Maiju Nurmisen blogikirjoitus: Näkyviä tuloksia

Kauden loppu häämöttää, ja tiimimme voi mielestäni taputtaa itseään reilusti olalle. Olemme päässeet kilpailemaan miltei täysin ennalta suunnitellun määrän, ja starteista puolet ylsivät sijoille 1–3. Toista vuotta peräkkäin olemme myös parojen Hämeen aluemestaruuskisojen pronssimitalisteja!

Kilpailukauden päätämme Ypäjällä 1.–2.11. Ratsastamme Dressage Challengessa ensimmäistä kertaa sekä joukkueohjelman että henkilökohtaisen ohjelman. Näistä kahdesta ehdoton suosikkini on ”henkkari”, jota pääsimme treenaamaan viimeksi Janne Berghin valmennuksessa lokakuun maajoukkuekatsastuksissa.
Katsastukset menivät osaltamme lähes odotusten mukaisesti, ja toisena päivänä saimme kehuja kahden vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Vaikka sainkin urakalla kannustaa ponia molempina päivinä eteenpäin, pääsimme sunnuntaina vilauttamaan jopa hieman laadukkaampaa liikettä, joka vielä minun ratsastamanani ei ole aivan päivittäinen itsestäänselvyys.

Hyvä ote kisakaveriin

Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet huomattavasti varmuutta myös kansallisen tason ohjelmia ajatellen. On ollut hienoa kilpailla tiedostaen, että jos onnistumme, meillä on lähes aina mahdollisuus päästä vähintään kolmen parhaan joukkoon. Onnistuneiden kilparatojen lisäksi olen tällä kaudella iloinnut muun muassa siitä, miten hienoa on ollut oppia tuntemaan kisakaveriani yhä paremmin. Osaan suunnitella verryttelyt päivän tuntuman mukaan itsenäisesti ja tiedän, millä tavoin tuen ja tsemppaan ponia tekemään parhaansa kanssani.

Oikea treeni auttaa palautumaan

Vaikka pidänkin henkistä valmiuttamme suurena menestystekijänä, on silti mainittava myös hevosen fyysinen puoli. On hyvä muistaa, että ratakumppanini on jo 25-vuotias poni, joka on iästään huolimatta upeassa kunnossa. Oikeanlaisella treenillä, ravinnolla sekä huollolla se palautuu äärimmäisen hyvin eikä sille ole koitunut minkäänlaisia ongelmia tiukemmistakaan treenipäivistä tai kisarupeamista.

Kaikki apu tarpeen

Olemme ylpeitä, että Nutrolin on tuotteineen tukemassa meitä, sillä erityisesti tämän ikäinen kilpaileva poni ansaitsee kaiken mahdollisen avun niin liikunnan kuin ravinnonkin suhteen. Haluan toivottaa jokaiselle kanssaratsastajalle mukavia hetkiä satulassa. Ammentakaa parhaista hevosystävistänne poweria pimeneviin päiviin!

Teksti: Maiju Nurminen