Category Archives: Nutrolin® PUPPY & MOM

Pennusta senioriksi – Nutrolin®-tuotteet mukana läpi elämän

Nutrolin®-tuotteet pennusta senioriksi

Nutrolin® on kehittänyt ainutlaatuisen tuotesarjan, joka vastaa koiran eri kehitysvaiheiden tarpeisiin pennusta senioriksi.

Kennel Kahdensiskon tapahtumarikas koronavuosi

kaksi springerspanielia juoksevat iloisina talvella lumessa jäässä ruovikon edessä

Tässä hieman meidän ja erityisesti meidän nuoren uroksemme Ukin viime vuoden kuulumisia. Uki eli LT, BY MVA, EE, LT JMVA, CISV-20, BALTV-20 Kahdensiskon Just A Top Scorer on neljännen sukupolven oma kasvatti, joka on jo äidinmaidosta asti saanut Nutrolinin hyödyt. Viime vuonna meillä oli paljon suunnitelmia näyttelyiden suhteen, varsinkin Ukille, joka oli juuri aikuistumassa. Helmikuussa […]

Suloinen ja pörröinen samojediuros Toivo kasvaa kohisten

Lokakuun puolenvälin tienoilla juhlimme Toivon 1-vuotissyntymäpäiviä. Niin on taas aika rientänyt, eikä enää ole neljän kilon pumpulipalloa sylissä vaan ihan oikea koira! Toki Toivolla on vielä paljon edessään, sillä samojediurokset kasvavat ja kehittyvät pitkään ja ovat vuodenikäisinä vielä ihan keskenkasvuisia lapsukaisia. Mutta mihinkäs meillä olisi kiire; Toivo saa kasvaa kaikessa rauhassa isoksi pojaksi. Näyttelyissä emme […]

Ted muutti Lontooseen, Lily Lohjalle

Ted and Selina

Muistatteko jutun Englannin maaseudulla syntyneestä Lily-pennusta, joka muutti konttorikoiraksi Nutrolin®-meijerille Lohjan Saukkolaan? Tasan eivät mene matkaliputkaan, sillä Lilyn velipoika Ted muutti seuraavana  päivänä Lontooseen. Muut pentuesisarukset päätyivät perheisiin lähelle kasvattajaa Herefordshireen, Walesin rajan tuntumaan.  Kävimme kurkistamassa Tedin arkeen kun pennut olivat yhdeksänkuisia. Pennun emäntä Selina on pitkään tehnyt yli puolet työviikoistaan töitä etänä kotoa, mikä […]