Rhodesiankoirat elämäntapana

Olen 25-vuotias aktiivinen koiraharrastaja Pirkanmaalta. Unelma-ammattini oli pienenä eläinlääkäri, joka vaihtui mutkien kautta lakialaan, mutta rakkaus eläimiä kohtaan on säilynyt ja entisestään vain kasvanut. Olen kasvanut perheessä, jossa koirat ovat aina olleet mukana isossa osassa. Tästä olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni.

Opiskelemaan lähtiessäni hankin ensimmäisen oman koirani, minun once in a lifetime koiran Zeron. Zero on rodultaan rhodesiankoira. Opiskelu ja koiran yhdistäminen ei ehkä kombona ole monen mielestä paras mahdollinen, mutta itse koen Zeron tuoneen hyvää tasapainoa jatkuvalla opiskelulle. Koiraharrastuksissa pystyin unohtamaan opiskeluihin liittyvät asiat ja keskittymään vain Zeroon. Ja koska opiskeluarjen ja koiran yhdistäminen sujui niin hyvin, muutti perheeseemme vuonna 2018 toinen leijonakoira Max.

Koirat henkireikä

Koirat ovat olleet minulle aina henkireikä kiireellisen arjen keskellä. Monesti minulta kysytään, kuinka jaksan panostaa koiriini niin paljon ja harrastaa niiden kanssa useita eri lajeja. Itse koen, että koirista on tullut minulle elämäntapa, jota ilman en osaisi elää. Valehtelisin jos väittäisin että herään vuoden jokaisena 365 päivänä (huom. joka neljäs vuosi vuodessa on päiviä 366) pirteänä ulkoiluttamaan koiriani. En tietenkään herää, mutta koen koirien tuovan niin paljon sisältöä elämääni ja antavan minulle niin paljon upeita tunnetiloja, että elämä ilman niitä olisi aika tasapaksua.

Nallekarhu Zero

Koirani ovat upeita persoonia ja molempien kanssa olen harrastanut ja harrastan monipuolisesti eri lajeja. Mielestäni molemmat ansaitsevat omat esittelynsä, joten ensimmäisellä kerralla kerron isosta nallekarhustani, Zerosta. Zero saapui minulle keväällä 2015 pitkän odotuksen jälkeen. Tuosta reilu 6 kilon painoisesta ruttukasasta kasvoi komea, reilu 52 kiloinen iso nallekarhu, jonka tunnusmerkkinä on jatkuvasti heiluva häntä.

Zeron kanssa olemme harrastaneet aktiivisesti rally-tokoa, tokoa sekä kiertäneet näyttelyissä. Zeron tavoitteellinen harrastusura loppui hieman ikävästä tämän vuoden puolella, jolloin Zerolla diagnosoitiin sydänvika. Tällä hetkellä ennuste on kuitenkin hyvä ja jatkamme treenejä omaksi ja koiran iloksi.

Zero on koira isolla K:lla. Niin jo kokonsa puolesta mutta myös persoonansa takia. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka ei olisi Zeroon ihastunut. Zerolla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, koska koen että intohimoni koiria ja koiraharrastuksia kohtaan on saanut alkunsa Zerosta.

Zero on myös avannut silmiäni sen osalta, kuinka koiran omistaminen ei aina ole ruusuilla tanssimista. Yhteistä taivaltamme on varjostanut erilaiset kutinat, tassujen tulehtumiset, anturoiden halkeilu sekä korvanpäiden aukeaminen. Useita unettomia öitä on vietetty kutisevan koiran vierellä. Oikealla hoidolla olemme saaneet tilanteen hyväksi ja Nutrolin® Skin & Coat on tuonut ison avun Zeron kuivaan turkkiin. Zero on minulle rakas perheenjäsen ja pidän omana velvollisuutenani huolehtia tuosta rakkaasta nelijalkaisesta niin hyvin kuin vain osaan ja pystyn.

Meidän lauma toivottaa oikein ihanaa syksyn ja alkavan talven alkua kaikille, ensi kerralla kerron tarkemmin meidän perheen duracell-otuksesta eli Maxista!

 

Kirjoitus: Laura Anttila        Kuvat: Anni Salminen, Jenna Helmikkala ja Laura Anttila

Suojaa ja ravitsee ihoa

lue lisää

Nutrolin® Skin & Coat on ainutlaatuinen, patentoitu ravintoöljy koirille. Se sisältää runsaasti linolihappoa, joka on ihon ja turkin hyvinvoinnille välttämätön omega-6-rasvahappo. Lisäksi Nutrolin® Skin & Coat sisältää linolihapon aineenvaihduntaa tehostavia omega-6 ja omega-3-sarjan rasvahappoja (GLA ja SDA) sekä luonnollista E-vitamiinia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *