NUTROLIN HEVONEN SPORTTI™ NOPEUTTAA HERTAN PALAUTUMISTA

Hertta on 12-vuotias FWB-tamma, jonka kanssa treenataan ahkerasti kouluratsastusta. Kouluratsastuksen vastapainoksi Hertan kanssa maastoillaan paljon. Hertta on tällä hetkellä helppo A –tasolla, mutta tavoitteena on nostaa Hertta vaativa B -tasolle.

Treenaaminen on ollut haasteellista, koska pitkärunkoisen Hertan selän, niskan ja takareisien lihakset ovat kipeytyneet helposti. Tästä syystä myös palautuminen rankemmista valmennuksista on ollut hidasta. Hertan lihaksistoa onkin hoidettu paljon hieronnalla ja laserilla. Tamman omistaja Ninja Kuivalainen kiinnostui Nutrolin® -hevostuotteista, sillä sarjan koiratuotteet olivat hänelle jo entuudestaan tuttuja. Hertta on saanut Nutrolin Hevonen Sportti™ –öljyä lokakuusta 2016 lähtien.

Lihakset paremmassa kunnossa

Nykyisin treenaaminen on helpompaa, koska Hertan palautuminen treeneistä on ollut paljon nopeampaa. Myöskään lihakset eivät ole kipeytyneet samassa määrin kuin ennen. Huomattavin ero on ollut pitkien selkälihasten ja varsinkin lannerangan lihasten toimivuudessa. Lantion seudun lihakset ovat Hertalla menneet usein todella lukkoon, mutta selän lihakset ovat pysyneet pehmeämpinä. Liikkeisiin on tullut enemmän rentoutta ja joustoa, ja tämä on huomattu myös useamman vuoden jatkuneissa säännöllisissä valmennuksissa. Nykyisin Herttaa ei tarvitse enää hieroa niin usein, kun lihakset pysyvät pehmeämpinä. Hertta saa siis jatkossakin päivittäin Nutrolin Hevonen Sportti™ –öljyä.

Luonnollinen E-vitamiini + oikeat omegat = tehokkain mahdollinen suoja

KAUPPAAN>>>

Täsmätuote urheiluhevoselle


Nutrolin Hevonen Sportti™ on ainutlaatuinen yhdistelmävalmiste, joka auttaa urheilu- ja kilpailuhevosen elimistöä jaksamaan kovassa rasituksessa. Samalla se nopeuttaa palautumista suorituksen jälkeen. Hevonen Sportti™ on toisin sanoen tärkeä osa paljon liikkuvan hevosen huoltopakettia. Hevonen Sportti™-öljy sisältää runsaasti antioksidantteja ja luonnollista E-vitamiinia. Ne suojaavat soluja fyysisen suorituksen aiheuttamalta oksidatiiviselta stressiltä.

E-vitamiinin tarve kasvaa rasituksen lisääntyessä. Hevonen Sportti™-valmisteesta 500-kiloinen hevonen saa 1500 mg luonnollista E-vitamiinia. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot (EPA ja DHA) auttavat elimistöä korjaamaan rasituksen aiheuttamia kudosvaurioita nopeuttaen palautumista.

500 kg painava hevonen saa päiväannoksesta seuraavat rasvahapot:

  • ETA (C20:4) 180 mg
  • EPA (C20:5) 4300 mg
  • DPA (C22:5) 620 m
  • DHA (C22:6) 2900 mg

Yhteensä Omega-3-rasvahappoja (ETA, EPA, DPA ja DHA) peräti 8000 mg!

OSTA ILMAN POSTIKULUJA >>>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *