Maarian Sampon karva kärsi vakavasta sairastumisesta

Anni ja Maarian Sampo

9-vuotiaan Maarian Sampon iho on aina ollut hieman herkkä, harjamarto sekä hännäntyvi helposti hilseleviä ja iho kuivahko.

Ruuna joutui pahan hiekkaähkyn vuoksi syksyllä 2021 Yliopistolliseen eläinsairaalaan Viikkiin. Suolisto oli hiekan kertymisen myötä todella kovilla ja kun hevonen lisäksi kuumeili, otti sen herkkä iho entisestään itseensä. Karva oli eloton ja mattapintainen, eikä se kiiltänyt enää entiseen malliin.

Hevonen oli juuri ennen sairastumista myös klipattu, ja tämä uusi, sairastelun jälkeen kasvanut karva oli hyvin mattapintaista ja kuolleen näköistä.

Ensihätään koetin elvyttää tilannetta E-vitamiinilisän lisäksi ihan rypsiöljyllä, mutta kun toivottua tulosta ei syntynyt, olin yhteydessä Nutroliniin, josko heitä kiinnostaisi jonkinlainen yhteistyö kanssamme. Olin jonkin aikaa jo miettinyt Nutrolin® Skin & Coatin syöttämistä, sillä olin kuullut siitä pelkästään positiivisia kokemuksia ja moni hevosenomistaja kertoi hevosensa kuivan ihon ja kiillottoman turkin saaneen siitä selvän avun.

Saimme testiin pakkauksen, jossa oli 4 x 1000ml Nutrolin Skin&Coatia. Tammikuun lopussa 2022 Sampo sai ensimmäisen annoksensa ja öljy upposi sille muun ruoan joukossa ongelmitta. Kuppi nuoltiin puhtaaksi aivan kuten aina eli öljy taisi olla myös ilmeisen maistuvaa.

Sampon annos on ollut 60ml päivässä, sillä se on suurikokoinen suomenhevonen, jolla painoa on päälle 600 kiloa. Jo reilun parin viikon kuluttua Sampon karva oli saanut lisää kiiltoa, eikä se ollut enää niin elottoman näköistä.

Neljän viikon syötön jälkeen havaitsin, että harjamarto oli hilseetön ja huomattavasti terveemmän näköinen ja iho siellä jotenkin kimmoisamman oloinen. Hevosen karva on todella silkkistä ja pehmeää ja siinä on aivan erilainen kiilto kuin ennen.  Öljy on siis antanut suurimman avun juuri siihen, mihin haluttiinkin; kuivaan ihoon, hilseilyyn ja elottomaan karvaan.

Tuntuu siis siltä, että tämä tuote voisi olla pysyvä lisä Sampon ruokinnassa. Jos näin huikeita muutoksia saa sillä, että lorauttaa yhdestä pullosta sopivan annoksen päivässä ruoan joukkoon, niin mikä voisi olla helpompaa!

Mielenkiinnolla olen myös miettinyt, auttaisiko tämä tuote myös kesällä, kun ötökät saapuvat. Meillä ei kärsitä kesäihottumasta, mutta polttiaiset kiusaavat siinä missä kaikkia muitakin eläviä olentoja ja tuolloin yleensä takamuskin kutiaa normaalia enemmän.

Maarian sampo testasi Nutrolinia

Mielessä on myös ollut Nutrolin® HORSE Sport, sillä kisakaudella treenaamme aktiivisesti kouluratsastusta ja kilpailemme myös siinä. Hevosen ollessa suuri ja kun takana on vakava ähky, niin haluan edesauttaa hevosen terveyttä kaikin keinoin. Suuri koko laittaa myös nivelet koville, joten ehkä Sportti tuo näin ensialkuun sinnekin suunnalle helpotusta kalaöljyn omegoiden avulla.

Maarian Sampon elämää ja Nutrolin® HORSE tuotetestailuiden jatkumista voit seurata Instagramissa @maariansampo

Artikkelikuva: Annika Mäki
Muut kuvat: Anni Törnvall

NUTROLIN HORSE

Olemme kehittäneet kolme erilaista öljyvalmistetta nimenomaan hevosille.

Jos hevosellasi on tarpeita sekä ihon ja karvapeitteen osalta, valintasi on Nutrolin® HORSE Skin & Coat. Kilpahevosen liikkuvaan elämään annat tukea Nutrolin® HORSE Sportilla ja nivelten hyvinvointia edistät Nutrolin® Nivel Duo -tuotteella.

Lue lisää Nutrolin® HORSE Skin & Coat ravintoöljystä.