Lily tuli konttorikoiraksi Suomeen

Vanhalla meijerillä vipeltää konttorikissa Puustisen lisäksi vaihteleva joukko toimistokoiria bordercollieista parsonrussellinterriereihin. Meijerillä ei enää tehdä voita, vaan se on Nutrolinin koti ja pääkonttori.

Yhden koiran mentävä aukko toimistokoirien laumassa oli. Aivan varmaksi ei rotuakaan ollut päätetty, eikä edes sitä, olisiko tulokas kodinvaihtaja vai pentu. Konttorikissan mielipidettä kysyttiin sen verran, että tulokkaan täytyisi tykätä kissoista.

Maaliskuussa koitti työmatka Englantiin. Lähdimme tekemään kanavillemme juttua suomalaisista Nutrolin®-koirista, jotka osallistuivat jättimäiseen ja arvostettuun Crufts-näyttelyyn. Laadimme tiukan aikataulun näyttelypäiviksi, jotta ehtisimme kuvata ja haastatella kaikki suomalaiskoirakot. Ehkä olette nähneetkin Duken, Yorin, Toton, Jacksonin, Bonon ja Manan kuulumisia Facebook-sivullamme tai Instagram-tilillämme? Niillä kaikilla oli varsin menestyksekäs näyttelyreissu!

Käyttökoiria näyttelyssä

Cruftsissa päädyimme seuraamaan erikoisemman näköistä kehää. Joukko eri rotuisia noutajia käveli neljän ryhmissä metsästyshenkisiin asuihin pukeutuneiden omistajiensa kanssa. ”Gamekeepers Class”, valaisi eräs katsojista. Koirat eivät selvästi olleet varsinaisia näyttelykoiria. Huomiomme kiinnittyi erityisesti rauhallisesti esiintyvään, sporttisen oloiseen labradorinnoutajanarttuun.

Tästä hetkestä alkoi oikeastaan Lilyn tie Suomeen. Kehän jälkeen jäimme nimittäin juttelemaan tuon punaruskean labradorinnoutajan brittiomistajan kanssa. Hänen koiransa, Fern, oli harrastus- ja perhekoira maaseudulta, sadan kilometrin päästä näyttelypaikalta. Kuulimme, että koira oli ensimmäistä kertaa suuressa maailmassa, ja silti kuin kotonaan.

Fernin paijailun lomassa olimme käyneet elämäkertamme ja koirahistoriamme läpi kasvattajan kanssa. Meillä synkkasi. Terveys oli luonteen ohella kasvattajalle tärkein kriteeri jalostuksessa. Hän oli geenitesteillä ja terveystutkimuksilla pyrkinyt varmistamaan mahdollisimman terveiden pentujen tuottamisen tähän maailmaan. Ennen hyvästelyjä olin sydän pamppaillen varannut Fernin pennun, mikäli astutus myöhemmin keväällä onnistuisi.

Nutrolin® Puppy & Mom tuli tärkeäksi osaksi pentuprojektia

Kotiin päästyämme lähetimme kasvattajalle Nutrolin® Puppy & Mom -öljyä. Se on jalostusnartulle tärkeä rasvahappovalmiste hedelmällisyyden kannalta. Lisäksi pentujen aivot ja aistit tarvitsevat runsaasti tuotteen sisältämää omega-3 DHA:ta kehittyäkseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Pentujen syntyminen ja niiden oppimiskyvyn varmistaminen oli meille nyt kovin omakohtainen asia. Toki koira on aina osiensa summa, sekoitus geenejä ja ympäristön vaikutusta. Ravitsemus on tärkeä osa niitä asioita, joihin voimme vaikuttaa.

Elokuun puolivälissä valitsimme Fernin palleroista omamme, Lilyn. Se muistutti kaikin tavoin äitiään: otti kontaktia ihmisiin, käytti hoksottimiaan ja nenäänsä ja osasi rauhoittua vieraassakin ympäristössä. Pelottomuus ja rauhoittumisen taito tulisivat tarpeeseen jo pitkällä kotimatkalla Ross-on-Wyen kylästä Helsinkiin, ja siitä vielä kotiin Saukkolaan.

Täältä tullaan, seikkailu

Kasvattaja oli viikkojen varrella nähnyt vaivaa ja totuttanut pentueen tytöt autoilemaan kantolaukussa, jotta Suomeen päätyvä pentu olisi mahdollisimman sinut matkustamisen kanssa. Varasimme reilusti aikaa automatkaan Heathrown kentälle, mutta pentu kuorsasi sikeästi koko matkan, eikä pysähdyksiä tarvittu. Lentokentällä meidän oli tarkoitus kaikessa rauhassa leikkiä ja syödä sekä piipahtaa ulkona hoitamassa pennun tarpeet ennen lentoa, mutta pentu olikin ihmismagneetti. Hyvästi siis rauha. Koiranpentu aiheutti ryntäyksiä, kun jopa turvatarkastushenkilökunta halusi tulla porukalla silittelemään palleroa.

Finnairille annamme täydet pisteet siitä, kuinka he hoitivat lemmikin kanssa matkustamiseen liittyvät asiat. Eläinrakkautta oli ilmassa saapuessamme Helsinkiin. Koneen kapteeni ja lentohenkilökunta tulivat ovelle moikkaamaan pientä ja reipasta matkalaista. Pentu oli reissannut lentoboksissa jalkatilassamme kärsivällisesti, meitä välillä tapittaen, kuin tutkien, että keiden kanssa tämä yhteinen seikkailu oli alkanut.

Lilyn monta roolia

Lily on nyt marraskuussa tätä juttua kirjoittaessani valloittava viisikuinen labbiksenalku. Se on lunastanut paikkansa Nutrolin®-toimistokoirana, harrastuskoiran alkuna ja Puustisen parhaana kaverina. Sivutoimenaan Lily, eli Lipponen, seikkailee Facebookissa ja mainoskuvissamme.

Anna-Liisa Lundell

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Käytämme sivustollamme evästeitä eri tarkoituksiin esimerkiksi käyttökokemuksen parantamiseen, palvelumme kehittämiseen ja markkinointiin.