Sponsorointi on parhaimmillaan vuosien yhteistyötä

Meillä on ollut ilo tehdä sponsoriyhteistyötä aivan mahtavien koira- ja hevosharrastajien kanssa vuosien varrella. Monien kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuosia. Sponsoroitavamme ovat meille tärkeitä, ja he toimivat myös brändin lähettiläinä. Saamme usein sponsorointipyyntöjä, ja kokosimme tähän joitain ajatuksia, joista toivomme olevan apua kaikille, jotka miettivät sponsorointiasioita.

Sponsorointi ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan yhteistyötä, josta sponsorointisopimuksen molemmat osapuolet haluavat hyötyä. Urheilija haluaa siitä taloudellista etua esim. rahan tai ilmaisten/sponsorihintaisten tuotteiden muodossa (kilpaurheilu on totisesti kallista!).

Sponsori taas haluaa lisätä omaa näkyvyyttään kilpailijan/urheilijan kautta. Sponsorointi on siis vastikkeellista toimintaa, eli kumpikin osapuoli saa siitä hyötyä itselleen.

Hyvä sponsori on aidosti kiinnostunut asioistasi. Tällainen sponsori myös antaa oman osaamisensa käyttöösi, jolloin saat kysymällä sponsorin asiantuntijuuden tuoman lisähyödyn itsellesi.

Yhteydenotto sponsorisopimusta haettaessa

Sponsorien välillä on suuria eroja sen suhteen, mitä he hakevat yhteistyöltä sponsoroitavien kanssa. Ota siis ennen ensimmäistä yhteydenottoasi selvää minkälaista yhteistyötä sponsori tekee muiden sponsoroitavien kanssa. Voit helposti selvittää esimerkiksi tuotemerkin some-näkyvyyden, ja mitä tunnistetta sponsorista käytetään. Kun otat yhteyttä sponsoriin ja tiedustelet mahdollisuutta yhteistyöhön, kerro minkälaista yhteistyötä olet hakemassa. Ilmoita selkeästi minkälaista näkyvyyttä voit tarjota ja mitä haluaisit siitä vastineeksi. Pelkkä viesti, jossa etsitään yhteistyökumppania/sponsoria, mutta ei kerrota mitä itse voi tarjota, ei ole paras mahdollinen tapa etsiä sponsoria. Ytimekkäällä lähestymisellä nopeutat asioita merkittävästi.

Sponsoroitavan muistilista

Varmista kuvien ja videoiden julkaisuoikeus. Jos toimitat sponsorille kuvia/videoita, jotka ovat jonkun kolmannen osapuolen kuvaamia, varmista mielellään kirjallisesti, saatko antaa niitä eteenpäin sponsorin julkaistaviksi. Julkaisuoikeuden selvittäminen jälkikäteen on aina ikävää kaikille osapuolille.

Kun sopimuskausi lähestyy loppuaan, ota hyvissä ajoin yhteyttä sponsoriin. Jos haluat jatkaa sopimusta, tiedustele jatkomahdollisuutta. Vastaavasti jos et halua jatkaa sopimusta, ilmoita siitäkin itsenäisesti ja hyvissä ajoin.

Muista, että sponsorointi kiinnostaa verottajaa. Selvitä Verohallinnon sivuilta, mitä tämä tarkoittaa omalla kohdallasi.

Yllätä iloisesti. Ota yhteyttä sponsoriin muulloinkin, kuin silloin kun tarvitset jotain. Lähetä kuvia, tee kiva some-julkaisu yms. Jokainen sponsori ilahtuu varmasti yhteydenotostasi ja arvostaa vaivannäköäsi.

 

Ole aktiivinen. Kun olet hankkinut sponsorin, ota heihin yhteyttä oma-aloitteisesti ja kerro kuulumisiasi silloin tällöin. Sponsori kuulee mielellään esim. miten kulunut kisakausi meni, tuliko onnistumisia, saavutitko tavoitteesi. Samoin on hyvä kertoa, oletko jo miettinyt uusia tavoitteita.

Noudata sopimusta. Sponsorointi on vastikkeellista toimintaa, joten tee ne asiat, joista sponsorointisopimuksessa on sovittu. Esim. jos on sovittu X-määrästä some-postauksia, tee ne ja mielellään jopa hieman enemmän.

Jos huomaat, että et pysty toteuttamaan sovittuja asioita, ota yhteyttä sponsoriin ja kerro asiasta. Sponsori varmasti ymmärtää sinua ja voitte sopia jostain muusta vastikkeesta. Jos ilmoitat vasta sopimuskauden lähestyessä loppuaan, että et pysty toteuttamaan omaa osuuttasi, korvaavan asian järjestäminen voi olla jo myöhäistä.

Vastaa sponsorin yhteydenottoihin. Kun sponsori ottaa yhteyttä, vastaa järkevän ajan sisällä. On ymmärrettävää, että kukaan ei voi päivystää jatkuvasti puhelimen tai sähköpostin äärellä, mutta on kohteliasta vastata mahdollisimman nopeasti. Jos sponsoroitava jättää jatkuvasti vastaamatta yhteydenottoihin, se ei anna kovin hyvää kuvaa hänestä. Jokaisella on välillä ajanjaksoja, jolloin voi olla hankalasti tavoitettavissa eri syiden (työ, matkat, lomat yms.) vuoksi, mutta silti kohtuullisen nopea vastaus yleensä onnistuu.

Terveisin
Nutrolinin sponsorointitiimi

2 thoughts on “Sponsorointi on parhaimmillaan vuosien yhteistyötä

  1. Heli Turunen says:

    Hei, olen erään franchising ketjun jälleenmyyjä(husse.fi) , eli myyn tämän ruotsalaisen yrityksen tuotteita(lemmikkieläinten ruoka ja tarvikkeet) Suomessa tietyllä alueella kanta-hämeessä. Minulla ei ole varsinaista omaa kotisivua, kun on nämä valmiit sivut, mutta esim. Omalla sosiaalisessa mediassa saan mainostaa näitä tuotteita. Nyt kysynkin, että onko tähän mahdollista saada sponsorointitukea eli jos kirjoitan omalla some tililläni tuoteista päivittäin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *