Viime syksynä aloin tarkkailemaan perheen nuorinta papillonia Neelaa hieman tarkemmin. Neelalla tuntui olevan vaikeuksia hypätä sänkyyn ja sohvalle, erityisesti liukkaalta lattialta. Sille hyvin epätyypilliseen tapaan se siis selvästi varoi hyppäämistä, vaikka se aiemmin tunnettiin perheen pomppupallona ja kiipeilevänä kissana Ikään kuin varotoimenpiteenä ja jatko-oireiden ennalta ehkäisemistä varten Neela alkoi pian saamaan ruoan mukana Nutrolin Hip […]
Monthly Archives: elokuu 2022
Agilityharrastuksemme sai alkunsa keväällä 2020, kun menimme Mindyn kanssa kokeilemaan lajia alkeiskurssille ja innostuttiin siitä kovasti. Nyt olemme treenanneet agilityä tavoitteellisesti (milloin pienillä, millon suurilla tavoitteilla) noin kaksi vuotta. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin minut on otettu alusta saakka mukaan, nuoresta iästäni huolimatta. Parasta agilityssä on mielestäni se, että saa viettää laatuaikaa […]
Kyllä kuulkaa nyt on taas sattunut ja tapahtunut meidän markilla. Huomaa, että kesä on ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän sekaisin. Meidän Asseri sai kesäksi kutsun lappiin lomailemaan (on kuulemma joku poikien reissu tiedossa). Kutsunhan esitti Asserin vanha tuttu Seppo (tunnetaan myös nimellä Seppo Sekopää…). On kuulemma pohjoosessa kelit kohdillaan, joten ei muuta kuin öljyt […]
Nutrolinin tukema, Suomen ainoa kilpaileva Flyball-joukkue Flying Finns Flyball Team voitti Euroopan mestaruuskilpailuissa hopeaa! Tšekin pienessä Blšanyn kylässä järjestetyissä EM-kisoissa kilpaili 110 joukkuetta ympäri Eurooppaa kolme päivää kestäneessä kisoissa. Matkamme noin 2000 kilometrin päässä sijaitsevaan kisapaikkaan kesti noin kaksi vuorokautta ja piti sisällään kaksi laivamatkaa. Koiramme ovat onneksi kokeneita matkustajia ja hoitivat homman kotiin kunnialla. […]
Marika Ruohonen lähtee edustamaan Suomea para-agililyn MM-kilpailuihin. Minulla on ollut kova kiire matkavalmistelujen kanssa, mutta nyt ehdin istahtaa hetkeksi alas kirjoittamaan teille. Olen siis lähdössä Italiaan Paragilityn MM-kisoihin elokuun puolivälissä. Koirani Oro on käynyt allasterapiassa kasvattamassa lihaksiaan kisoja varten. Nyt Oro on jälleen hyvässä kunnossa viiden allasterapia kerran jälkeen. Oro sekä koirani Tykki ja Zalama […]