Vuosien työllä syntyi innovaatio, joka muutti lisäravinteiden pelikentän
Pitkän tuotekehitysprojektin seurauksena suomalaistutkija onnistui ensimmäisenä maailmassa muuntamaan kalaöljyn stabiiliksi geeliksi.
Maailmallakin on yritetty muuntaa nestemäisiä kalaöljyjä jähmeään muotoon, jotta omega-3-rasvahappojen ja muiden ravinnon aktiiviaineiden hyödyt pystyttäisiin yhdistämään. Näin saataisiin aikaan yhdysvaikutus, joka on vahvempi kuin yksittäisten aktiiviaineiden teho.
Pitkässä tuotekehitysprojektissa tarvittiin vähän onneakin, jotta kalaöljy onnistuttiin muuntamaan tahnaksi. Lopulta tie monitehotahnoille oli auki.


Mikko Griinari onnistui ensimmäisenä maailmassa muuntamaan kalaöljyn stabiiliksi geeliksi.
Tahnan avulla tehokkaaseen ja turvalliseen yhteisvaikutukseen
”Tutkimusnäyttö siitä, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot säätelevät elimistön luontaista tulehdusvastetta on vahva. Esimerkiksi nivelrikossa eläin hyötyy korkeista omega-3:n EPA- ja DHA-määristä. Omega-3-rasvahapot paitsi suojaavat elimistöä, myös tukevat muiden tehokkaiksi tunnettujen ravintoaineiden toimintaa. Tahna toimii aktiivisena kantoaineena, johon pystymme lisäämään sellaisia ravintoaineita, jotka eivät liukenisi nestemäiseen öljyyn”, valottaa Mikko Griinari innovaation merkittävyyttä.
Griinarin kehittämässä prosessissa öljyä ei altisteta lämmölle, valolle eikä hapelle, sillä nämä ovat herkkien rasvahappojen pahimmat viholliset. Ne tekevät öljystä nopeasti hapettunutta eli härskiintynyttä. Hapettunut öljy on vahingollista eläimille ja ihmisille: se heikentää immuunipuolustusta ja aiheuttaa luustonkasvun häiriöitä kasvaville pennuille.
”Ymmärrys härskien öljyjen haitallisuudesta on asia, jonka haluaisin välittää jokaiselle lemmikin omistajalle.
”Mikään virasto tai viranomainen ei valvo lemmikkien tuotteiden hapettumislaatua, joten meidän ihmisten on oltava lemmikkiemme edunvalvojia. Ymmärrys härskien öljyjen haitallisuudesta on asia, jonka haluaisin välittää jokaiselle lemmikin omistajalle,” tutkija summaa.
”Kansainväliset rasvahappotutkijat toivoisivat myös koiranruokateollisuuden heräävän riskiin, mikä syntyy kalaöljyjen lisäämisestä huokosiin muonanappuloihin, jotka ovat jatkuvasti alttiina hapettumiselle. Kuluttajien kannattaisi äänestää valinnoillaan ja valita nappula, jossa on hyvin vähän tai ei lainkaan lisättyä kalaöljyä. Rasvahapot voi helposti lisätä pullosta tai tuubista tuoreena ja turvallisena,” Griinari toteaa.
Kolme monitehotahnaa näkyviin tuloksiin
Tahna on aktiivinen, hyviä rasvahappoja sisältävä vedetön ja stabiili aine, johon voidaan yhdistää erilaisia tehokkaaksi tunnettuja ravintoaineita.
Suoliston hyvinvointituotteen, Nutrolin® GUT & FLORA -tahnan omega-3-rasvahapot hillitsevät suoliston tulehdustilaa, ja probiootit ja prebiootit tukevat mikroflooran toimintaa.
Tutun niveltuotteen, Nutrolin® HIP & JOINT -tahnan omega-3-rasvahapot hillitsevät tulehdusta nivelkudoksissa ja glukosamiini + kondroitiini tukevat nivelkudoksen uudistumista.
Vastaavasti Nutrolin® TEETH & GUMS -tahnassa on kaksi vaikuttavaa komponenttia: plakin ja hammaskiven kertymistä vähentävä Ascophyllum nodosum -merilevä ja tulehdusprosessia ikenissä hillitsevä kalaöljy.
Monitehotahnat löydät eläinlääkäriasemilta, lemmikkitarvikeliikkeistä, apteekeista sekä alan verkkokaupoista.


