Maiju Sepän blogikirjoitus – Kilpailukauden odotusta

Vaikka miten mukavaa olisikin kirjoittaa aina ratsastukseen liittyvistä positiivista puolista, antaisi se kuitenkin epärealistisen käsityksen kokonaiskuvasta. Viime vuoden loppu ei sujunut suunnitelmieni mukaan. Silti odotan ensi kilpailukautta enemmän kuin mitään muuta, sillä sen jännitys ja taika pyörivät jatkuvasti ajatuksissani. Kaivan kaapeista esiin valkoiset housut sekä huovan. Hypistelen käsissäni letityskuminauhoja ja kilpailukorttiani. Haluan päästä parantamaan edellisiä suorituksiani ja nauttimaan kilpailupäivän huumasta yhdessä parhaan ystäväni Debutin kanssa.

Mielessäni on selkeä lista yksityiskohdista, jotka haluan tehdä huomattavasti aiempaa paremmin. Vuonna 2018 toteutimme asioita nopealla tahdilla, ja tiimimme upean panostuksen ansiosta opin paljon.

Tehtävien treenausta

Parhaillaan on tasainen ajanjakso, joka on itselleni edellisen talven tavoin henkisesti vaativa. Pyrin ratsastamaan jokaisen tuntini mahdollisimman tehokkaasti ja ajatuksella ja parantamaan tekemistäni, mutta hiki hatussa emme ole pariin edelliseen kuukauteen treenanneet.

Ponin ”mukavaksi ja toimivaksi ratsastamisen” ohella olen kuitenkin opetellut tehtäviä, jotka jäivät edellisen kauden kilpailuista kaivelemaan epäonnistumisina. Niihin kuuluvat muun muassa takaosankäännökset sekä täydellisen siistit, huolellisesti valmistellut siirtymiset.

Horroksen yli

Huolimatta siitä, että pyrin varautumaan talven pimeään, ottivat harmaat päivät valtaansa minussakin. Väsymys ja keskittymiskyvyn puute olivat ankara haaste. Vaativana itselleni olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kyennyt antamaan parastani. Vaikka minusta ei olisi koskaan tyystin lopettamaan itseni soimaamista, pyrin silti järkiperäistämään asioita. Tiedän yön olevan pimein ennen aamua, ja olivatpa päivät sitten millaisia tahansa, on kouluratsastus aina suurin intohimoni. Hyvät kaudet eivät koita ilman vaikeampien läpikäymistä.

Toisinaan tuntuu, että vain hullu rakkauteni lajiin saa minut jaksamaan talvihorrokseni yli. Niin, ja tietenkin poni – olento, joka tuskin tietää olevansa korvaamaton. Vaikka joinakin hetkinä tallille lähteminen on tuntunut haasteelliselta, on silti ollut huojentavaa huomata, että karsinassa on odottamassa aina se toinen, jonka mielestä saapumiseni paikalle saa korvat suuntautumaan reippaasti eteenpäin.

Karsinan oven välistä työntyvä, herkkuja hamuava turpa saa raskaat olotilat katoamaan jäljettömiin.

Henkinen lataus tärkeää

Vaikka olisimme Debutin kanssa miten lyömättömässä fyysisessä kunnossa tahansa, ilman riittävää henkistä latausta emme kykene huippusuorituksiin. Olemme ratsukko, ja meidän on määrä toimia yhdessä.

Olisi kohtuutonta vaatia hevoselta isompaa panosta kuin itseltä. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi on kannettava huolta siitä, että uusien taitojen oppimisen ja fyysisen kunnon kehittämisen vastapainona muistamme antaa riittävästi aikaa levolle – sekä ratsastajalle että hevoselle.
Näillä ajatuksilla edeten uskoisin, että meillä on entistä paremmat mahdollisuudet päästä tavoitteisiin ensi kisakaudella. Haluan toivottaa jokaiselle Nutrolin-blogin lukijalle kauniita talvipäiviä sekä tsemppiä kevään odottamiseen!

Kirjoittaja: Maiju Seppä

Kuvat: Hanna-Mari Lahtinen