Pararatsastaja Maiju Nurmisen aktiivinen kilpailutauko

Kevään menetetyt kilpailut tuntuivat aluksi kovalta takaiskulta. Onneksi täysin normaalisti jatkuneet treenit pitivät minut kiinni muuttuneessa arjessa. Alkukauden peruunnuttua sovimme valmentajani kanssa välittömästi, että keskitymme perusratsastuksen parantamiseen sekä kehittymiseeni ratsastajana mahdollisimman hyväksi.
Tänään katsoessani viime kevääseen voin todeta, ettei kilpailutauko olisi voinut osua parempaan saumaan. 


Uusi kausi, uusi hevonen

Pian on käsillä uusi kausi ja hevosen vaihtuminen toiseen. Debutia emme enää kilpailuta. Uuden kilpakumppanin kanssa etenemme huolellisesti kotona treenaten. Haemme myös sen pääasiallisen ratsastajan kanssa ratarutiinia.

Tähän asti olen vieraillut uuden hevosen selässä vain satunnaisia kertoja nauttimassa työn tuloksista ja hakemassa säätöjä kohdalleen. Olen joka kerta yhä enemmän innoissani tuosta nuoresta hevosesta, ja toivon todella pääseväni aikanaan sen kanssa Debutin jalanjäljille! Debut palasi pari viikkoa sitten kuukauden pituiselta kesälomaltaan, jolloin lomailin itsekin. Ponin omistajan tyttären sanoja lainaten ”loman jälkeen alla on AINA kuin uusi Debut”, ja tämän kyllä yhä allekirjoitan.

Kuuntelemme äärimmäisen herkällä korvalla kaikkia ponin olemuksessa tapahtuvia mahdollisia muutoksia, joita ikä tuo väistämättä tullessaan. Lisäksi tietysti ennaltaehkäisemme erityisesti fyysisen rasituksen suhteen. Toivon ponille vielä useita terveitä eläkevuosia, joten sen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen saa päivä päivältä entistä suuremman merkityksen.

Parasta joka hevoselle

Koputan puuta todetessani, että mitään suuria fyysisiä vaivoja emme onneksemme ole kohdanneet. Ponin treenien muututtua ja kilpailujen jäätyä historiaan vaihdoimme Nutrolin® Hevonen Sportista Nutrolin® Hevonen Nivel Duoon. Noudatimme saamiamme ohjeita emmekä havainneet vaihdoksessa mitään haittoja – maistuvuuskin on kohdallaan. Poni voisi mielestään syödä öljyn aivan sellaisenaan alkupalaksi! Laadukas Nutrolin Nivel Duo on näppärä valmiste ja helppo annostella ¬– samasta paketista löytyvät sekä öljy että jauhemainen nivelravinne. Käyttäessämme tuotetta voimme olla varmoja, että ylläpidämme ravinnon avulla ponin nivelten terveyttä parhaalla mahdollisella tavalla.

On tärkeää muistaa, etteivät esimerkiksi nivelten hyvinvointia edistäviä tuotteita tarvitse ainoastaan kilpailevat hevoset. Jokainen hevonen ikään, rotuun tai käyttötarkoitukseen katsomatta tarvitsee parasta, mitä voimme sille antaa.

Kirjoitus: Maiju Nurminen           Kuvat: Hanna-Mari Lahtinen