- Omega-3-rasvahapot suojaavat SUOLEN SEINÄMÄÄ
- Probiootit ja prebiootit tukevat MIKROFLOORAN toimintaa
20 kg koiran päiväannos sisältää:
• 1000 mg omega-3 EPA + DHA
• Miljardi elinkykyistä probioottista bakteeria (E. faecium)
• 50 mg E-vitamiini
Pakkauskoko 200 g
KOOSTUMUS
Kalaöljy1)
Hiivahydrolysaatti2)
Inuliini3)
Krilli Euphausia superba4)
Sisältää runsaasti:1)Omega-3-rasvahappoja
2)Prebioottinen MOS, beta-glukaani ja kitiini
3)Prebioottinen FOS ja fruktaani
4)Omega-3-fosfolipidejä
LUONNOLLISET LISÄAINEET
Enterococcus faecium, DSM10663/NCIMB 10415 (4b)5)
E-vitamiini (3a700)
Tokoferoliuute (1b306)
Rosmariiniuute (2b)
5)Probiootti suoliston mikrobiflooran tasapainottamiseen
RAVINTOAINEET
Rasva 75,7 %
Valkuainen 7,1 %
Kuitu 8,1 %
Tuhka 5 %


- Omega-3-rasvahapot suojaavat NIVELIÄ
- Glukosamiini ja kondroitiini tukevat nivelkudoksen UUDISTUMISTA
20 kg koiran päiväannos sisältää:
• 1400 mg omega-3 EPA + DHA
• 600 mg glukosamiini HCl ja 400 mg kondroitiinisulfaatti
• 50 mg E-vitamiini
Pakkauskoko 200 g
Nutrolin HIP & JOINT – tuttu tuote, uusi olomuoto
Nutrolin® HIP & JOINT on nivelten toiminnan ylläpitoon tarkoitettu täydennysrehu, joka sisältää kalaöljyä sellaisen määrän, että sillä voidaan olettaa olevan tulehdusta hillitsevä vaikutus.
Vallitsevan käsityksen mukaan kalaöljyn omega-3-rasvahappojen tulehdusta hillitsevä vaikutus selittää sitä, miksi koirien ruokintaan lisätty kalaöljy helpottaa nivelrikosta kärsivän koiran oireita ja parantaa koiran liikkuvuutta (Söderlund & Heikkilä 2019).
Nutrolin® HIP & JOINT -valmiste sai vuoden 2024 alussa uuden olomuodon. Nestemäisen kalaöljyn ja erillisten tablettien sijaan omega-3-rasvahapot annostellaan tahnana, johon on lisätty yleisimmät nivelravinteet, glukosamiini ja kondroitiini.
KOOSTUMUS
Kalaöljy1)
Glukosamiini HCI
Kondroitiinisulfaatti
Krilli Euphausia superba2)
Sisältää runsaasti:1)Omega-3-rasvahappoja
2)Omega-3-fosfolipidejä
LUONNOLLISET LISÄAINEET
E-vitamiini (3a700)
Tokoferoliuute (1b306)
Rosmariiniuute (2b)
RAVINTOAINEET
Rasva 79 %
Valkuainen 1 %
Kuitu 0 %
Tuhka 5 %

- Ascophyllum nodosum merilevä ehkäisee PLAKIN ja HAMMASKIVEN muodostumista
- Omega-3-rasvahapot suojaavat IENKUDOSTA
20 kg koiran päiväannos sisältää:
• 1000 mg omega-3 EPA + DHA
• 700 mg merilevä (Ascophyllum nodosum)
• 50 mg E-vitamiini
Pakkauskoko 200 g
KOOSTUMUS
Kalaöljy1)
Merilevä (Ascophyllum nodosum)
Krilli Euphausia superba2)
Sisältää runsaasti:1)Omega-3-rasvahappoja
2)Omega-3-fosfolipidejä
LUONNOLLISET LISÄAINEET
E-vitamiini (3a700)
Tokoferoliuute (1b306)
Rosmariiniuute (2b)
RAVINTOAINEET
Rasva 79 %
Valkuainen 2,5 %
Kuitu 1 %
Tuhka 9 %

Annostele tahna kerran päivässä ruoan joukkoon. Sopii jatkuvaan käyttöön.

