Koirat ovat kuuluneet Emilia Kanervan elämään lapsuudesta saakka. Hänen lapsuudenkodissaan koirakavereina oli erilaisia rotuja, mutta hänen ensimmäinen oma koiransa oli faaraokoira.
Nykyisin Emilia kasvattaa faaraokoiria nimellä Red Calluna´s.


Vuosi 2020 aiheutti muutoksia myös Emilian ja hänen koiriensa suunnitelmiin. Keväällä monet treenit ja tapahtumat peruttiin, mutta se ei estänyt Emiliaa viettämästä laatuaikaa koiriensa kanssa. Keväällä he tekivät pitkiä kävelylenkkejä, joista pisimmät olivat 35 km.



”Meillä podettiin keväällä kovasti vieroitusoireita harrastuksista. Niinpä esimerkiksi talkoilin paikallisella vinttikoiraradalla. Keväällä saimme pokaalin, kun Helsingin Seudun Kennelpiiri valitsi Islan taas alueensa ratajuoksijaksi. Sama tapahtui myös vuosina 2016 & 2018”, Emilia muistelee.
Isla sai myös Suomen Vinttikoiraliiton Ratajuoksijaveteraani 2019 -palkinnon.

Näyttelyitä ja juoksukisoja kesällä
Kesällä koronarajoitukset helpottivat hetkeksi, joten Emilia koirineen pääsi osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Emilian omat koirat Isla ja Elvi pääsivät loistamaan useassa eri näyttelyssä keräten hyviä sijoituksia. Faaraokoirien ja ibizanpodencojen erikoisnäyttelyssä Elvi oli PN1 ja VSP ja Isla oli BIS-1 käyttöluokan koira. Lisäksi Isla ja sen poika Taavi valittiin näyttelyn BIS1-pariksi. Myös Emilian kasvatit pärjäsivät hienosti eri näyttelyissä.



Rata- ja maastokisakausi sujui myös hyvin. Elvi pääsi kisaamaan hyvin sijoituksin, joista yksi parhaimmista oli Helsingin Seudun kennelpiirin mestaruus. Elvi pärjäsi hyvin myös Virossa ja Latviassa järjestyissä kisoissa. Emilian kasvatit menestyivät hyvin myös molemmilla rintamilla.



Kesällä myös ulkoiltiin paljon
Emilian koirat pääsivät kesällä myös lenkkeilemään paljon. Kesän ulkoiluun kuului juoksutreenien ja kävelylenkkien lisäksi myös runsaasti veden äärellä liikkumista eri tavoilla.




Syksyllä linnustettiin ja juostiin
Faaraokoira ei ole tyypillinen linnustuksessa käytettävä koira, mutta Isla ja Elvi ovat mukana myös sorsa- ja kanalintumetsästyksessä. ”Syksyllä koirat olivat mukana sorsastuksessa ja saalistakin saatiin. Isla haki saaliin jopa vedestä. Myöhemmin syksyllä Isla ja Elvi houkuttelivat upean metson aseen eteen”, kertoi Emilia.




Syksyn ohjelmaan kuului myös ratajuoksutreenejä sekä runsaasti lenkkeilyä metsissä. Vuodesta 2020 tuli sittenkin mitä mainioin.
Kuvat: Emilia Kanerva

