vastassa jossain vaiheessa, kun eläimiä hankkii itselleen. Se on pakko tiedostaa. Minulle on tärkeää, että koirani saavat elää hyvää koiranelämää, eikä niiden tarvitse kärsiä. On surullista ja ikävää, kun joutuu rakkaasta perheenjäsenestään luopumaan, mutta pikkuhiljaa ihanat ja mukavat muistot alkavat palata mieleen ja niille pystyy hymyilemään. Samalla voi tuntea suurta kiitollisuutta siitä, että elämässä on ollut niin hieno koira ja sen kanssa sai elää niin monta vuotta.

Talvi-iloja Uunon ja Aimon kanssa

Uunon ja Aimon kanssa ollaan lenkkeilty paljon ja nautittu ihanista talvisista maisemista. Toivottavasti täällä saadaan ladut kuntoon ja päästään poikien kanssa hiihtämään ja nauttimaan vauhdin hurmasta.

Aimon kanssa olen kokeillut potkukelkalla vetojuttuja, ja hyvin lähti sujumaan. Kyllä se osaa vetää minua perässään! Talvi on ihanaa aikaa: silloin pystyy tekemään kaikenlaista, kuntoilemaan koirien kanssa hangessa ja vetämään välillä vähän reippaampia lenkkejä potkukelkalla.

Leppoisaa touhuilua mielen virkistykseksi

Tälle vuodelle en ole asettanut kovin ihmeellisiä suunnitelmia, vaan nyt mennään hetki ja päivä kerrallaan. Aika näyttää, mitä vuosi tuo tullessaan ja mistä itsemme löydämme!

Eniten toivon, että koirat pysyvät terveinä ja saamme lenkkeillä ja ulkoilla paljon sekä nauttia luonnon rauhasta.

Uuno viettää kohta 10-vuotissynttäreitään. Kyllä aika rientää! Vastahan Uuno tuli ja aloimme opetella yhteiseloa ja tutustua bordercollien sielunelämään. Uunon kanssa erityisesti pidämme huolta hyvästä fyysisestä kunnosta sekä tietenkin mielen vireydestä. Touhuilemme kaikkea kivaa ainakin omaksi iloksi, ja luulen, että jotain kokeita ja kisojakin vähän katsellaan. 

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Muistakaa nauttia jokaisesta päivästä rakkaan lemmikkinne kanssa! 

Kirjoitus ja kuvat: Minna Kujanpää