Ihmislaatuiset raaka-aineet

Kehitetty ja valmistettu Suomessa

Vahva, tieteellinen tausta
Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja tulehdus
Omega-3-rasvahappojen tulehdusta vaimentavaa vaikutusta on tutkittu aktiivisesti 1980-luvulta lähtien. Matala-asteinen, pitkään jatkuva tulehdus on tärkeä tutkimuskohde, kun selvitetään ravinnon merkitystä hyvinvoinnille.
Ensimmäiset tutkimuksen kohteena olleet mekanismit liittyivät immuunisolujen solukalvojen rakenteen muutoksiin sekä omega-rasvahappojen ja omega-6 arakidonihapon antagonismiin. Todettiin, että omega-3-rasvahapot vähensivät arakidonihaposta muodostuvien tulehduksen välittäjäaineiden, eikosanoidien, muodostumista. Lisäksi havaittiin, että omega-3 EPA:sta muodostuvat eikosanoidit olivat biologisesti vähemmän aktiivisia kuin arakidonihaposta muodostuneet (Calder 2010).
Vuosituhannen vaihteessa tutkimuksessa nousivat esiin omega-3-rasvahappojen vaikutukset tulehdusta välittävien proteiinien, esim. sytokiinit, transkriptioon. Näissä tutkimuksissa on tunnistettu kolme keskeistä mekanismia, joiden välityksellä omega-3-rasvahapot ehkäisivät pro-inflammatorisen transkriptiotekijän, Nf-kB, aktivoitumista (Calder 2012).
Viime vuosina tutkimuksissa on nostettu esiin erityisesti omega-3-rasvahappojen rooli tulehduksen päättämisessä – inflammaation resoluutio (Serhan & Levy 2018). Samat entsyymit, jotka muodostavat arakidonihaposta tulehduksen käynnistämisen välittäjäaineita, eikosanoideja, katalysoivat myös tulehdusreaktion päättäviä välittäjäaineita omega-3-rasvahapoista. Nämä ns. SPM molekyylit (specific pro-resolving mediator) muodostuvat solukalvoihin sitoutuneista omega-3-rasvahapoista.
Ravinnon kalaöljytäydennys nostaa solukalvojen omega-3-rasvahappojen (EPA ja DHA) pitoisuutta verrattain hitaasti. Koirilla omega-3-rasvahappojen pitoisuuden maksimitaso punasolujen solukalvoilla saavutettiin 3 kuukaudessa (Stoeckel ym. 2011). Ihmisillä maksipitoisuus saavutettiin 6 kuukaudessa (Katan ym. 1997). Tutkimuksissa, joissa ravinnon kalaöljytäydennys on parantanut koiran liikkuvuutta, ravinnon omega-3-rasvahappoannos on ollut 100 – 150 mg/kg0,75 ja tarkastelujakson pituus 2 – 6 kk. Tämä antaa osviittaa riittävän omega-3-rasvahappotäydennyksen määrästä ja täydennysjakson pituudesta.
Omega-3-rasvahappojen tulehdusta hillitsevät vaikutukset tulevat siis esiin suurilla omega-3-rasvahappojen annoksilla. Solukalvojen omega-3-rasvahappojen pitoisuuksia voidaan käytännössä nostaa vain täydentämällä ravintoa omega-3:n EPA- ja DHA-rasvahapoilla, joita saadaan kalaöljystä, kalasta ja muista merieliöistä. Kasviöljyjen omega-3:n alfa-linoleenihappo muuntuu vain vähäisessä määrin EPA:ksi, ja siksi sitä ei pitäisi markkinoida tulehdusta hillitsevänä ravinnon omega-3-lisänä.
Kolme Nutrolin® omega-3-monitehotahnaa nivelten, suun ja suoliston hyvinvointiin

Mikko Griinari
PhD, Olini Oy
LÄHTEET:
Calder, P.C. (2010). Omega-3 Fatty Acids and Inflammatory Processes. Nutrients, 2. 355-374.
Calder, P.C. (2012). Omega-3 polyunsaturated fatty acids and inflammatory processes: nutrition or pharmacology? Br. J. Clin. Pharmacol. 75:3. 645–662
Katan, M.B., Deslypere, J.P., van Birgelen, A.P.J.M., Penders, M. & Zegwaard, M. (1997). Kinetics of the incorporation of dietary fatty acids into serum cholesteryl esters, erythrocyte membranes, and adipose tissue: an 18-month controlled study. J. of Lipid Res. 38. 2012-2022.
Serhan, C.N. & Levy, B.D. (2018). Resolvins in inflammation: emergence of the pro-resolving superfamily of mediators. J. Clin. Invest. 128:7.
Stoeckel, K., Højvang Nielsen, L., Fuhrman, H. & Bachmann, L. (2011). Fatty acid patterns of dog erythrocyte membranes after feeding of a fish-oil based DHA-rich supplement with a base diet low in n-3 fatty acids versus a diet containing added n-3 fatty acids. Acta Vet. Scand. 53:57.
Söderlund, E. & Heikkilä, H. (2019). Suomen eläinlääkärilehti. 125:7. 407 – 413.








