Viime kaudelle menestynyt Vekardo luottaa Nutrolinin tuotteisiin

Nutrolin tuotteet hevosille

Kaudella 2021 Vekardo ja Lassi Lehmusto pääsivät kilpailemaan hienosti suomenhevosten kansallisella tasolla kouluratsastuksessa, mutta syksyllä kauden päätöskilpailut piti jättää välistä ruunan loukkaantumisen vuoksi. Maaliskuussa kuitenkin ratsukko pääsi aloittamaan kauden normaalisti hyvillä tuloksilla.

Veikko satutti toisen etujalkansa viime vuoden lopussa ja sen vuoksi hallimestaruudet jäivät välistä. Loppusyksy ja talvi paranneltiin ja kuntoutettiin jalkaa ja keskitalvella Veikko sai luvan palata normaaliin treeniin.
Veikko siis huolehti itselleen sairastumisen myötä kunnon pitkän talviloman ja nautiskeli hangessa kahlaamisesta ja talvisista ilmoista oikein kunnolla!
Koko prosessin ajan Veikkoa on liikutettu maasta taluttaen, selästä kevyesti ratsastaen ja vesimatolla kävellen eli liikkeessä on oltu, mutta hieman eritavalla kuin normaalisti.
vekardo maastoilee labradorin kanssa
Verkardo ja Lassi Lehmusto maaliskuuss 2022

Ratsastaja Lassin viime vuonna huolellisesti tehty pohjatyö Veikon kanssa tuottaa kyllä nyt tulosta. Sairaslomalta palattuaan Veikon asetukset on saatu kohdilleen todella nopeasti ja maaliskuun puolessa välissä aloitettiin kisakausi Ypäjän kisoissa. Kukaan ei olisi helmikuussa vielä uskonut, että maaliskuussa päästään jo nauttimaan kisatouhuista, mutta niin vaan kävi ja prinssit (Veikko&Lassi) siellä edukseen esiintyivät!

 
Kilpailukausi alkoi maaliskuussa kelvoilla suorituksilla helppo A -luokissa ja sijoitus oli ensimmäisenä päivänä neljäs. Seuraavana päivänä jatkettiin samalla tasolla ja muutamalla kauneusvirheellä sijoitus oli toinen, prosenteilla 68,661.

Vekardo ”Veikko”

suomenhevosruuna
s. 2012
isä Herkko Hurmaus
emä Vestella
kasvattaja Miia Sara
omistaja Nikulan Tila
kilpailuissa ratsastajana Lassi Lehmusto

Menestystä vuonna 2021
suomenhevosten koulumestaruus, hopeaa
kärkisijoitukset kaikissa kilpailuissa helppo A-tasolla
Pohjola-sarjan 2. sija

Teksti: ja kuvat: Minna Kujanpää
Artikkelikuva: Annika Mäki / Photoma